Hae
Nina ja minit

Miksi laihduin 1. äitiyslomalla ja lihoin toisella?

Palasin esikoisen syntymän jälkeen vanhoihin mittoihini tekemättä juuri mitään. Päättelin tämän johtuvan kuuden kuukauden täysimetyksestä, ja siitä että vartaloni hoiti tehtävänsä. Selvisin muutenkin ensimmäisestä raskaudestani ilman mitään perinteisiä raskausrasitteita. Lapsettomana, hyvävointisena odottajana ehdin myös huolehtimaan itsestäni. Kävin kahdeksannelle kuulle asti salilla, ja aloitin kuudennen raskauskuukauden kohdalla minulle laaditun raskausajan saliohjelman. 

 

 

Odottaessani esikoistani vuonna 2015

 

Toinen raskauteni oli siinä mielessä myös helppo, sillä selvisin ilman aamupahoinvointia, turvotuksia tai liitoskipuja. Kuopuksemme syntymän jälkeen en kuitenkaan palautunut raskautta edeltäviin mittoihini yhtä pian kuin esikoisen kanssa. En itse asiassa ole palautunut vieläkään, vaikka Leon on jo 1,5-vuotias taapero. Täysimetin myös Leonia kuusi kuukautta, joten tämä ei ehkä auttanutkaan esikoisen raskauskilojen pudottamisessa. Esikoisemme olo todella huono nukkumaan, ja jouduin nukuttamaan hänet aina vaunuihin. Kävelin siis esikoisen kanssa päivittäin monta kilometriä. Kuopuksemme sen sijaan on ollut aina erittäin hyvä nukkumaan, ja nukahtaa vieläkin omaan sänkyynsä itsekseen. Minun ei siis koskaan tarvinnut kävellä hänen kanssaan päivittäin ulkona nukuttaen häntä vaunuihin. Riitti kun laitoin hänet omaan sänkyynsä, ja jätin hänet hakemaan unta. Niinpä pääsin itse aina istuskelemaan sohvalle tai koneelle kirjoittamaan blogia. 

 

Täydellinen suklaa fondant

 

Tästä huomaa, että oikeasti sillä normaalilla kävelyllä on iso merkitys painonhallinnassa. Vaikken kokenut esikoisen kanssa päivittäin tehtyä vaunulenkkejä liikuntana, vartaloni oli selkeästi eri mieltä. Uskon, että jos olisin kävellyt kuopuksen kanssa samaa tahtia kuin esikoisen kanssa, olisin ollut aikoja sitten jo raskautta edeltävissä mitoissa. Toisen raskauden jälkeistä painonpudotusta ei tosin edesauttanut se, että kehitin itselleni tavan mussutellut suklaata laten kanssa Leonin nukkuessa päiväunia. Esikoisen kanssa en ehtinyt istumaan alas mussuttelemaan kun kävelin ympäri asuinaluettamme. Päästääkseni mussuttelusta eroon pidin kesän jälkeen sokerittoman elokuun. Tämä onnistuikin hyvin, ja syön herkkuja vain jossain tapahtumassa tai juhlassa. Palaan kuukauden päästä töihin ja olisi kiva, etteivät työvaatteet kiristäisi mistään. Ajattelin olla huhtikuun taas sokerittomalla, kävellä Leonin kanssa päivittäin ja vältellä myös nopeita hiilihydraatteja. Eiköhän sillä saa jo vähän väljyyttä vaatteisiin. 

 

muistetaanhan kävellä!

 

Lue myös:

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *