Hae
Nina ja minit

Sormiruokailu ja uhmaikä: Ruoan heittely ja muut haasteet

Leon on aina ollut valtavan hyvä syömään, eikä hänellä ole koskaan ollut ruokailun kanssa mitään haasteita. Hän aloitti kiinteät kuuden kuukauden ikäisenä sormiruokailulla, ja on ollut siitä asti kovin iloinen ja tyytyväinen mutustelija. Leon syö nyt 1,5-vuoden iässä samaa ruokaa kuin me muutkin, ja olemme olleet tyytyväisiä siihen miten kiltisti ja siististi hän syö nykyään. Usein Leon syö jopa enemmän kuin kolmevuotias isoveljensä, ja laajemmalla repertuaarilla. Sormiruokailu ja uhmaikä ei kuitenkaan ole kovin ihastuttava yhdistelmä. Toisaalta, onko mikään uhmaikään liittyvä?

 

 

Sormiruokailu ja uhmaikä

Nyt kun Leonin uhmaikä nostaa selvästi päätään, myös syömisestä on tullut pienimuotoinen show. Ennen niin nätisti syövä Leon on alkanut viskomaan ruokaa lattialle, huutamaan jos ei saa haluamaansa ja tiputtelemaan ruokaa suustaan. Leon haluaa myös syödä haarukalla, mikään muu ei ruokalajista riippumatta käy. Eilen söimme päivälliseksi riisiä katkarapukastikkeella, jota Leon on aina kauhonut suuhunsa lusikalla tyytyväisenä. Nyt hän alkoi heti pöytään istuttuaan huutamaan, koska hänelle oli katettu haarukan sijaan lusikka. Sitten hän noukki katkaravut suuhunsa, ja viskeli soijapavut lattialle. Riisiä ja kastiketta hän lapioi haarukalla suuhunsa, tosin puolet meni ohitse sillä hän ei suostunut käyttämään lusikkaa. Ja aina kun kehtasin tarjota lusikkaa, Leon aloitti hirveän huudon ja alkoi kiskomaan essua pois päältään. Vedin Leonin syöttötuolin hetkeksi kauemmas pöydästä, ja annoin hänen kiukutella hetken ennenkuin vedin tuolin takaisin. Hieman rauhoituttuaan pieni uhmiksemme jatkoi iloisena syömistä, enkä enää uskaltanut ehdottaa hänelle lusikkaa.

 

 

Yritän pitää mielessä, että pienellä on varmasti uhmansa kanssa rankkaa, eikä hän tahallaan kiukuittele. Ruoanlaitto on meillä koko perheen harrastus, ja haluamme pitää ruokailun positiisivisena kokemuksena jatkossakin. Olemme siksi yrittäneet olla puuttumatta liikaa Leonin ruokailuun, vaikka välillä se onkin hieman vaikeaa. Olemme onneksi tottuneet pienten sormiruokailijoiden aiheuttamaan sotkuun, riisit saa aina pyyhittyä lattialta. Muistan, että esikoisemme kanssa tuli myös vaihe, jolloin hän joutui uhmansa takia kieltäytymään jostain mitä olisi oikeasti halunnut syödä. Silloin teimme niin, että jätimme tuon ruoan hänen kosketusetäisyydelleen, jolloin hän pystyi syömään sen vaivihkaa siitä ensin kieltäydyttyään. Leonin uhma on selkeästi vasta alussa, pitääkin nyt jo miettiä uusis toimintatapoja ruokapöytään, joilla taataan kaikille mukava ruokailuhetki.

Miten teidän uhmis syö?

 

Lue myös: Voiko sormiruokailijan kanssa syödä ravintolassa?

Voiko sormiruokailijan kanssa syödä ravintolassa?

 

Uskallatko käydä sormiruokailijan kanssa ravintolassa? Moni tuntuu arastelevan sormiruokailijan viemistä ravintolaan, ja ymmärrän kyllä. Ravintolassa tuntuu usein, että muut ruokailijat eivät ole kovin innoissaan jos viereisessä pöydässä istuu meluavia lapsia, saatikka jos he syövät käsillään ja viskovat ruokaa ympäriinsä. Kun kävimme esikoisen kanssa ensimmäisiä kertoja ravintolassa hänen juuri aloitettua sormiruokailijan uransa, sotku oli tosiaan melkoinen. Meillä oli usein omat eväät mukana, joita pieni herra tuli sitten levittelemään pöydälle ja lattialle. Koska käymme mielellämme ulkona syömässä, emme antaneet pienen tahmatassun kuitenkaan estää ravintolassa käyntiä. Pidin vain huolen, että siivosin Joelin sotkut lähtiessämme. Kannoin aina mukana wet wipes -puhdistusliinoja, ja poimin hysteerisenä ruokaa lattialta sitä mukaa kun sitä tippui. Vaikka aloittelevalle sormiruokailijan laittaakin essun päälle, ruokaa tuntuu silti menevän kaikkialle muualle kuin mahaan. Monessa ravintolassa henkilökunta tosin tuli sanomaan, ettei mitään huolta ja he kyllä siivoavat, mutta minusta on ihan kohteliasta itse siivoilla jos aiheuttaa ylimääräistä sotkua.

 

 

sormiruokailijan kanssa ravintolassa

 

Usein ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, ettei alle vuoden ikäiselle ole ravintolassa juurikaan mitään sopivaa syötävää. Ravintolassa-annoksissa on usein todella paljon suolaa, ja rasvaa, emmekä tietenkään uskaltaneet vauvalle sellaista antaa. Meillä oli pojille aina omat eväät mukana, kunnes he täyttivät vuoden. Paras eväs on suolainen muffinssi, blogistani löytyy Porkkana-kanamuffinssin ja Parsakaali-lohimuffinssin reseptit. Teen niitä kerrallaan aina enemmän, ja pakastan. Muffinssit on kiva ottaa pakkasesta ennen kaupungille lähtöä, ja ne saavat rauhassa sulaa kunnes pääsevät ravintolassa lämmitykseen. Luotan aina siihen, että ravintolasta saa lisäksi tilattua pienelle höyrytettyjä kasviksia, tai edes kurkkutikkuja ja tomaattia. Olen onneksi saanut tilattua sormiruokailijalle aina jotain pientä purtavaa listan ulkopuolelta, ja yllättävän harvoin ravintola on edes veloittanut mitään ylimääräistä.

 

 

Myös matkoilla sormiruokailijalle on yleensä löytynyt jotain purtavaa, ja olen aina kantanut varmuudeksi Ella’s Kitchen smoothiepusseja mukanani ulkomaille. Vaikeinta sormiruokailu oli kuitenkin viime kesänä Riiassa. Yhdessä ravintolassa joudun tilaamaan Leonille kanasalaatin, ja riisuin sen niin että jäljelle jäi vain maustamaton kanafile, kurkkua ja tomaattia. Hinta pysyi silti samana, eli päädyimme maksamaan 15 euroa pienen Leonin päivällisestä. Yllä olevassa kuvassa olen onnistunut tilaamaan toisesta ravintolasta Leonille lasten jälkiruoan, josta on riisuttu kaikki sokeri, ja jäljelle jäi hienosti asetellut hedelmät. Ja siis haasteena ei suinkaan ollut kielimuuri, vaan se ettei henkilökunta osannut olla lainkaan luova lyödessään tuotteita kassakoneeseen, ja väittivät useassa ravintolassa, etteivät voi lyödä kassaan mitään muuta kuin kyseisen annoksen…

 

 

Nyt kun Leon on jo 1,5 -vuotias, tilaamme hänelle ravintolasta usein oman annoksen. Ja kun meillä on kaksi pientä ruokailijaa aina mukana, niin välillä tilaamme aikuisten annoksen lapsille puoliksi. Tosin suosimme usein sushibuffetteja, sillä kahden kärsimättömän pienen pojan ei tarvitse tällöin odotella ruoan valmistumista. Leonin lemppareita ovat avokadonigirit ja kurkkumakit, kun taas Joel rakastaa miso-keittoa, jota hän ei sen sisältämän suolan takia tosin saa kuin pienen kulhon. Leon osaa syödä itse jo lusikalla, haarukalla syömistä hän vielä harjoittelee, mutta silti hän vaatii aina treenata myös syömäpuikoilla syömistä.

 

Miten teillä sujuu ravintolassa käynti pienten kanssa?

 

Lue myös: Sormiruokailijan ruokapäiväkirja