Hae
Nina ja minit

Elämäni viimeinen kuukausi kotiäitinä

Olen kotona Leonin kanssa enää reilun kuukauden, ennen kuin palaan töihin huhtikuun lopussa. Tajusin jo kuukausi sitten, että saan viettää enää koko elämäni aikana kaksi kuukautta taaperon kanssa kotosalla. Olemme mieheni kanssa kumpikin sitä mieltä, että perheemme on nyt juuri oikeanlainen, emmekä haaveile enää kolmannesta vauvasta. Niinpä tein itselleni äitiysloman bucket listin, johon listasin kaikki puuhat mitä vielä haluan Leonin kanssa kokea ennen töihin paluuta. Olemme ehtineet tässä kuukauden aikana aika monta kivaa puuhaa listalta jo kokemaan, ja myös viettäneet rauhallisia aamuja kahdestaan köllötellen. Ne on varmaan niitä hetkiä, mitä tulen eniten kaipaamaan. Listallani on vielä viisi puuhaa, joista lähikirjaston satuhetken aion ”suorittaa” ensi torstaina.

 

 

ÄITIYSLOMAN BUCKET LIST viimeiselle kuukaudelle

 

  1. Helsingin Kaupunginmuseon Lasten kaupunki kahdestaan Leonin kanssa. Täällä maksuttomassa lasten museossa olemme käyneet koko perheen voimin, mutta tällöin isoveli määrää yleensä tahdin. Haluan että Leon pääsisi itse tutkimaan.
  2. Lounas Leonin ja taaperokaverin kanssa ravintola Loisteessa Sokoksen ylimmässä kerroksessa. Olen kuullut, että Loisteessa on todella hyvä leikkihuone, jossa taaperot voivat jatkaa leikkejään vanhempien viimeistellessä rauhassa lounastaan.
  3. Kirjastossa järjestetään satuhetki joka torstai, enkä ole vielä kertaakaan saanut aikaiseksi lähteä sinne. Yritin jo esikoisen vauvavuotena, joten nyt on aika viimeinkin toteuttaa tämä helppo retki lähikirjastoon.
  4. Kiasman uusi Shoplifter näyttely vaikuttaa taaperolle mielenkiintoiselta, sillä se on todella värikäs ja ymmärtääkseni osaan teoksista saa koskea. Missasin kokonaan Amos Rexin ensimmäisen näyttelyn, joten tänne yritämme edes päästä.
  5. Kävelin ennen lapsia todella paljon, ja kun lumet sulavat niin haluan ehdottomasti kävellä tutun 10 km reitin muutaman kerran Leonin päiväuniaikaan, jolloin hän voi nukkua vaunuissa. Näitä pitkiä kävelyitä ei niin vaan kävelläkään, kun ruuhkavuodet alkavat!

 

Wake up and smell the roses, taaperovuosi on ihana!

 

Olen nauttinut suunnattomasti tästä toisesta äitiyslomastani, ja minua ei haittaisi jäädä vielä puoleksi vuodeksi kotiin. Olen todella tyytyväinen päätökseeni pysyä kotona kuusi kuukautta pidempään kuin esikoisemme kanssa. Silloin en vielä ymmärtänyt kuinka nopeasti vauvasta tulee taapero, ja taaperosta pieni poika. Leon on nyt aivan parhaassa iässä, hän oppii koko ajan jotain uutta, eikä uhma ole vielä nostanut päätään. Leon on aivan ihanaa seuraa, ja hänen omat luonteenpiirteensä alkavat näkymään jo selkeästi. Hän on iloinen, vallaton vekkuli, joka rakastaa muiden naurattamista ja kuperkeikkoja. Ihanaa, että mieheni saa myös kokea puolet tästä ainutlaatuisesta taaperovuodesta, vaikka jollain tavalla vähän kateellinen olenkin kun he jäävät kahdestaan kotiin.

 

Lue myös: Äitiysloman bucket list – mitä haluan tehdä ennen töihin paluuta?

 

Miten kävi päätöksen olla antamatta lapsille älylaitetta käteen?

Päätimme jo ennen esikoisemme syntymää, että yritämme välttää iPadin tai kännykän antamista lapsillemme mahdollisimman pitkään. Eihän meilläkään sellaisia ollut, piirretyt katsottiin telkkarista ja pelejä pelattiin vain laudalla. Vähän meitä jo silloin nauratti tuo lapsettomien tekemä periaatteellinen päätös, kun meillä ei vielä ollut pikkulapsiarjesta minkäänlaista käsitystä. Olin kuitenkin nähnyt kuinka alle kaksivuotiaalle annettiin padi käteen potalla, ruokapöydässä ja automatkoilla. Pieni tuijotteli näyttöä lasittunein katsein ymmärtämättä juuri mitään, ja päätin silloin etten halua totuttaa tulevaa lastani ruudun eteen. On tutkittu, ettei alle 1,5-vuotiaiden tulisi katsoa televisiota tai älylaitteita, sillä he eivät vielä ymmärrä lainkaan näkemäänsä, mutta se vaikuttaa negatiivisesti puheen oppimiseen ja lyhytaikaiseen muistiin (lähde). On melko mahdotonta välttää sitä, ettei Leon olisi katsellut televisiota kun isoveli katsoo Pikku-Kakkosen päivittäin, mutta olen yrittänyt etten pidä televisiota päällä kun olemme kahdestaan päivisin kotona.

 

 

Esikoisemme on nyt 3,5-vuotias, eikä hän ole vielä koskaan käyttänyt iPadiamme. Olemme ladanneet yhden Dublo-pelin mieheni kännykkään, ja Joel pelaa sitä tilanteissa, joissa joutuu istumaan kauan paikoillaan. Yksi tällainen tilanne on kun hän odottaa ravintolassa nälkäisenä ruokaansa kohtuuttoman kauan. Olemme tarkoituksella ladanneet vain yhden pelin, eikä hän ole tässä parin vuoden aikana siihen kyllästynyt, koska pelaa sitä äärimmäisen harvoin. En kuitenkaan koe rajoittavani esikoisemme ruutuaikaa turhaan, sillä hänellä ei ole sellaista konseptia lainkaan. Joel ei ole tottunut istumaan ruudulla, joten hän ei osaa kaivatakaan sitä. Hän on päiväkodissa pelannut padilla jotain opetuspeliä, mutta ei ole koskaan pyytänyt sitä kotona. Leon ei ole koskaan myöskään räpläillyt älylaitteita, vaikka onkin kännykästäni äärimmäisen kiinnostunut. Näppäinlukkoni takaa kuitenkin sen ettei hän pääse näyttökuvaa pidemmälle.

 

 

Kun aloin odottamaan kuopustamme, ajattelin että nyt sitten alkaa ne ajat kun on pakko lätkäistä Joelille ruutu käteen, että saa vaihdettua pienemmän vaipat. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan olemme melko kiitettävästi pysyneet päätöksessämme vältää ruutujen edessä istuskelua. Tiedän, että tämä muuttuu viimeistään kun Joel menee kouluun, mutta haluan taata hänelle mahdollisimman aktiivisen lapsuuden, leikkien ja liikkuen. Toivon, että lapseni mielummin piirtäisivät, katselisivat kirjoja tai rakentelisivat palapelejä. Tiedän, että näitä kaikkia voi tehdä myös puhelimella tai padilla, mutta en itsekään tykkää lukea kirjoja ruudulta, ja sininen valo vaikuttaa unen laatua heikentävästi kaiken ikäisillä.

 

Kuulostaako ihan hullulta? Onko muita amish-henkisiä vanhempia?