Hae
Nina ja minit

Lastenjuhlien tarjoilut: Halti-kakku ja muut herkut

Juhlimme viikonloppuna esikoisemme 4-vuotis synttäreitä. Pidimme lauantaina ensimmäiset kaverisynttärit, ja Joel kutsui 12 kaveriaan päiväkodista ja muskarista. Pidimme lauantain juhlat viereisessä leikkipuistossa, eli tilaa riitti hyvin temmellykselle. En ollut aiemmin ollut lasten kaverisynttäreillä, sillä olen aina lähettänyt mieheni Joelin mukaan. Tarjoiltavia miettiessäni tosin toivoin, että olisin nähnyt edes yhtien lastenjuhlien tarjoilut.

 

 

Lastenjuhlien tarjoilut

Tarjoilimme lapsille pillimehuja ja vettä, aikuisille kahvia ja teetä. Lapsethan syövät tunnetusti melko huonosti mitään suolaista, jos horisontissa siintää keksit ja kakku. Teimme kuitenkin lapsille söpöjä minikolmioleipiä kahdella täytteellä. Rollen kurkkuleipien välissä oli Philadelphia-tuorejuustoa ja kurkkua. Kajan juustoleivissä taas oli vain juustoa ja voita. Aikuisille olin tehnyt pestoisia rullia voitakinasta, joissa oli täytteenä aurinkokuivatun tomaatin makuista tuorejuustoa ja fetaa.

 

 

makeat tarjoilut

Tarjolla oli suolaisen lisäksi Muumikeksejä, Carneval-keksejä ja popkornia. Olin myös viipaloinut kokonaisen hunajamelonin ja viinirypäleitä juhlien pienintä osallistujaa, meidän Leonia, ajatellen. Googlettelin ennen juhlia mitä lastensynttäreillä yleensä tarjoillaan, ja miltei kaikissa mainittiin nakkipiilot ja minipizzat. Koska emme syö lihaa, en nähnyt järkeä tehdä nakkipiiloja. Minipizzoja olisi ollut kiva tehdä, mutta pikkuisten pizzojen leipomiseen ja paistamiseen olisi mennyt ikuisuus. Myydäänkö näitä pizzoja valmiina, vai miten ihmiset ehtii näitä näpertämään?

 

Juhlapöydän katseenvangitsija oli upea Ryhmä Hau -kakku, jonka tilasin leipurilta. Joel toivoi teemaksi Halti-Everestiä kuten hän tuota pientä turkoosi-lilaa hauvaa kutsuu. Kakku oli väritykseltään siis Haltin värien mukainen, ja sen makuna oli mustikka-valkosuklaa. Kakku oli todella suuri, ja vaikka kaikki pienet juhlavieraat ja moni vanhempikin kakkua maisteli, niin sitä jäi aivan valtavasti jäljelle.

 

 

Juhlimme uudelleen vielä sunnuntaina mummien ja kummien voimalla meillä kotona. Jättimäisestä Haltikakusta jäi puolet syömättä lauantain juhlissa, joten jätin suunnittelemani juustokakun leipomatta. Poikien mummi leipoi lisäksi korvapuusteja. Tein välimerellisen juustopiirakan, ja kylmäsavulohi-tuorejuusto rieskarullia. Nuo savulohirullat löytyy meillä aina jokaisesta juhlapöydästä, ja ne loppuu aina, ihan sama kuinka paljon extraa yrittäisi tehdä.

 

Mitä teiltä löytyy aina synttäripöydästä?

 

Lue myös: Mitä ohjelmaa lasten synttäreille jos onginta ei nappaa?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *