Pääsin irti sokerikoukusta: Onko sokerinhimo riippuvuus vai tapa?
Huomasin kesän lopulla, että olen täysin sokerikoukussa. Siinä vaiheessa kun ajattelee koko ajan kakkua, niin ei ole varmaan enää kohtuukäyttäjä. Olin ennen raskautta ollut yhdeksän kuukautta pisimmillään ilman sokeria, ja päätin että kunnon irtiotto sokerista on jälleen paikallaan. Aloitin sokerittoman elokuun sillä ajatuksella, että pääsen tuon kuukauden aikana eroon sokeririippuvaisuudesta ja voin sen jälkeen vähentää sokerin syömistä reilusti.
Minulta kysyttiin hiljattain onko sokeririippuvuus mielestäni oikeasti fyysinen riippuvuus. Minulla ainakin sokerin syöminen on tilannesidonnaista, eli nimenomaan tapa. Siksi ajattelin, että jotta voin olla syömättä sokeria, niin herkuttelun tavasta pitää ensiksi päästä eroon. Uskoin sokerittoman kuukauden auttavan tähän, että ne luomani mielen automaatiot karisisivat. Minulla oli tapana syödä pari palaa suklaata kahvin kanssa, ja ostaa kahvilasta kakkupala kauralaten kanssa. En siis usko, että varsinaista sokeririippuvuutta on olemassa, vaikka ihminen voi toki olla riippuvainen sokerin aiheuttamasta mielihyvästä. Esimerkiksi suklaan syöminen vapauttaa elimistössä mielihyvähormoneja serotoniinia ja endorfiiniä. Ja noihin hormoneihin voi ymmärtääkseni kehittää ihan oikean riippuvuuden, toisin kuin sokeriin.
Mitä enemmän syö makeaa, sitä enemmän siihen turtuu. Olen siinä mielessä onnekas, etten ole koskaan tottunut mussuttamaan karkkia telkkaria katsellessani, sillä sen tavan karistaminen kuulostaa työläältä. Tässä tapauksessa helpointa olisi varmaan korvata karkit pilkotuilla hedelmillä, purkalla tai vaikka porkkanatikuilla. Kokosin viime kuussa blogiini vinkkejä sokerittomiin herkkuihin, mitä voi napostella sokerinhimon iskiessä. Yleensähän sekin auttaa kun tavan korvaa jollain muulla vähemmän harmittomalla.
Sokeriton elokuuni sujui todella hyvin, enkä sortunut kertaakaan. Minulla tällainen totaalikieltäytyminen toimii selkeästi paremmin kuin vähentäminen. En käyttänyt edes kookossokeria, jota yleensä laitan latteeni. Myös makeutusaineet olivat pannassa, sillä en syö niitä normaalistikaan. Ensimmäinen viikko oli toki vaikea, ja en käynyt lainkaan kahviloissa kaupungilla vaunujen kanssa pyöriessäni. Huomasin pian, että oloni on paljon virkeämpi ja tuntui että energiaa riitti vielä iltaisinkin. Söin makeanhimooni Leonin banaanilettuja maapähkinävoin kanssa, ja mutustelin myös suomalaisia omenoita.
Sokerittoman elokuun jälkeen osaan taas arvostaa hedelmien makeutta, ja olen huomannut, ettei sitä sokeria oikeastaan tarvitse mihinkään. Vietimme esikoisen synttäreitä syyskuun ensimmäisenä päivänä, ja sain heti lakon loputtua eteeni palan kakkua. En kuitenkaan saanut kakkupalasta enää samanlaisia kicksejä kuin ennen, ja olin jopa vähän pettynyt, että tätäkö olen koko kuukauden odottanut. Minun tapauksessani irtiotto sokerista siis toimi, ja olen palannut sokerin kohtuukäyttäjäksi. Voin hyvin syödä jotain makeaa silloin tällöin, mutten enää koe tarvitsevani suklaata joka päivä. Vähän pelottaa jo etukäteen miten kohtuukäytölleni käy joulun aikaan. Viisasta olisi olla hankkimatta suklaajoulukalenteria, sillä se jos joku auttaa kehittämään tavan jokapäiväiselle herkuttelulle.
Mitä olet mieltä, onko sokeririippuvuus oikea riippuvuus?
Luottovaatteeni: Alpan ylelliset alpakanvillaiset neuletakit
Kaupallinen yhteistyö: Alpa
Alpa – neuleita, joista et luovu
Alpakanvilla on mulesing-vapaata, ja sopii myös lampaanvilla-allergikoille
Alpakanvilla on hengittävä luonnonmateriaali, ja sopii myös villa-allergikoille. Neule on heti ensikäyttämällä pehmeä, mutta pehmenee vielä käytössä. Moni ystävä kysyi minulta heti, että eikö alpakanvilla pistele iholla. En tiedä miksi niin pörröisen näköisiä otuksia pidetään pistelevinä, mutta edes Alpan pipo ei mitenkään kutita otsaani vaikka moni villapipo niin tekeekin.
Sain kesän lopulla vaatekaappiini uuden luottovaatteen Alpan kanssa tehdyn yhteistyön kunniaksi. Käytin neuleen valintaan taas pari viikkoa, ja päädyin lopulta hieman Drizzleä ohkaisempaan Mild-neuleeseen. Arvoin kauan karpalon ja turkoosin värillä, ja pitkän analyysin perusteella päädyin siihen, että karpalo sopii paremmin muihin vaatekaappini helmiin. Mild on Alpan pisin neuletakki ja suunniteltu myös juhlavampaan käyttöön. Toisin kuin Drizzlessä, Mildissä ei ole nappeja eikä taskuja. Koska alpakanvilla hengittää niin hyvin, käytin neuletta jo loppukesästä. Arvostan sitä miten helppo pitkiä neuletakkeja on yhdistellä muiden vaatteiden ja asusteiden kanssa, joilloin niitä voi käyttää missä tahansa tilanteessa. Mild on päässyt kanssani jo Muumimaailmaan, Lintsille, Korkeasaareen, vaunukävelyille ja ystävän kanssa lounaalle keskustaan.
Tykkään myös siitä miten Alpa nostaa esille alpakoita, joilta saa neuleissaan käyttämänsä villan. Opin Alpan sivuilta muun muassa, että alpakat elävät puolivilleinä Perussa, ja lauma kootaan kasaan keritsemistä varten. Alpakanvilla on aina mulesing-vapaata, ja alpakat ovat tottuneet kerintään sillä ne keritään aina kesähelteitä varten. Alpakanvilla on myös lampaanvillaa ekologisempi vaihtoehto siinä mielessä, sillä alpakoiden tassut eivät aiheuta eroosiota kuten lampaiden kaviot.
Alpan slogan ”Neuleita, joista et luovu” on todella kuvaava, itse ainakin haluaisin näitä vain lisää ja lisää. Alpan tuotantoerät ovat melko pieniä, sillä alpakanvillan saatavuus on vaihtelevaa. Heiltä tulee silti koko ajan uusia malleja, ja juuri pari viikkoa sitten julkaistiin kuviolliset Blackbird-neuleet, joista tummanharmaan haluaisin joululahjaksi (vink vink mieheni).
Onko sinulla jo alpakanvillaa vaatekaapissasi?