Hae
Nina ja minit

Mitä jokainen äiti haluaa äitienpäivänä?

Äitienpäivää juhlitaan tulevana sunnuntaina. Me juhlimme sitä esikoisen kanssa tänään jo päiväkodilla äitienpäivän aamiaisella. Sain Joelilta lahjaksi upeasti maalatun kiven kauniisti sellofaaniin käärittynä. Näin sitä vaan opetetaan jo pienille, että äitienpäivänä on tarkoitus antaa lahja. Vaikka tärkeintä on viettää aikaa koko perheen kesken, usein äitiä halutaan myös vähän hemmotella. Lahjan ostaminen on usein vaikeaa, eikä äitienpäivänä mielestäni tarvitse antaa edes aineellista lahjaa. Siksi kokosin tähän muutaman vinkin äidin puolisoille, joista ainakin itse ilahtuisin kovasti.

 

 

On muutama asia, mitä ainakin suurin osa äideistä varmasti osaa arvostaa:

  1. Unta: Anna äidin nukkua pidempään, ota lapsukaiset ja mene heidän kanssaan vaikka hiekkalaatikolle. Voitte juoda äitienpäiväkahvit yhdessä sitten vähän myöhemmin kun äiti on rauhassa heräillyt ja käynyt vaikka pitkässä suihkussa.
  2. Kuuma kahvi: Ihmiset haluavat usein juoda kahvinsa kuumana, eivätkä äidit ole poikkeus. Voit keittää kahvin valmiiksi ennen kuin lähdette lasten kanssa aamulla ulos. Jos äiti on enemmän kauralattetyyppiä, voit viedä kuuman laten, pari suklaakonvehtia ja uusimman aikakausilehden hänelle sänkyyn. Jos haluat oikein panostaa, leivo yhdessä lasten kanssa vaikka lapsellisen helppo kääretorttu.
  3. Pusuja, haleja ja kauniita sanoja: Vaikka muistat varmasti kertoa puolisollesi usein, että rakastat häntä ja ihailet miten mahtava äiti hän on lapsillenne, voit kertoa tämän myös äitienpäivänä. 💗 Voitte myös ikuistaa nämä kauniit sanat korttiin, jonka askartelette yhdessä lapsien kanssa.  

 

 

Näillä kolmella ihanalla eleellä takaat lastesi äidille, ja koko perheelle, upean äitienpäivän. Jos haluat (tai lapsenne haluavat) vielä muistaa äitiä lahjalla, tässä muutama hyvä lahjavinkki.

  1. Kukkia ja suklaata: Klassinen lahja, ja syystä. Kukaan ei ole koskaan pahoittanut mieltään saadessaan kauniita ruusuja tai pioneita. Jos epäilet, ettei äiti liiemmin välitä suklaasta, kannattaa ostaa vaikka ihania Lakrids-kuulia.
  2. Itsetehty 10 kerran pohjehierontalahjakortti ja hierontaöljy: Tämä lahja on ihana, ja vieläpä täysin ilmainen. Kun olin raskaana, mieheni hieroi pohkeitani miltei joka ilta kun tuijottelimme telkkaria. Pohkeiden hieronta on uskomattoman rentouttavaa, vaikkei hieroja tietäisikään ihan oikeaa tekniikkaa siihen.
  3. Lahjakortti illalliselle kahdelle: Varaa illallinen vain teille kahdelle, ja järjestä myös lastenvahti itse. Valitse jokin rento ravintola, jossa olette aiemmin viihtyneet. Ja jossa on jälkiruokalistalla ainakin yksi suklaan ympärille rakennettu jälkiruoka.
  4. Day Spa -käynti: Sain lahjakortin mieheltäni joululahjaksi Living Day Spa’han, ja vietin siellä mielettömän rentouttavat 2 tuntia kasvohoidossa. Nukahdin muutamaan otteeseen, ja ainoa miinuspuoli oli, että näin unta Pikku Kakkosesta.

 

Ihanaa äitienpäivää!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *