Hae
Nina ja minit

Lohi-herneohratto Perheen ruokavuosi -kirjan reseptillä tehtynä

Sain luettavakseni maaliskuussa ilmestyneen Perheen ruokavuosi – Helppoja reseptejä naperoille ja nautiskelijoille -kirjan. Kirja on Anni Lehden, Anja Mahrenholzin ja Minna Vauhkosen toinen yhteinen ruokakirja. Heidän ensimmäinen kirjansa ’Naperosta nautiskelijaksi’ ilmestyi vunna 2018, ja keskittyi enemmän sormiruokailuun. Ensimmäinen asia mihin kiinnitin huomiota, oli kuinka kaunis kirjan kansi ja muu kuvitus on. Harvoin näkee näin onnistuneesti kuvitettuja kirjoja. Pidin erityisesti siitä, että koska kyseessä on koko perheen ruokakirja, ruoan esillepainossa ei ole liikaa kikkailtu, mutta silti ruoat on saatu hyvin esille, ja ne kaikki näyttävät todella houkuttelevilta.

 

 

Kirjasta löytyy yli 60 koko perheen reseptiä, ja ne on jaoteltu neljän vuodenajan mukaan. On aamupaloja, lounaita, välipaloja, lisukkeita ja vaikka mitä herkkuja. Oli todella vaikea päättää mitä reseptiä lähtisin ensimmäiseksi blogia varten kokkailemaan. Olisin halunnut aloittaa Juhannuksen mansikka-appelsiinikakusta, tai Mustikkaisita välipalaskonsseista, mutta olin luvannut tehdä kirjan reseptillä koko perheelle päivällistä. Nuo kesäiset herkut saavat jäädä toistaiseksi odottelemaan kesän marjoja. Tämä sopii hyvin kirjan luonteeseen, sillä ohjeissa hyödynnetään kauden parhaimpia raaka-aineita.

 

Kun kevät on nyt ihan virallisesti alkanut, päädyin etsimään kokkailtavaa kirjan Kevät-osiosta. Arvoin kauan Lohi-herneohraton ja Paahdetun kasviskeiton välillä. Mutta koska olin juuri ostanut ohrasuurimoita, ohratto vei voiton. Ohratto oli todella helppo tehdä, ja se valmistui alle puolessa tunnissa. Ohrattoon tuli ohrasuurimoiden lisäksi savustettua lohta, purjoa, herneitä, sitruunamehua ja hieman mausteita. Kylmäsavustettu lohi maustoi koko ohraton, eikä se kaivannut juurikaan muista mausteita pippurin lisäksi, vaikka sitä vähän epäilin reseptiä lukiessani. Me vaihdoimme purjon parsaan, koska sitä löytyi jääkaapista toisin kuin purjoa. Tätä reseptiä on helppo varioida oman maun mukaan, kunhan vain pitää mittasuhteet kohdillaan.

 

Onpa kiva välillä lukea muiden reseptejä, ja ihan noudattaakin sitä! Olen maailman huonoin keittokirjojen omistaja, minulla on niitä hyllyt täynnä, mutta en jotenkin koskaan saa aikaiseksi tehtyä niistä mitään. Tästä ohratosta tuli kuitenkin meidän lempari, ja aivan varmasti teemme ohrattoa kirjan reseptillä jatkossakin.

 

Hauskoja kokkailuja!

 

Lue myös: Itämaiset lohipyörykät kookoskastikkeella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *