Hae
Nina ja minit

Koronaoireet – Missä järjestyksessä oireet tulivat

Sairastin koronan brittimuunnoksen helmikuussa. Meille tuli päiväkodista ensin ilmoitus, että yhdellä poikien hoitajista on todettu korona. Vaikka päiväkoti ei vielä tuolloin mennyt kiinni, otimme pojat saman tien päiväkodista kotiin varmuuden vuoksi. Aloitimme heti omaehtoisen karanteenin ja ajattelimme odotella niin kauan kuin päiväkodin altistusketju on varmasti katkennut. Veimme oireettomat pojat prosessin mukaan testattavaksi, ja suureksi yllätykseksemme toisen näyte tuli takaisin positiivisena. Sairastuimme yksitellen koko perhe, ja vietimme lopputuloksena yhteensä kuukauden eristyksissä. Moni teistä kyseli oireista, ja itsekin googlettelin niitä melko ahkerasti positiivisen tuloksen saatuani. Minulla koronaoireet alkoivat kaksi päivää ennen positiivista tulosta, jolloin olin jo testannut kerran negatiivisen.

 

koronaoireet aikajärjestyksessä

 

Aamiainen sängyssä maaten

 

1. oirepäivä: Pari päivää ennen positiivista testitulosta päätäni särki järkyttävän paljon, eikä päänsärkyyn auttanut edes Panadol. Muita oireita ei ollut, enkä olisi tajunnut oireen liittyvän koronaan ellei kahdella perheestä olisi jo todettu korona.

2. oirepäivä: Toisena päivänä alkoi yskä ja päänsärky jatkui edelleen.

3. oirepäivä: Kolmantena päivänä kävin jälleen testissä, ja sain positiivisen tuloksen. Yskä jatkui pahempana, ja oli pahimmillaan yöllä. Päänsärky tuntui yskän takia paljon pahemmalta.

4. oirepäivä: Otin kolme päivää (etä)töistä sairaslomaa tässä vaiheessa. Yskä jatkui edelleen ja sai seurakseen nuhan. Päänsärky vaihtui tässä vaiheessa lihaskipuihin.

5. oirepäivä: Viidentenä päivänä lihaskivut jatkuivat ja saivat seuraakseen järkyttävän väsymyksen. En jaksanut tehdä yhtään mitään. Menetin myös makuaistini, joka teki sairastelusta entistä ankeampaa kun suklaakin tuntui vain suussa rasvalta eikä maistunut yhtään miltään.

6. oirepäivä: Kuudentena päivänä lihaskivut pahenivat sen verran, että jouduin turvautumaan särkylääkkeisiin. Etenkin takareidet tuntuivat siltä kuin olisin vetänyt maastavetoa kuukausien taukojen jälkeen aivan liian raskailla painoilla. Väsymys oli myös läsmä, eikä makuaistista ollut tietoakaan.

7. oirepäivä: Seitsemäntenä päivänä en tuntenut oloani enää niin väsyneeksi, mutta lihaskivut jatkuivat. Uutena oireena oli yhden päivän kestävä huimaus, joka pakotti makoilemaan siitäkin huolimatta ettei enää väsyttänyt.

8.-10. oirepäivä: Virallinen sairastamisajan kolme viimeistä päivää voin muuten hyvin, mutta makuaisia ei vaan näkynyt eikä kuulunut. Otin joka aamu toiveikkaana suklaapalan testaakseni makuaistia, mutta turha toivo. 

 

Me selvisimme koko perhe onneksi todella vähillä oireilla, ja lapset olivat täysin oireettomia. Silti en ole vielä uskaltanut harrastaa kovasykkeistä liikuntaa. Koronaoireet ovat olleet aikoja sitte ohi, mutta  makuaistista on palannut vain noin 75%.

 

Makuaisti, tule jo takaisin!

 

Olemme olleet kuluneen vuoden ajan todella varovaisia, ja toimineet ohjeistusten mukaisesti. Ainoa tapa miten olisimme voineet välttää tartunnan, on jos olisimme pitäneet pojat kotona päiväkodista. Onneksi jäimme omaehtoiseen karanteeniin kolme päivää ennen karanteenimääräystä. Itseämme emme voineet koronalta tällä pelastaa, mutta varmistimme sen ettemme ole tartuttaneet ketään perheemme ulkopuolella. Myös jäljittäjien soitot ovat menneet helposti, kun olemme voineet aina vuorollamme todeta ettemme ole tavanneet ketään koko sairastumisen aikana.

 

Pysytelkäähän turvassa ja terveinä!

 

Lue myös: Koronan brittimuunnos – Mistä sen sain?

 

Tikka masala resepti leipäjuustolla

Rakastan intialaista ruokaa ja etenkin Paneer tikka masalaa. Suomessa paneerjuustoa ei vain ole kovin laajasti saatavilla ruokakaupoista. Olen siksi joskus tehnyt sitä itse, mutta se on melko aikaavievää. Olen huomannut, että leipäjuusto sopii intialaiseen keittiöön paneerin tilalle oikein mainiosti. Ainoa ero ruoanlaiton näkökulmasta on, että leipäjuusto lisätään mukaan vasta aivan viimeisenä. Julkaisin eilen Instagramissa kuvia tikka masalastamme, ja muutama teistä toivoi blogin puolelle ohjetta. Tässä siis meidän tikka masala resepti, toivottavasti maistuu! Ja jos syöt lihaa, tikka masalan sekaan sopii leipäjuuston ja tofun tilalle hyvin myös kana. Jos teet tikka masalan kanalla, lisää pilkottu kana kastikkeen sekaan samaan aikaan kuin ruokakerma, ja anna sen kypsyä seassa 10 minuuttia.

 

Tikka Masala resepti

 

 

Mitä tarvitset:

  • 1 sipuli silputtuna
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 pieni punainen chili tai oman maun mukaan
  • 2 tl tuoretta raastettua inkivääriä
  • 2 rkl öljyä paistamiseen
  • 1,5 tl garam masala -mausteseosta
  • 1,5 tl juustokuminaa
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 500 grammaa paseerattua tomaattia
  • 2 dl ruokakermaa
  • 1 rkl kookossokeria tai hunajaa
  • 0,5 tl suolaa
  • Tuoretta korianteria koristeeksi

 

 

Vaiheet:

  1. Pilko sipuli, valkosipuli ja inkivääri pieneksi.
  2. Kuullota sipulit pannulla miedolla lämmöllä öljyssä, ja lisää loppuvaiheessa inkivääri.
  3. Lisää pannulle garam masala-mausteseos, juustokumina, kurkuma ja kuivattu korianteri ja sekoita.
  4. Kaada sekaan paseerattu tomaatti, chili ja suola.
  5. Keitä kastiketta vartin ajan välillä sekoittaen.
  6. Kaada kastikkeen sekaan ruokakerma ja sokeri tai hunaja, ja keitä vielä viitsisen minuuttia.
  7. Sekoita aivan lopuksi sekaan kuutioitu leipäjuusto. Huom, jos valitsit proteiiniksi kanan, lisää se samaan aikaan kuin ruokakerma ja kypystä 10 minuuttia kastikkeen seassa.
  8. Tarjoile mahdollisimman pian riisin ja tuoreen korianterin kera.

 

 

Hyvää ruokahalua!

 

Lue myös: Lempeän mausteinen kikhernecurry