Hae
Nina ja minit

Miten kävi päätöksen olla antamatta lapsille älylaitetta käteen?

Päätimme jo ennen esikoisemme syntymää, että yritämme välttää iPadin tai kännykän antamista lapsillemme mahdollisimman pitkään. Eihän meilläkään sellaisia ollut, piirretyt katsottiin telkkarista ja pelejä pelattiin vain laudalla. Vähän meitä jo silloin nauratti tuo lapsettomien tekemä periaatteellinen päätös, kun meillä ei vielä ollut pikkulapsiarjesta minkäänlaista käsitystä. Olin kuitenkin nähnyt kuinka alle kaksivuotiaalle annettiin padi käteen potalla, ruokapöydässä ja automatkoilla. Pieni tuijotteli näyttöä lasittunein katsein ymmärtämättä juuri mitään, ja päätin silloin etten halua totuttaa tulevaa lastani ruudun eteen. On tutkittu, ettei alle 1,5-vuotiaiden tulisi katsoa televisiota tai älylaitteita, sillä he eivät vielä ymmärrä lainkaan näkemäänsä, mutta se vaikuttaa negatiivisesti puheen oppimiseen ja lyhytaikaiseen muistiin (lähde). On melko mahdotonta välttää sitä, ettei Leon olisi katsellut televisiota kun isoveli katsoo Pikku-Kakkosen päivittäin, mutta olen yrittänyt etten pidä televisiota päällä kun olemme kahdestaan päivisin kotona.

 

 

Esikoisemme on nyt 3,5-vuotias, eikä hän ole vielä koskaan käyttänyt iPadiamme. Olemme ladanneet yhden Dublo-pelin mieheni kännykkään, ja Joel pelaa sitä tilanteissa, joissa joutuu istumaan kauan paikoillaan. Yksi tällainen tilanne on kun hän odottaa ravintolassa nälkäisenä ruokaansa kohtuuttoman kauan. Olemme tarkoituksella ladanneet vain yhden pelin, eikä hän ole tässä parin vuoden aikana siihen kyllästynyt, koska pelaa sitä äärimmäisen harvoin. En kuitenkaan koe rajoittavani esikoisemme ruutuaikaa turhaan, sillä hänellä ei ole sellaista konseptia lainkaan. Joel ei ole tottunut istumaan ruudulla, joten hän ei osaa kaivatakaan sitä. Hän on päiväkodissa pelannut padilla jotain opetuspeliä, mutta ei ole koskaan pyytänyt sitä kotona. Leon ei ole koskaan myöskään räpläillyt älylaitteita, vaikka onkin kännykästäni äärimmäisen kiinnostunut. Näppäinlukkoni takaa kuitenkin sen ettei hän pääse näyttökuvaa pidemmälle.

 

 

Kun aloin odottamaan kuopustamme, ajattelin että nyt sitten alkaa ne ajat kun on pakko lätkäistä Joelille ruutu käteen, että saa vaihdettua pienemmän vaipat. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan olemme melko kiitettävästi pysyneet päätöksessämme vältää ruutujen edessä istuskelua. Tiedän, että tämä muuttuu viimeistään kun Joel menee kouluun, mutta haluan taata hänelle mahdollisimman aktiivisen lapsuuden, leikkien ja liikkuen. Toivon, että lapseni mielummin piirtäisivät, katselisivat kirjoja tai rakentelisivat palapelejä. Tiedän, että näitä kaikkia voi tehdä myös puhelimella tai padilla, mutta en itsekään tykkää lukea kirjoja ruudulta, ja sininen valo vaikuttaa unen laatua heikentävästi kaiken ikäisillä.

 

Kuulostaako ihan hullulta? Onko muita amish-henkisiä vanhempia?

 

Miten äitiys on muuttanut minua?

Kun tulin raskaaksi ensimmäisen kerran vuonna 2015, en tiennyt mitä odottaa vanhemmuudelta. Olimme haaveilleet omasta vauvasta vuosia, mutta silti oman lapsen syntymään on mahdotonta valmistautua. Pelkäsin, että äitiys muuttaisi minua, sillä sellainen kuvan saa aina televisiosarjoista ja muusta mediasta. Sarjoissa äidin kuuluu olla huonomuistinen, puklupaitainen nainen, jolla ei ole edes omaa nimeä äiti-tittelin lisäksi. Olin aivan varma, etten uskaltaisi jättää vauvaani edes siksi aikaa kun käyn salilla, tai että en tekisi enää mitään muuta kuin puhuisi vauvastani.

 

Ihana esikoiseni, joka opetti minulle kärsivällisyyttä

 

Tein jopa Joelin ristiäiskutsukortit ennen kuin hän oli syntynytkään, koska minua pelotti etten enää välittäisi sellaista asioista kun minusta tulee äiti. Pelkäsin, ettei minua kiinnostaisi enää minkä värinen satiininauha sopii tietyn väriseen kartonkiin, kun on tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Pahin pelkoni oli, että lähetän ristiäiskutsun tekstiviestillä. Ja kuopuksen kohdalla näin kävikin. Mutta onneksi olen kasvanut sen verran ihmisenä, ettei se haitannut minua lainkaan.

 

Näin olen muuttunut äitiyden myötä:

  1. Ajattelen aina muita ensin, tai siis lapsiani. Olin ennen melko itsekeskeinen, ja tein asiat niinkuin itse halusin. Nyt poikien tarpeet menevät aina omieni edelle.
  2. Pystyn sivuuttamaan kotimme sotkuisuuden vakuutellen itselleni, että siivoan sitten kun lapset nukkuvat. Olen aina viihtynyt siistissä kodissa, ja tämä on vaatinut paljon totuttelua. Kun palaan töihin, teen ehdottomasti siivousfirman kanssa sopimuksen viikkosiivouksesta.
  3. Olen paljon kärsivällisempi kuin ennen lapsia. En vieläkään ole kärsivällinen, mutta maltan odottaa asioiden tapahtumista muutaman minuutin rauhassa. Hyväksyn nykyään sen, ettei minun kannata hermostua asioista joihin en voi itse vaikuttaa. Olen ihme kyllä oppinut, ettei lapsia pysty hoputtamaan, ja lopputuloksena olemme joka paikasta myöhässä.
  4. Ennen valitsin sopivaa ravintolaa kunnes löysin sen. Olen kävellyt mieheni kanssa jopa tunnin etsien sitä täydellistä ravintolaa NYC:n vilinässä ja Boracayn rantakatua laahustaen. Nykyään prioriteettina on saada lapsille mahdollisimman pian ruokaa, ja eksymme liian usein ennen paheksumiini sushibuffetteihin.
  5. Ennen matkustelimme todella paljon, teimme keskimäärin kolme reissua vuodessa. Esikoisen vauvavuotena jatkoimme samaa tahtia, mutta viimeksi olemme käyneet ulkomailla viime kesänä, ja sekin vain autolla Riikassa. Matkustelu on ihanaa, mutta pienten kanssa myös vaativaa.
  6. Minulla on hauskaa, kun lapsilla on hauskaa. Myös käsitykseni hauskasta viikonlopusta on todella erilainen kuin ennen lasten syntymää. Viihdyn aidosti Muumimaailmassa, kuuntelen Pikku-Papun orkesteria mielelläni ja lempilautapelini on Muumi-domino . HopLopista en sentään pidä vaikka pojat paikkaa rakastavatkin, rajansa kaikella.

 

 

On helpotus huomata, että olen silti pohjimmiltani sama ihminen kuin ennenkin. Nyt vain lisäksi paljon enemmän – olen kahden ihanan pojan äiti. Mielestäni on tärkeää pitää kiinni siitä kuka on ihmisenä. Joskus tuntuu ettei itselleen jää vain enää yhtään aikaa. Yritän kuitenkin muistaa tehdä niitä asioita mistä nautin myös ennen äidiksi tuloa. Se ei oikeasti haittaa ketään, jos olen parina iltana 1,5 tuntia salilla. Uskon, että koko perhe voi paremmin kun saan välillä omaa aikaa, ja voin olla tunnin miettimättä yhtään mitään tai murehtimatta kuka on nukkunut päikkärit, ja syönyt kunnolla.

 

Miten äitiys on muuttanut sinua?

 

Lue myös: 3 keinoa, jolla järjestämme parisuhdeaikaa.