Hae
Nina ja minit

Paahdettu kesäkurpitsarisotto – parasta sesonkiruokaa

Kesäkurpitsan satokausi on nyt huipussaan, ja suomalaista kesäkurpitsaa löytyy hyvin kaupoista. Moni miettii, miten kesäkurpitsaa voisi käyttää ruoanlaitossa. Meillä syödään sitä sellaisenana raastettuna salaatissa, tai kastikkeihin upotettuna. Uunissa paahdettuna kesäkurpitsa on parhaimmillaan kuitenkin risotossa. Kesäkurpitsarisotto sopii hyvin kalan ja äyriäisten kylkeen, mutta maistuu sellaisenaankin. Muista, että mitä pienempi kesäkurpitsa, sen paremman makuinen. Käytin risottoon 2 pientä kesäkurpitsaa, yhteensä n. 250 grammaa.

 

kesäkurpitsarisotto (4 hengelle)

 

 

Mitä tarvitset:

  • 200 g risottoriisiä
  • 2 pientä kesäkurpitsaa (250 g)
  • 6 dl kala-, kasvis- tai kanalientä
  • 1 dl valkoviiniä tai omenasiideriä
  • 1 pieni sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • Ripaus suolaa ja mustapippuria
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • Puolikkaan sitruunan mehu
  • 3 rkl parmesan-juustoa

 

 

Vaiheet:

  1. Leikkaa kesäkurpitsat pituussuunnassa puoliksi, ja leikkele niihin viiltoja. Asettele kesäkurpitsan puolikkaan leivinpaperin päälle uunipellille ja ripottele päälle hieman suolaa, öljyä ja murskatut valkosipulin kynnet. Paahda kesäkurpitsoja 200-asteisessa uunissa puoli tuntia kunnes ne ovat pehmentyneet. Laita sivuun jäähtymään.
  2. Lämmitä kalaliemi kattilassa, sillä sitä lisätään risottoriisin sekään kuumana.
  3. Pilko sipuli pieneksi, ja paista sitä öljyssä paistinpannulla miedolla lämmöllä (n. 10 minuuttia) kunnes se on kullankeltaista ja pehmeää.
  4. Lisää risottoriisi sipulin sekaan pannulle, ja nosta lämpötilaa. Sekoita riisiä koko ajan ja anna sen paistua minuutin ajan. Lisää sekaan viini tai omenasiideri, ja anna riisin imeä neste itseensä.
  5. Lisää risoton sekaan 1/3 kalaliemestä ja sitruunamehu, ja laske lämpötilaa.
  6. Lisää loput kalaliemestä risoton sekaan vähitellen aina kun edellinen neste on melkein imeytynyt. Tässä kestää noin 20 minuuttia. Jos kalaliemi sattusi loppumaan kesken, ja riisi ei ole vielä kypsää, lisää hieman vettä.
  7. Kun riisi on kypsää, lisää paahdetut, pilkotut kesäkurpitsat sekaan, ja sammuta hella. Lisää raastettu parmessani mukaan, ja sekoita kunnolla. Jätä risotto kannen alle hautumaan vielä muutamaksi minuutiksi.
  8. Tarjoile risotto haluamasi ruoan lisukkeena, ja raasta päälle vielä parmesaania.

 

Kesäkurpitsarisotto sopii lohen lisukkeeksi

 

Hyvää ruokahalua!

 

 

Lue myös toinen luottoruokamme kesäkurpitsasta: Kermainen katkarapukastike riisillä

 

Voit seurata kokkailujamme myös Instassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *