Hae
Nina ja minit

Miten äitiys on muuttanut minua?

Kun tulin raskaaksi ensimmäisen kerran vuonna 2015, en tiennyt mitä odottaa vanhemmuudelta. Olimme haaveilleet omasta vauvasta vuosia, mutta silti oman lapsen syntymään on mahdotonta valmistautua. Pelkäsin, että äitiys muuttaisi minua, sillä sellainen kuvan saa aina televisiosarjoista ja muusta mediasta. Sarjoissa äidin kuuluu olla huonomuistinen, puklupaitainen nainen, jolla ei ole edes omaa nimeä äiti-tittelin lisäksi. Olin aivan varma, etten uskaltaisi jättää vauvaani edes siksi aikaa kun käyn salilla, tai että en tekisi enää mitään muuta kuin puhuisi vauvastani.

 

Ihana esikoiseni, joka opetti minulle kärsivällisyyttä

 

Tein jopa Joelin ristiäiskutsukortit ennen kuin hän oli syntynytkään, koska minua pelotti etten enää välittäisi sellaista asioista kun minusta tulee äiti. Pelkäsin, ettei minua kiinnostaisi enää minkä värinen satiininauha sopii tietyn väriseen kartonkiin, kun on tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Pahin pelkoni oli, että lähetän ristiäiskutsun tekstiviestillä. Ja kuopuksen kohdalla näin kävikin. Mutta onneksi olen kasvanut sen verran ihmisenä, ettei se haitannut minua lainkaan.

 

Näin olen muuttunut äitiyden myötä:

  1. Ajattelen aina muita ensin, tai siis lapsiani. Olin ennen melko itsekeskeinen, ja tein asiat niinkuin itse halusin. Nyt poikien tarpeet menevät aina omieni edelle.
  2. Pystyn sivuuttamaan kotimme sotkuisuuden vakuutellen itselleni, että siivoan sitten kun lapset nukkuvat. Olen aina viihtynyt siistissä kodissa, ja tämä on vaatinut paljon totuttelua. Kun palaan töihin, teen ehdottomasti siivousfirman kanssa sopimuksen viikkosiivouksesta.
  3. Olen paljon kärsivällisempi kuin ennen lapsia. En vieläkään ole kärsivällinen, mutta maltan odottaa asioiden tapahtumista muutaman minuutin rauhassa. Hyväksyn nykyään sen, ettei minun kannata hermostua asioista joihin en voi itse vaikuttaa. Olen ihme kyllä oppinut, ettei lapsia pysty hoputtamaan, ja lopputuloksena olemme joka paikasta myöhässä.
  4. Ennen valitsin sopivaa ravintolaa kunnes löysin sen. Olen kävellyt mieheni kanssa jopa tunnin etsien sitä täydellistä ravintolaa NYC:n vilinässä ja Boracayn rantakatua laahustaen. Nykyään prioriteettina on saada lapsille mahdollisimman pian ruokaa, ja eksymme liian usein ennen paheksumiini sushibuffetteihin.
  5. Ennen matkustelimme todella paljon, teimme keskimäärin kolme reissua vuodessa. Esikoisen vauvavuotena jatkoimme samaa tahtia, mutta viimeksi olemme käyneet ulkomailla viime kesänä, ja sekin vain autolla Riikassa. Matkustelu on ihanaa, mutta pienten kanssa myös vaativaa.
  6. Minulla on hauskaa, kun lapsilla on hauskaa. Myös käsitykseni hauskasta viikonlopusta on todella erilainen kuin ennen lasten syntymää. Viihdyn aidosti Muumimaailmassa, kuuntelen Pikku-Papun orkesteria mielelläni ja lempilautapelini on Muumi-domino . HopLopista en sentään pidä vaikka pojat paikkaa rakastavatkin, rajansa kaikella.

 

 

On helpotus huomata, että olen silti pohjimmiltani sama ihminen kuin ennenkin. Nyt vain lisäksi paljon enemmän – olen kahden ihanan pojan äiti. Mielestäni on tärkeää pitää kiinni siitä kuka on ihmisenä. Joskus tuntuu ettei itselleen jää vain enää yhtään aikaa. Yritän kuitenkin muistaa tehdä niitä asioita mistä nautin myös ennen äidiksi tuloa. Se ei oikeasti haittaa ketään, jos olen parina iltana 1,5 tuntia salilla. Uskon, että koko perhe voi paremmin kun saan välillä omaa aikaa, ja voin olla tunnin miettimättä yhtään mitään tai murehtimatta kuka on nukkunut päikkärit, ja syönyt kunnolla.

 

Miten äitiys on muuttanut sinua?

 

Lue myös: 3 keinoa, jolla järjestämme parisuhdeaikaa. 

Uhmaikäistä ei nuku(te)ta

Kuva lavastettu, sillä kun Joel oikeasti nukahtaa on jo melko pimeää

Tilanne on sen verran parantunut heinäkuusta, että Joel suostuu jäämään iltasadun jälkeen yksin huoneeseensa yövalonsa ja pehmolelujensa kanssa. Tämän jälkeen alkaa kuitenkin täysin mahdoton juoksutusrumba. Joel pelaa aikaa noin tunnin ajan huutelemalla koko ajan mitä älyttömimpiä pyyntöjä, ja kävelee olohuoneeseen jos emme välitä hänen pyynnöistään. Tässä lista vakiopyynnöistä, joita 3,5 -vuotiaamme keksii pyytää joka ilta, yleensä tässä järjestyksessä:

 

1. Saanko uutta vettä vesipulloon?
2. Voitko tulla peittelemaan?
3. Voitko tulla kääntämään peiton oikein päin?
4. Haluan kuunnella Elsaa (Frozenia)!
5. Voitko laittaa minulle sukat jalkaan?
6. Voitko laittaa minulle housut jalkaan?
7.  Voitko tulla peittelemaan?
8. Minä haluan Ihaan sänkyyn!
9. Voitko tulla peittelemään Ihaan?
10. Voitko laittaa minulle nämä sukat käsiin?
11. Minä en halua tätä musiikkia!
12. Voitko hieroa minun mahaa?
13. Peitto!!!
14. Voitko tulla nukkumaan minun kanssa?

 

Hyväuninen Leon päiväunillaan

 

Vielä on siis paljon työtä tehtävänä, olemme yrittäneet olla toteuttamatta näitä älyttömiä pyyntöjä. Joel on aika uhmakas, ja huutaa ”Peitto!!!!!” niin kauan kuin joku tulee huoneeseen. Olemme käyneet huoneessa siksi, ettei Leon heräisi Joelin pyyntöihin. Tiedän, että pitäisi vain olla johdonmukainen, kärsivällinen ja sietää sitä kiukuttelua. Tilanteesta koomisen tekee se, että pieni Leon nukahtaa todella kiltisti yöunille iltamaidon jälkeen puoli kahdeksan maissa. Imetän Leonin iltatoimien jälkeen, jonka jälkeen lasken hänet omassa huoneessaan pinnasänkyyn, annan kainaloon leijonarievun ja tutin suuhun, ja lähden vain pois huoneesta. Leon jää todella tyytyväisenä nukkumaan yksin, ja on viimeisen kuukauden herännyt vasta puoli kahdeksan aikaan aamulla. Vaikka Joel ei vauvanakaan nukahtanut koskaan näin helposti, niin silti pelkään sitä päivää jolloin nukutusrumba alkaa myös Leonin kanssa.

 

miten teillä nukutaan?

 

Lue myös: Taaperoa ei nuku(te)ta ja Saamani vinkit nukutusrumban selättämiseen.