Hae
Nina ja minit

Teriyakikastike viidessä minuutissa

Meillä syödään usein ihanan makeaa soijapohjaista teriyakikastiketta. Japanilaisessa keittiössä teriyakia käytetään marinadina, jossa raaka-aineet merinoidaan ennen paistoa. Itse lisään kastikkeen usein vasta valmiiseen ruokaan, ellen tee wokkia. Teriyakikastike sopii tuoreen tonnikalan tai lohen ja riisin kanssa erinomaisesti. Viime aikoina olemme myös tykästyneet uusiin tofupaahtopaloihin, jotka marinoin ensin teriyakikastikeessa ja joita käytämme sitten tacoveneissä täytteenä. Teen kastikkeen aina itse, sillä siihen ei kulu aikaa kuin viitisen minuuttia ja raaka-aineet löytyy aina riisiviinietikkaa lukuunottamatta kaapista. Kaupassa myydään myös valmista teriyakikastiketta, mutta mielestäni se on melko kallista raaka-aineisiinsa nähden ja usein tarpeettoman sokeripitoista.

 

Teriyakikastike

 

 

Mitä tarvitset

  • 2 desilitraa vettä
  • 0,5 desilitraa soijakastiketta
  • 4 teelusikallista ruokosokeria tai fariinisokeria
  • 1 ruokalusikallinen riisiviinietikkaa (joskus olen jättänyt tämän pois ja toimii hyvin silti)
  • 1 ruokalusikallinen hunajaa
  • Hyppysellinen tuoretta pieneksi silputtua inkivääriä tai ½ teelusikallista kuivattua inkivääriä
  • Ripaus kuivattua valkosipulijauhetta
  • 2 ruokalusikallista maissitärkkelystä
  • 0,2 desilitraa vettä

 

Teriyakikastike maistuu makeutensa takia myös lapsille erinomaisesti

 

Vaiheet

  1. Yhdistä vesi, soija, sokeri, hunaja, inkivääri ja valkosipuli kattilassa.
  2. Keitä kunnes seos on lämmintä, eli noi 2 minuutin ajan. 
  3. Sekoita Maizena pieneen määrään kylmää vettä ja kaada ohuena nauhana kuuman kastikkeen sekaan.
  4. Anna kastikkeen kiehahtaa, pienennä hieman lämpötilaa. Keitä kastiketta kokoon muutaman minuutin ajan ja sekoita koko ajan kunnes kastike on paksuuntunut.

 

Hyvää ruokahalua!

 

Kokkaa myös: Itämaiset lohipyörykät kookoskastikkeella

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *