Näin selviämme uhmaikäisen kanssa

Esikoisemme uhmaikä alkoi samaan aikaan kun kuopuksemme syntyi. Olemme siis tässä viimeiset 10 kuukautta asustelleet yhdessä vauvan ja uhmaikäisen kanssa. Uhman voimakkuus tuli minulle yllätyksenä, vaikka olinkin uhmaikäisistä lukenut melko paljon. Olin vain naiivisti kuvitellut, ettei meidän kullanmurulle mitään uhmaa tule. Aivan kuin yhdessä yössä, meidän ihanan iloisesta taaperosta kuitenkin tuli ihan perinteinen uhmaikäinen. Jostain hän oli oppinut sanan ’ei’ , ja kyynelehti vuolaasti jos erehdyin riisumaan häneltä kengät, kun hän olisikin halunnut itse.

Pari viikkoa meni hieman oudoissa tunnelmissa, kun emme oikein osanneet suhtautua esikoisemme äkilliseen luonnemuutokseen.  Luimme kuitenkin uhmaiästä enemmän, ja pyrimme tulkitsemaan tilanteita jotka vaikuttivat erityisen hankalilta Joelille. Olemme nyt 10 kuukauden aikana oppineet Joelin uhmasta todella paljon, ja huomanneet tilanteet joissa touhutaaperolla saattaa kuohahtaa.  Vaikkei uhmaa tärkeänä kehitysvaiheena valitettavasti voi kokonaan sivuttaa, olemme luonneet itsellemme käyttäytymismalleja jotta pääsemme kaikki hieman helpommalla. Herkän halikuvan alla tärkeimmät selviytymiskeinomme arkeen uhkaikäisen kanssa. Joel täyttää parin päivän päästä kolme vuotta, jolloin talossa onkin jo ’threenager’. Saa nähdä pätevätkö vanhat keinomme, vai joudummeko taas uuden eteen.

Kiukkuinen uhmis tarvitsee syliä, turvaa ja rutiineja

 

1. Varmista, ettei uhmis tule nälkäiseksi – Kaikki tietävät miten vihaiseksi nälkä tekee. Jos uhmaikäisen kanssa lähtee nälkäisenä kauppaan, itkupotkuraivarit karkkihyllyllä on taattu. Teimme tasan kerran tämän virheen, nykyään käymme kaupassa vasta päivällisen jälkeen.
2. Pidä säännöllisistä rutiineista kiinni – Uhmaikäiset reagoivat epävarmuuteen ja epäsäännölliseen elämään melko voimakkaasti. Tilanteet joissa tuttuun ja turvalliseen rytmiin tulee muutos, saavat uhmaikäiset suunniltaan. Tulee toki tilanteita, jolloin rutiineista ja aikatauluista on pakko poiketa, mutta kannattaa selittää lapselle miksi illallinen syödään vasta myöhemmin, tai miksi päiväunet nukutaan poikkeuksellisen myöhään.
3. Älä anna tilaisuutta sanoa ”Ei” – Ihmettelin kun Joel hoki uhmaikänsä alussa koko ajan ’eitä’. Ihan sama mitä kysyin, vastaus oli ’ei’. Raukkaparka joutui kieltäytymään jopa jäätelöstä kysymyksenasetteluni takia. En enää kysy kysymyksiä, joihin vastaus voi olla ei. Kysyn sen sijaan esimerkiksi ’otatko maitoa vai vettä?’ tai ’mennäänkö ulos vai jäädäänkö sisälle?’
4. Kerro etukäteen mitä tulee tapahtumaan – Uhmaikäiset tuntuvat inhoavan epävarmuutta, ja haluavat tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Siksi kerromme mitä lähitunteina tulee tapahtumaan, ja illalla iltasadun aikaan mitä seuraavana päivänä pääpiirteittäin on luvassa. Kerron arkiaamuisin jo hampaita harjatessa, että katsotaan vähän aikaa Pikku-Kakkosta ja puetaan samalla. Sitten lähdetään päiväkotiin syömään aamupala.
5. Anna tarpeeksi positiivista huomiota – Koska uhmaikäisellä on uusien tunteidensa kanssa hankalaa, hän kaipaa vanhemmiltaan myös positiivista huomiota. Usein uhmaikäistä tulee toruttua paljon, ja siksi uhmis oppii hakemaan huomiota riehumalla. On siis hyvä muistaa huomioida kaikki uhmaikäisen positiivinen käytös. Kiinnitämme myös huomiota siihen, että olemme Joelin kanssa täysillä emmekä vilkuile samalla kännykkää. Jos minun pitää esimerkiksi katsoa jotain kännykästä, kerron Joelille ensin, että mama katsoo yhden jutun ja jatkaa sitten palapelin tekemistä kanssasi.
6. Pysy itse rauhallisena – Kun lapsi uhmaa oikein kunnolla, voi olla todella vaikea käyttäytyä tilanteessa kuin aikuinen. Omasta väsymystasostani riippuen pystyn suhtautumaan uhmaan enemmän tai vähemmän rauhallisemmin. Uhmaikäinen koettelee rajojaan, ja hänen pitäisi saada vanhemmaltaan vahvistus sille, että kaikki on ihan hyvin vaikka tunteet kuohuvat. Jos vanhempi ja lapsi raivoavat kilpaa, kukaan ei opi tilanteesta mitään.
7. Ota raivoava uhmis syliin – Vaikka uhmaikäinen on miten rasittava pahimman uhmakohtauksen keskellä, hän on silti vielä ihan pieni. Hän kaipaa vanhemmiltaan vahvistusta siitä, että häntä rakastetaan vaikka hän käyttäytyisi toisin kuin odotetaan. Uhmaikäinen ei edes itse ymmärrä uusia tuntemuksiaan, vaan kaipaa aikuista sanoittamaan tunteet hänelle. Kun Joel raivoaa, yritän aina ottaa hänet syliin kun pahin uhmakohtaus laantuu, ja kysyn mikä tilanteessa harmitti ja mitä olisimme kumpikin voineet tehdä toisin.

Uhmaikäinenkään ei jaksa olla hirmuisen kiukkuinen täydellä mahalla

Asuuko teilläkin uhmaikäinen? Onko teillä samat keinot käytössä?