Hae
Nina ja minit

Isänpäivälahja enemmän aikaa kotona viettävälle

*Sisältää mainoslinkkejä

Isänpäivä on tänä vuonna sunnuntaina 8.11. ja nyt on hyvä aika alkaa miettimään isälle lahjaa. Mutta mitä ostaa lahjaksi miehelle, jolle olen jo kymmenet joulut, synttärit ja vuosipäivät ostellut lahjoja? Alan aina googlettelemaan ”isänpäivälahja”, mutta usein miten näissä listauksissa on tyyliin karvanopat autoon, bokserit tai partavesi. Moni isä viettää koronaepidemian vuoksi todennäköisesti tavallista enemmän aikaa kotona. Tuntuu turhalta siis ostaa partavettä, solmiota, kalvosinnappeja tai läppärilaukkua etänä työskentelevälle. Tässä lahjavinkkejä kotitoimistolle siirtyneelle tai muuten vain kotosalla viihtyvälle isälle.

 

 

isänpäivälahja: 5 kotoisaa ideaa

 

maksullinen kanavapaketti

Jos peruskanavien tarjonta kyllästyttää, esimerkiksi Elisa Viihteellä on paljon mielenkiintoisia ohjelmia ja alkuperäissarjoja. Nyt kun Elisan Aitio ja Viaplay yhdistivät voimansa kesällä, kanavapaketissa on tuplasti katsottavaa. Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelu myydään yhdessä hintaan 12,99 €/kk ja nyt ensimmäinen kuukausi on sopivasti puoleen hintaan. Tilauksen voi lopettaa koska tahansa, jo ennen seuraava isänpäivää. Jos isä sattuu katsomaan paljon urheilua, parempi valinta voi olla jokin maksullinen urheilukanavapaketti. Tässä vaiheessa lienee ilmennyt, ettei meillä juuri kukaan katso urheilua enkä osaa edes sanoa mistä tällaisia paketteja löytäisi.

 

Vuoden kahvitilaus

SLURP toimittaa  suomalaisten pienpaahtimoiden  kestävästi tuotettuja kahvia suoraan kotiisi. Mieheni juo paljon kahvia, ja hänellä on hieman vaativampi maku kuin minulla. Tilasin hänelle viime vuonna joululahjaksi pienpaahtimoiden kahvia kotiinkuljetettuna neljän viikon välein. Vaihtoehtona olisi ollut myös toimitus kahden viikon välein. Valittavana on neljä erilaista kahviprofiilia, ja niille vielä voi valita suodatinkeittimelle, pressopannulle, mokkapannulle tai espressokoneeseen sopivan version, papuina tai jauhettuna . Itse tilasin SLURP Luomu paketin espressokeittimelle papuina, jolloin kahvi säilyy vieläkin tuoreempana kun tulee aika juoda se. Kahvipussi mahtuu postiluukusta, ja tuo joka kuukausi uuden, erilaisen kahvipavun miehelleni fiilisteltäväksi. Lahja, joka ilahduttaa siis koko vuoden!

 

 

jotain mitä miehesi ei ole tajunnut edes tarvitsevansa

En tykkää ostaa krääsää ja vältän muovia. CoolStuff verkkokauppa myy kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja sieltä löytyy välillä aivan loistavia täsmälahjoja. Mieheni osti minulle pari vuotta sitten Tile bluetooth jäljittimen, joka kiinnitetään vaikka avaimiin. Ja kun hukkaan avaimeni, soitan vain puhelimellani jäljittimeen ja löydän avaimet hetkessä. Tämän hetken valikoimista uskoisin mieheni ilahtuvan esimerkiksi pienestä kotipanimosta, trendikkäästä painopeitosta, tai langattomista kuulokkeista kotitoimistolle. Maailmanmatkaajalle löytyy hieno karttajuliste, mistä voi raaputtaa esille ne maat, joissa on jo vieraillut tai ne joihin aikoo matkustaa kun joskus pääsemme tästä pandemiasta eroon. Ja nyt saisi vaikka minkälaisia joulukalentereita! Ostin itse viime jouluksi miehelleni Pien panimon olutjoulukalenterin.

 

Kotikokille

Mieheni hurahti täysin hapanjuurileivontaan koronakevään aikana. Hän teki itse oman hapanjuuren, jota hän on menestyksekkäästi pitänyt elossa maaliskuusta asti. Olemme saaneet nauttia viikonloppuisin tuoreista sämpylöistä, bageleista ja hapanjuureen leivotuista pizzapohjista. Jos perheen isä viihtyy keittiössä, ehkä hän voisi keksiä uuden harrastuksen vaikkapa itsetehdyn pastan parissa. Hauska lahja voisi olla pastakone ja joku pastakirja sen kylkeen. Entä, olisiko isällä tarvetta esimerkiksi japanilaiselle kokkiveitselle tai näyttävälle keinuveitselle? Ja koko perheelle olisi tietysti iloa jäätelökoneesta tai Air Fryerista.

 

Ylelliset kotitossut tai verkkARIT

Monella niin kutsutut kotivaatteet ovat olleet kovalla kulutuksella viimeiset puoli vuotta. Ehkä isä ilahtuisi uusista, astetta hienommista varkkareista? Arketilta löytyy esimerkiksi nämä luomupuuvillaiset verkkarit, Weecosilta  suomalaisen Rentoset-merkin verkkarit ja Kekäleeltä isompi valikoima mukavia koticollareita. Tai miten olisi Shepherdin lampaannahkaiset kotitossut tai ihan perinteiset Reimat?

 

Romanttinen hotelliyö plus vauva

kahdenkeskinen hotelliyö

Suurin osa meistä on varmaan jo viettänyt ihan tarpeeksi aikaa kotona, ja pieni staycation vaikka kotikaupungissa virkistää kummasti. Suomen hotellit käyvät tällä hetkellä melkoisella vajaakäynnillä ja olisi myös kansantalouden kannalta hyvä jos me suomalaiset yövymme hotelleissa. Hotelleissa on todella hyvin varauduttu koronan varalta ja aamiaisajatkin on porrastettu. Isä ilahtuu varmasti romanttisesta hotelliyöstä ja ihanasta hotelliaamiaisesta!

 

villavaatetta kylmään talveen

En tiedä teidän miehistänne, mutta omani on älyttömän huono ostamaan uutta pipoa, kaulaliinaa tai sormikkaita, ellei niissä suunnilleen ole reikää. Koska asumme kylmässä Suomessa tuulisen meren vierellä kahden pienen lapsen kanssa, vietämme talvisin paljon aikaa ulkona viimassa. Siksi tykkään ostella miehelleni myös muhkeita villavaatteita toisinaan, ja niiden käyttöasteesta päätelleen en ole mennyt näiden lahjojen kanssa ihan metsään. Esimerkiksi ekologisten merkkien verkkokauppa Weecosista löytyy miehille merinovillaisia ja alkapanvillasta tehtyjä  huiveja ja päähineitä. Weecos on myös koonnut omat isänpäivän lahjavinkkinsä. myös ruotsalaisen Arketin valikoimissa on ihanan ylellisen oloisia pipoja ja huiveja.

 

Kotikokille

Mieheni hurahti täysin hapanjuurileivontaan koronakevään aikana. Hän teki itse oman hapanjuuren, jota hän on menestyksekkäästi pitänyt elossa maaliskuusta asti. Olemme saaneet nauttia viikonloppuisin tuoreista sämpylöistä, bageleista ja hapanjuureen leivotuista pizzapohjista. Jos perheen isä viihtyy keittiössä, ehkä hän voisi keksiä uuden harrastuksen vaikkapa itsetehdyn pastan parissa. Hauska lahja voisi olla pastakone ja joku pastakirja sen kylkeen. Entä, olisiko isällä tarvetta esimerkiksi japanilaiselle kokkiveitselle tai näyttävälle keinuveitselle? Ja koko perheelle olisi tietysti iloa jäätelökoneesta tai Air Fryerista.

 

Hyvää isänpäivää!

 

Lue myös: Isä, millaista miehen mallia sinä näytät?

 

2 kommenttia

  1. Nina kirjoitti:

    Hyviä vinkkejä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *