Hae
Nina ja minit

Viikonloppu Pariisissa ilman lapsia

Juuri kun valittelin viime viikolla blogissani, etten nykyään enää matkustele koskaan mihinkään, niin minulle tarjoutui tilaisuus lähteä pikavisiitille Pariisiin. Ystäväni soitti keskiviikkona, ja kysyi ohimennen haluaisinko lähteä hänen kanssaan Pariisiin Euroopan suurimmille lastenvaatemessuille. Ajattelin, että voisin harkita asiaa, jos meillä ei olisi kyseisenä viikonloppuna mitään isompia suunnitelmia. No, kävi ilmi että messut ovatkin jo tulevana viikonloppuna, eli kahden päivän päästä. Kysäisin mieheltä heti samana iltana, mitä hän olisi mieltä jos lähden yhdeksi yöksi reissuun ja hän olisi poikien kanssa koko lauantain ja sunnuntain. Tiedän, että mieheni on aivan mahtava, mutta en silti olisi uskonut että hän olisi ollut niin suostuvainen ideaan.

 

 

Lähdimme lauantaina aamulennolla Pariisiin, ja menimme kentältä suoraan Playtime Paris messuille. Messuilla eri lastenvaate ja -tarvikeyritykset esittelevät mallistojaan jälleenmyyjille. Messuilta ei saanut ottaa valokuvia, sillä yritykset esittelevät tulevia mallistojaan. Ystävälläni on lastenvaatekauppa, ja hän etsi messuilta uusia, kiinnostavia merkkejä liikkeensä valikoimiin. Oli todella mielenkiintoista seurata hänen työskentelyään, ja ihastuin moneen lastenvaatemerkkiin mitä Suomessa ei ole tällä hetkellä vielä ainakaan myynnissä. Yksi juttu mitä Pariisistakaan ei löytynyt, on lasinen pillipullo pienille lapsille. Sellaisen Leonkin tarvitsisi juuri, olen joutunut tyytymään silikoniseen. Jos tiedät jonkun merkin,  joka valmistaa lasisia pulloja, joihin saa pilliosan lapsille, niin saa vinkata!

 

 

Ihana saksalaismerkin hoitoalusta, tämän kuvan ottamiseen pyysin luvan sillä näitä on jo myynnissä

 

Kiertelimme messuilla koko päivän, ja lähdimme vasta viiden aikaan hieman ostoksille ja syömään keskustaan. Olen viettänyt aika paljon aikaa Pariisissa, ollessani vaihdossa Pariisin lähistöllä olevassa Troyes-nimisessä pikkukaupungissa. Kaikki nähtävyydet on siis nähty moneen kertaan, ja halusin viettää yhden illan nautiskellen hyvästä ruoasta ja kauniista miljööstä. Olen todella tykästynyt Marais-kaupunginosaan, ja suuntasimme sinne hieman ostoksille ja kunnon illalliselle.

 

 

Aivan ensin istahdimme kadunvarsikahvilaan juomaan lasit shamppanjaa, niin lähellä kun Champagnen maakuntaa oltiin. Pariisissa oli noin 10 astetta, ja kahvilassa oli todella voimakkaat lämpölamput. Ehdimme käymään ennen illallista myös pikaisesti parissa vaatekaupassa. Lisäksi halusin ehdottomasta käydä Pierre Hermé liikkeessä hakemassa miehelleni kotiinviemisiksi macaron-leivoksia. Vaikka ne eivät Suomessa ole olleet trendikkäitä enää muutamaan vuoteen, Ranskassa ne eivät koskaan mene pois muodista. Ja jos joku on syönyt Pierre Hermén tai Ladureen macaron-leivoksia, niin tietää että ne ovat aivan eri maailmasta Suomessa saatavien kanssa. Vaikka pidän Teemu&Markus leipomon macaroneista, niitä ei voi verrata edes näihin täydellisiin suupaloihin.

 

Pierre Hermé tekee maailman parhaat macaron-leivokset

 

 

Yleensä valitsen kaupunkilomien ravintolat etukäteen jo kotona, mutta koska tämä visiitti tuli eteen aika yllätyksenä, en ehtinyt. Kävelimme sisään ekaan aidosti ranskalaisen oloiseen ravintolaan, enkä usko että olisin mitenkään voinut valita googlettelulla parempaa. Ravintola oli ihanan intiimi, ja kaikki muut olivat ranskalaisia. Onneksi tulimme ravintolaan jo kahdeksalta, jolloin mahduimme vielä sisään. Valitsin alkuruoaksi perinteisen sipulikeiton todella kauan kypsytetyllä juustolla. Keitto oli todella tuhti, mutta jaksoin silti syödä pääruokaloheni kokonaan. Jälkiruoan valinta oli helppo, sillä tarte tatin -piiras oli päässyt loppumaan, niin otin toisen kestosuosikkini creme brûléen. Jaksoin jälkiruoasta tosin vain puolet, koska olin syönyt pari macaronia jo aiemmin. Oli ihana syödä kaikessa rauhassa kolmen ruokalajin illallinen, ja juoda pari lasia viiniä.

 

Perinteinen ranskalainen sipulikeitto

 

Creme brûlée, täydellisen rapsakalla pinnalla

 

Pääsimme kirjautumaan sisään hotelliin vasta kymmenen aikaan illalla. Koska olimme varanneet hotellihuoneemme niin viime tipassa, ja kauhealla kiireellä, odotukseni eivät olleet kovin korkealla. Olin positiivisesti yllättynyt kun pääsin huoneeseeni. Huone oli todella siisti, kodikas ja siinä oli söpö parveke. Tulen ehdottomasti yöpymään uudelleen tässä hotellissa, jos tulemme joskus poikien kanssa Pariisiin. olen nähnyt Pariisissa niin järkyttäviä hotelleja tässä hintaluokassa, että on hyvä tietää jokin turvallinen vaihtoehto.

 

Näkymä parvekkeelta Gare du Lyon -asemalle

 

Nukuimme ihanan pitkään, sillä menimme aamiaiselle vasta yhdeksältä. Tämähän vastaa kello kymmentä meillä, eli sain nukkua yhdeksään asti. Hotellimme oli Pariisilaiseen tapaan todella pieni ja suloinen. Myös aamiaishuone oli ihan mini, ja tuntui kun olisimme olleet nukkekodissa teekutsuilla kun istuimme pientäkin pienemmässä kahden hengen pöydässämme. Aamiaishuonetta emännöi melko topakka ranskatar, jonka kanssa pääsin treenailemaan hyvin ruostunutta ranskaani. Aamiaisella ei ollut kovin kattava valikoima, mutta kaikki oli todella ensiluokkaista. En ole aikoihin syönyt niin rapeaa patonkia tai niin voisia pain au chocolat -leivoksia. Lisäksi sain eteeni ison kannun kahvia, ja toisen kannun kuumaa maitoa. En koskaan juo suodatinkahvia, mutta näin tarjoiltuna join monta kupillista.

 

 

Onneksi en pelkää hiilareita 🙂

 

Aamiaisen jälkeen kirjauduimme hotellista ulos, ja suuntasimme metrolla messuille. Kiertelimme vielä toisen päivän messuilla, sillä nähtävää todellakin riitti. Onneksi söimme todella paljon aamiaisella, sillä ehdimme messuilla syömään vain pikaisen lounaan. Lähdimme messuilta suoraan lentokentälle mielestämme ajoissa, mutta meillä tuli silti todella kiire. Emme ehtineet turvatarkastuksen jälkeen tekemään mitään muuta kuin ostamaan koneeseen täytetyt patongit ja juotavaa. Olin haaveillu käyväni lentokentän Disney-kaupassa ostamassa Joelille tuliaisiksi jotain Frozen härpäkkeitä, mutta en valitettavasti millään ehtinyt. Joel oli onneksi todella tyytyväinen kun annoin hänen valita seuraavana päivänä kolme macaronia itselleen. Onneksi Leon ei vielä ymmärrä, että jäi ilman tuliaisia ja hän oli onnellinen saadessaan maitonsa takaisin kotiin.

 

Tuliaiset miehelleni, ja kolmevuotiaalle Joelille muutama

 

Pojilla oli sujunut viikonloppu todella hyvin, ja he olivat keksineet kaikkea kivaa puuhaa. Todella hyvä tietää, että voin ilman morkkiksia olla pari päivää poissa, jos tarve tulee uudelleen. Ihan parasta olisi kuitenkin päästä koko perheen kanssa jonnekin reissuun!

 

à la prochaine!

 

10 vuotta Facebookin profiilikuvina: Matkustelijasta kotihiireksi

Blogeissa kiertää nyt blogihaasteena esitellä kaikki Facebook-profiilikuvansa viimeisen 10 vuoden ajalta, ja Etä-Äidin postauksesta inspiroituneena kirjoitin omani. Liityin Facebookkiin vuonna 2006, kun olin vaihdossa Troyes nimisessä pikkukaupungissa Ranskassa. Facebook oli tuolloin mainio tapa koordinoida illanviettoja muiden erasmus-opiskelijoiden kanssa, ja me kai käytimme Facebookkia kuten sitä oli alunperin tarkoitettu. Ensimmäinen profiilikuvani oli aivan järkyttävä kuva Leviltä, jossa olin opiskelijabileisiin pukeutunut pinkiksi keijuksi. Jaoinkin tuon kuvan jo Instagramissa, mutta en järkytä teitä sillä uudelleen. Selaillessani vanhoja profiilikuvia vasta ymmärsin kuinka tajuttoman paljon matkustelin ennen. Kävin keskimäärin kolme kertaa vuodessa ulkomailla, joista yksi oli kaupunkiloma. Lapset ovat kyllä ehdottomasti muuttaneet tämän aspektin elämästämme.

 

Vuosi 2007 opiskelijaelämää ranskassa ja kesätöitä

 

Belgia, 2007

 

Viestin vuonna 2017 villiä opiskelijaelämää, ja olin vaihto-oppilaana hyvän ystäväni kanssa Ranskassa yhden lukukauden. Tutustuin vaihdossa moneen mahtavaan tyyppiin, ja matkustin heidän kotikaupunkeihinsa Genttiin ja Roomaan. Lisäksi käväisimme Pariisissa joka toinen viikonloppu, sillä opiskelukaupungistamme pääsi sinne junalla tunnissa. Ei hullumpi vuosi! Ensimmäinen kuva on otettu huhtikuussa 2007 Belgiassa, Ghentissä.

 

Ensimmäinen oman alan kesätyö, kesäkuu 2007

 

Vuoden 2007 kesän vietin visusti Suomessa, ja olin Nokialla kesätöissä. Kuten kuvasta näkyy, olin kovin innostunut työstäni, ja vietinkin samoissa tehtävissä Nokialla seuraavankin kesän. Syksyllä palasin taas koulun penkille, ja ehdin piipahtamaan vielä Roomassa moikkaamassa sieltä kotoisin olevaa Lauraa.

 

Vuosi 2008 opiskelijaelämää kiinassa ja lisää matkustelua

 

Valmistuin kauppatieteiden kandidaatiksi vuoden 2007 lopulla, ja jatkoin suoraan lukemaan maisteriksi. Opiskelijaelämäni sai siis kaksi vuotta vielä jatkoaikaa, ja suuntasin taas vaihtoon. Tällä kertaa lähdin toisen hyvän ystäväni kanssa Shanghaihin lukuvuodeksi. Meillä oli aivan mieletön vaihto Fudan Universityssa.

 

Vaihto-oppilaana Kiinassa, 2008

 

Vaihto-oppilaskauden jälkeen jäimme kiertelemään Aasiaa muutamaksi kuukaudeksi. Kävimme ainakin Filippiineillä muutamalla saarella, Indonesiassa Balilla ja Thaimaassa muutamassa kohteessa. Oi niitä aikoja. Silloinen poikaystäväni lensi seikkailujeni jälkeen Hong Kongiin, jossa olimme sovinneet tapaavamme. Jatkoimme matkaa lautalla Macauhin, ja lensimme sen jälkeen vielä lomailemaan Borneolle. Harmi, kun minulla ei ollut profiilikuvana yhtään kuvaa nenäapinoista tai Borneon orangeista, joita kävimme moikkaamassa luonnonsuojelualueella.  Vuosi 2008 oli kyllä aivan mahtava, pääsenköhän enää kahden lapsen äitinä koskaan samalla tavalla seikkailemaan ympäri maailmaa?

 

Filippiineillä joulukuussa 2008

 

 

Vuosi 2009: Aloitin nykyisessä työpaikassani ja hankimme 1. kissamme

 

Toinen kissamme PumPum pentuna, heinäkuu 2009

 

Kun palasin Aasiasta, jouduin hankkimaan työn maksaakseni kaikki matkan luottokorttilaskut. Näin 3 kk työpaikkailmoituksen viestintä-assistentista, ja ajattelin lyhytkestoisen työpätkän olevan juuri sopiva koska minun piti aloittaa gradun kirjoittaminen. No, kolme kuukautta tuossa työssä venyi 10 vuodeksi, ja olen edelleen samassa yrityksessä, tosin aivan eri työssä. Sain töiden ohella myös graduni kirjoitettua, ja jätin vuoden 2009 lopussa opiskelijaelämän taakseni.

 

Toinen vuoden 2009 merkittävä tapahtuma on kun haimme HESY:ltä ensimmäisen kissamme maaliskuussa 2009. Toinen kissamme liittyi seurueeseemme kesällä 2009. Pääsimme opiskelujen ja kummankin vaihto-oppilaskausien jälkeen vihdoinkin muuttamaan samaan maahan ja osoitteeseen nykyisen mieheni kanssa, ja muutimme Arabianrantaan. Nyt kun mietin, olen ilmeisesti aika jumittuvaa sorttia. Minulla on vieläkin sama työ, asuinalue ja mies kuin 10 vuotta sitten.

 

Vuosi 2010-2011: töitä, töitä, töitä ja vähän matkoja

 

Hong Kong, helmikuu 2010

 

Vuoden 2010 alussa palkitsin itseni maisteriksi valmistumisesta, ja lähdimme mieheni kanssa kolmeksi viikoksi taas Aasiaan. Lensimme Hong Kongin kautta Filippiineille, ja sain ajatukseni täysin tyhjennettyä gradusta ja työstä. Loppuvuodesta 2010 minulla ei ole mitään muistikuvaa, todennäköisesti elimme vain huoletonta, lapsettomien uraihmisten elämää.

Vuodelta 2011 minulla ei ole jostain syystä yhtäkään kuvaa. Silloinen poikaystäväni kosi romanttisesti ystävänpäivänä 2011 Amsterdamissa, ja sovimme pitävämme häät vuoden päästä kosinnasta, eli helmikuussa 2012. Vuoden 2011 lopulla tytöt kaappasivat minut Kööpenhaminaan viikonlopuksi polttareihini. Vuosi 2011 meni siis häitä suunnitellessa, ja tietenkin toimistolla.  Ostimme myös ensimmäisen oman asuntomme, ja sisustimme sitä.

 

Vuosi 2012: vuosi kun sanoin ”tahdon” ja häämatkamme

 

Just married, helmikuu 2012

 

Menimme naimisiin helmikuussa 2012 Helsingin Vanhassa kirkossa. Hääpäivänämme oli pakkasta -20 astetta, ja saimme todella kauniita hääkuvia lumisella Esplanadilla. Häät olivat mielettömän ihanat, ja muistelen niitä vieläkin kaiholla. Olisipa kiva järjestää ystäville samanlaiset juhlat vaikka 10-vuotis hääpäivän kunniaksi. Lähdimme kaksi päivää häiden jälkeen NYC:n kautta Antigualle häämatkalle kahdeksi viikoksi. Loppuvuosi meni varmaan taas töitä tehden, ja hieman matkustellen. Reissuista muistan sen verran, että matkustimme tyttöjen kanssa polttariporukalla Riikaan pitkäksi viikonlopuksi. Nämä tyttöjen matkat ovat jääneet kyllä täysin lapsiperhearjen jalkoihin, ehkä joskus taas saisi koottua kaikki yhteen kaupunkilomalle.

 

Vuosi 2013: Töitä, töitä, töitä ja 1. vuosipäivämme

 

Jamaicalla juhlimassa 1. hääpäivää, helmikuu 2013

 

Vuonna 2013 jätimme ehkäisyn pois, ja aloimme rauhassa odottelemaan merkkejä esikoisesta. Herraa ei vielä 2013 kuulunut, mutta ehdimme viettää vielä yhden lapsettoman vuoden matkustellessa ja töitä paiskiessa. Vietimme vuoden alussa 1. hääpäiväämme Jamaicalla, jonne lensimme NYC:n kautta. Pääsisipä vielä New Yorkiin joskus shoppailemaan, tosin nykyään sitä varmaan ostaisi vain lastenvaatteita 😀  Elämä oli ihanaa, vaikka kaipasimmekin jo omaa vauvaa.

 

Vuosi 2014: Töitä, töitä, töitä ja maailman paras uutinen

 

Singapore ja uudet kännykänkuoret, helmikuu 2014

 

Juhlimme myös toista hääpäiväämme matkustelemalla, ja vietimme sen Balilla jonne lensimme Singaporen kautta.  Tähän ihanaan  matkaan matkustelumme päättyi ainakin toistaiseksi, sillä tulin pitkän odotuksen jälkeen vihdoinkin raskaaksi joulukuussa 2014. Tein koko vuoden töitä, ja olin erittäin vaativassa asiakasprojektissa. Tein raskaustestin ihan huvikseni, jo vähän toivosta luopuneena, ja en voinut uskoa silmiäni kun tikkuun piirtyi toinenkin viiva.

 

Vuosi 2015: vihdoinkin raskaana ja esikoisen syntymä

 

 

 

Odottaessani esikoistani kesäkuussa 2015

 

Mieheni lähti vuoden 2015 alussa työmatkalle New Orleansiin, ja päätin lähteä hänen mukaansa. Olin vasta toisella kuulla raskaana, emmekä olleet uskaltaneet kertoa kenellekään. En ollut aiemmin saanut keskenmenoa, mutta silti oli todella vaikea uskoa että saisimme vihdoin oman vauvan. Minua ällötti matkalla kaikki New Orleansin keittiön perinteiset uppopaistetut, ja rasvaiset ruoat mutta oli ihanaa tehdä vielä yksi matka kahdestaan miehen kanssa, ennen kuin meitä tulisi olemaan kolme.

Jäin kesällä 2015 äitiyslomalle, ja valmistelin kotiamme pienelle pojallemme. Olimme onneksi muuttaneet vuonna 2014 isompaan asuntoon, jossa oli vauvalle jo työhuone varattuna. Tähänastisen elämäni ehdottomasti paras päivä oli, kun esikoisemme syntyi elokuussa 2015. Meistä oli vihdoin tullut perhe, ja vaikka Joel oli vaativa vauva, hän oli juuri sitä mitä olimme aina kaivanneet. Joelin vauvavuoteen mahtuu paljon ihania kuvamuistoja, joita en kuitenkaan jakanut Facebookkiin. Itse asiassa, Joelista ei ole lainkaan kuvia somessa, sillä otin esikoisen kanssa tämän linjan jo heti alussa. Leonista sen sijaan julkaisin todella paljon kuvia Instassa ja blogissa, mutta vain vauvavuoden ajan jolloin hänen piirteensä eivät ole vielä kunnolla tulleet esiin.

 

2016:Esikoisen ihana vauvavuosi, ensimmäinen perhematka ja töihinpaluu

 

Ensimmäinen matkamme, Thaimaassa helmikuu 2016

 

Koska olimme niin tottuneet matkusteluun, meille oli itsestäänselvää että lähdemme taas helmikuussa juhlimaan neljättä hääpäiväämme ulkomailla. Tällä kertaa meillä oli mukana pieni 5-kuukautinen herra, joten valitsimme kohteeksi turvallisen Thaimaan. Menimme täysin Joeli ehdoilla, ja söimme usein illallista hotellihuoneessa, sillä pidimme Joelin unirytmistä niin kovasti kiinni. Joel oli koko matkan ajan täysimetyksellä, joten hänen ruokkimisensa oli matkalla äärettömän helppoa. Noin pienen kanssa matkustaminen oli kätevää, Joel hengaili Tulassa ja nukkui lentokoneessa kopassa. Nykyään hän vain juoksisi lentokonetta ympäri.

Palasin töihin vuoden 2016 keväällä, ja mieheni jäi Joelin kanssa puoleksi vuodeksi kotiin. Töihinpaluu oli siis melko helppo, kun ei tarvinnut vielä stressata päiväkodista vaan sai jättää kultansa isänsä hoiviin. Ajatuksissamme mietimme jo Joelille pikkuveljeä tai -siskoa, mutta emme uskoneet sen onnistuvan kun jouduimme odottelemaan Joeliakin niin kauan ilman mitään syytä. Vuoden 2016 kesällä aloitin sormiruokablogin kirjoittamisen, josta blogin nimi on vieläkin jäänne.

 

Vuosi 2017: Kuopus ilmoitti tulostaan

 

Odottaessani kuopusta elokuussa 2017

 

Vuosi 2017 oli aivan mahtava – saimme vuoden alussa tietää, että Joel saisi pikkuveljen. Aloin odottamaan  Leonia Joelin ollessa vasta 1,5 -vuotias taapero. Vaikea kuvitella, että hän oli niin pieni. Toinen raskauteni ei ollut aivan yhtä helppo kuin ensimmäinen, ja jouduin pysyttelemään vilkkaan Joelin perässä. Jäin äitiyslomalle suunnitellustii syyskuussa, ja Leon syntyi pari viikkoa yliajalla marraskuun alussa. Leonin synnytys meni paljon paremmin kuin Joelin, ja selvisin ilman kivunlivitystä TENS:iä ja ilokaasua lukuunottamatta. Perheestämme tuli vuonna 2017 kokonainen, ja pääsimme viettämään Leonin ensimmäistä joulua yhdessä.

Lue myös: Ainoasta lapsesta esikoiseksi yhdessä yössä

 

Vuosi 2018: kuopuksen mahtava vauvavuosi

 

Minä ja Leon, maaliskuu 2018

 

Viime vuosi oli aivan ihana, olin koko vuoden pienen Leonin kanssa kotosalla. Olen saanut katsoa hänen kehitystään, viettää laatuaikaa hänen kanssaan ja nauttia täysillä viimeisestä vauvavuodesta. Olin todella haikea, kun Leon täytti vuoden, ja jopa itkeskelin ettei talossamme tule enää koskaan olemaan vauvaa. Joel puolestaan oli koko vuoden päiväkodissa, jossa hän oli aloittanut kaksivuotiaana. Joel rakastaa päiväkotiaan, ja lähtee sinne aivan innoissaan. Siksi minulla ei ole kauheita morkkiksia siitä, että ole ollut Leonin kanssa kotona Joelin ollessa päiväkodissa. Ja ihanaa, että Leon saa päivisin tntea olevansa ainoa lapsi, aivan kuten hänen isoveljensä sai olla. Teimme vuonna 2018 ensimmäisen reissumme nelihenkisenä perheenä autolla Tallinnan kautta Riikaan. Kauemmaksi lentäen emme vielä uskaltaneet, mutta eiköhän vuosi 2019 tuo sen tullessaan.

 

Miltä sinun viimeiset 10 vuotta näyttää facebookin profiilikuvien valossa?

 

Haastan kaikki bloggaajat ja Instagrammailijat vastaamaan haasteeseen, olisi kiva nähdä kuvianne!