Hae
Nina ja minit

Viini ja Ruoka 2019 -messujen maukkaimmat palat

Kävin ystäväni kanssa tänään Messukeskuksessa järjestettävissä Viini ja Ruoka 2019 -messuilla, joka oli tänä vuonna saanut käyttöönsä suuremman alueen. Jätimme viinit tänä vuonna tosin väliin ja keskityimme herkutteluun. Ensimmäisenä messupäivänä oli tuttuun tapaan vielä melko väljää, ja pääsimme maistelemaan vaikka mitä herkkuja. Löysin monta uutta suosikkia, ja tein hyviä ostoksia kotiin ja joululahjoiksi. Tässä messutärppini osastoista, joilla kannattaa ainakin käväistä!

 

Tallipihan suklaapuoti, 1e11

 

 

Tampereella sijaitseva hurmaava Tallipihan Suklaapuoti oli mukana messuilla, ja heidän osastonsa oli ehdottomasti ihanin. Olisin voinut ostaa vaikka koko osaston joululahjaksi. Osastolla oli käsintehtyjä konvehteja, kauniita artesaanisuklaalevyjä, suloisia minisuklaalevyjä ja upea joulukalenteri. Harmittelin, että minulla on jo Lakridsin joulukalenteri, koska muuten olisin ehdottomasti ostanut pieniä suklaalevyjä sisältävän kalenterin. Ostin konvehteja messuilla syötäväksi, ja kaikki valitsemani olivat mielettömän herkullisia. Olen menossa lauantaina piipahtamaan pikaisesti messuilla, ja käyn hakemassa päiväkodin opettajille jotain herkullista Tallipihan Suklaapuodilta.

 

Valion juustopiste, 3b31

 

 

En olisi uskonut Valion pääsevän yllättämään juustoillaan, mutta kävin silti maistelemassa messuilla muutaman heidän juustonsa. Olen kauan valitellut kun kermajuustot eivät maistu juuri miltään, eikä Herkunkaan tiskistä saa nykyään kuin sitä yhtä ahvenanmaalaista. Olen sivuuttanut Valion juustot usein kaupassa, ja maistoin siksi vasta tänään ensimmäistä kertaa heidän Turunmaa-kermajuustoaan. Olen ajatellut kaikkien Valion juustojen maistuvan Oltermannilla, joten Turunmaa oli erittäin iloinen yllätys. Myös kiteinen, kauan kypsytetty kristallinen Keisarinna-gouda muistutti etäisesti lempijuustoani Hakaniemen hallin Lentävästä lehmästä. Nyt tiedän mihin katseeni suuntaan ensi kerran kaupan juustohyllyllä.

 

Maku Kitchen Life, 3d11

 

Meillä on ahkerassa käytössä Makun suloiset creme brulee kipposet. Tosin käytämme niitä poikien välipalojen tarjoiluun, pähkinäkippoina tms. Olin päättänyt ennakkoon jo, että haen niitä messuilta lisää. Mukaan tarttui tämän lisäksi ohukaispannu, kaunis musta ritilä pannun alle, pienet kupit, joita tarvitsemme sushin kanssa soijalle. Ihastelin myös suloisia minipatoja, kauniin mustia lautasia ja pyörivää tarjotinta. Kannattaa kurkata ennakkoon firman verkkosivuilta mitä haluaisi ostaa, koska itse ainakin viestin osastolla aivan liian kauan.

 

Halvan Karkkiklubi, 2c51

 

Rakastan lakuja, joten suuntasin Halvan pisteelle. He olivat kattaneet hauskan maistelubuffetin, johon jonotin mielelläni pari minuuttia. Pääsin maistelemaan heidän uutuuksiaan, kuten Creme bruleen ja glögin makuisia lakuja. Tiesitkö, että Vanhat autot löytyvät nykyään myös pussista, sokerissa dipattuina?

 

Foodinin osasto, 1c11

 

 

Olin viime viikonloppuna I love me -messuilla, ja ostin Foodinin osastolta jo miltei kaiken mitä tarvitsemme. Tällöin mukaan tarttui chia-siemeniä, saksanpähkinöitä, mausteita ja viherjauhetta. Hamstrasin myös heidän ihania raakasuklaitaan. Osallistuin keväällä Kalle Naatulan pitämään ”Raakasuklaan viinikaverit” tastingiin, jossa pääsin maistelemaan Naatulan parittamia Foodinin raakasuklaita ja viinejä. Tastingistä jäi monta uutta suosikkia lempparini on vaaleahko Coconut milk -raakasuklaa. Tänään ostin mainion kurpitsansiemenöljyn, joka maistuu aivan paahdetuilta kurpitsansiemeniltä. Sillä on vaikka ja mitä terveysvaikutuksia, mutta ostin sen ihan puhtaasti maun vuoksi ja aion käyttää sitä salaateissa tuomaan makua.

 

Maukkaita messuja!

 

Lue myös: Haen vain yhden silmärasvan ja muut I love me -messulöytöni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *