Hae
Nina ja minit

Korkeasaari: Leikkipaikat lapsille ja muut uudistukset

Korkeasaari on jälleen auki, ja tällä kertaa uudistusten saattelemana. En ollut ennakkoon kuullut mitään uudistuksista, eikä Korkeasaaren verkkosivullakaan niitä juuri ole mainostettu. Niinpä päätin tiivistää uudistukset tähän, muiden eläintarhapäivän suunnittelua helpottamaan. Meillä on ollut Korkeasaaren vuosikortit viimeiset neljä vuotta, ja käymme usein arki-iltaisin Korkeasaaressa leikkimässä poikien kanssa. Katsomme kerrallaan aina muutaman eläimen, syömme jäätelöt ja keskitymme leikkipaikkoihin. Poikien iloksi Korkeasaareen oli tullut uusia leikkipaikkoja, jotka innostavat liikkumaan. Valitettavasti Amazonia- ja Africasia-talot ovat kiinni koronaepidemian takia, mutta puuhaa riittää silti moneksi päiväksi.

 

 

Leikkipaikat lapsille

 

 

Uudistuneen Saukko-altaan viereen on rakennettu peräti kaksi uutta leikkipaikkaa. Pienempi leikkipaikka sijaitsee aivan Saukon vieressä, kioskin terassin kupeessa. Pojat juoksivat aivan innoissaan kohti leikkipaikkaa! He kulkivat tasapainottelusiltaa ja ryömivät koloihin hurjaa vauhtia. Aiemmin tässä kohtaa ei ollut yhtään mitään, joten todella tervetullut uudistus lapsiperheille.

 

 

Isomman leikkipaikan löytää hieman edempää vesikon altaan viereisestä mäestä. Leikkipaikassa on kaksi pitkää liukumäkeä, puupalikoita tasapainotteluun, köydet mäen ylös kipuamiseen ja muita funktionaalisia kapistuksia. Mikä parasta, leikkipaikan kupeessa on uusi grillausalue isolla grillillä. Ajattelimme tulla ensi kerralla Korkeasaareen grillaamaan, sillä pojat viihtyvät niin hyvin uudella leikkipaikalla että saisimme kerrankin grillattua rauhassa.

 

Uuden grillakatoksen kupeessa

 

uusi laji

Huulipekarit ovat saapuneet Korkeasaareen! En ollut aiemmin näistä sikojen Amerikan serkuista kuullutkaan, mutta aika söpöjä röhkijöitä. Laji on uhanalainen, joten toivottavasti pikkupossuja on pian odotettavissa.

Saukon allas oli kokonaan uusittu, ja saukko oli vasta palaamassa uudistettuun kotiinsa remontin jäljiltä.

 

 

Pölyttäjien oma alue: pölyttäjäpuisto

Tästäkään uudistuksesta ei löydy vielä mitään Korkeasaaren verkkosivuilta, joten toivottavasti en puhu ihan puuta heinää. Korkeasaareen oli ilmestynyt rajattu alue, joka oli rauhoitettu mehiläisille, ampiaisille ja kimalaisille. Alueella oli infoa pölyttäjistä ja paljon pölytettävää. Pojilla oli mehilishupparit päällä, joten he sopivat teemaan mahtavasti. Pölyttäjäpuisto on vielä hieman kesken ja valmistuu kesän aikana.

 

 

Hauskaa Korkeasaari-päivää!

 

Lue myös:  Ex tempore retket ja muut kesäloman kohokohdat

 

2 kommenttia

  1. Anna-Mari kirjoitti:

    Haluaisin varoittaa muita tuosta pitkästä suorasta liukumäestä. Jos yhtään kosteutta ilmassa Vauhti kiihtyy niin lujaksi ja laskeutuessa alusta ei jousta yhtään. Nimerkillä jalat maassa mutta vauhti jatkoi matkaa, lopputuksena sijoiltaan mennyt peukalo kaikkien ryhjeiden ja rikki menneiden silmälasien lisäksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *