Hae
Nina ja minit

Tue yrittäjää – Ethän vain peruuta varaamaasi aikaa?

Maailmassa on nyt sellainen poikkeustila, johon kukaan yksityishenkilö tai yritys ei varmasti ole osannut varautua. Erityisesti yrittäjät ovat todella ahtaalla, ja pienempien toiminnan jatkuminen on hilkulla. Monessa isommassa yrityksessä alkoivat lomautukset jo pari viikkoa sitten, ja osa pienistä yrittäjistä on laittanut ovensa kiinni. Nyt on hyvä aika osallistua erilaisiin Tue yrittäjää -kampanjoihin, sillä me asiakkaat olemme avainasemassa yritysten jatkuvuuden varmistamisessa. Tässä muutama keino, jolla voit tukea yrittäjiä konkreettisesti.

 

 

Tue yrittäjää jos haluat jatkossakin hänen palveluitaan

Olen käynyt vuosia samassa kauneushoitolassa laittamassa ripset ja kulmakarvat kuntoon. Minulla on aika aina 3-4 viikon välein, ja tänään minulla olisi ollut aika varattuna. Niinpä maksoin eilen ripsihuollon ja laitoin kosmetologilleni viestiä, että maksoin varaamani ajan, mutta aikani voi perua. Miksi maksan ajasta, jota en käytä? Haluan olla omalta osaltani varmistamassa, että pääsen jatkossakin laittamaan ripseni vakiopaikkaani. samalla varasin seuraavan ajan 4 viikon päähän, vaikken usko, että tulen käyttämään sitäkään aikaa. Nyt on hyvä aika pysyä kotona, mutta jos haluat taata että lempikampaajasi laittaa hiuksesi koronakriisin loputtua, kannattaa maksaa perumasi aika. Ei ole sinun syysi, ettet pääse käyttämään varaamaasi aikaa, muttei sen pitäisi myöskään ajaan yrittäjää konkurssiin. Jos me asiakkaat emme käytä kosmetologien, kampaajien, hierojien ja muiden palveluammattilaisten palveluita, heidän tulovirtansa tyrehtyy näin vaikeina aikoina kokonaan.  Pysy siis kotona, maksa perumasi aika ja varaa vielä seuraavakin.

 

 

Toinen hyvä tapa tukea palveluammattilaisia, on ostaa lahjakortti. Ostin eilen vakiohierojalleni itselleni 100€ lahjakortin, joka on vuoden voimassa. Ostin lahjakortin Timman kautta. Timmalla on nyt vaikean ajan takuu, joka takaa sen että jos yritys, jonka palveluihin ostit lahjakortin lopettaa toimintansa, saat käyttää lahjakortin arvon johonkin muuhun palveluun. Osta siis itsellesi lahjakortteja parempia aikoja odotellessa. Ja lahjakortit ovat sosiaalisen eristäytymisen aikana oiva lahja, sillä sen voi lähettää virtuaalisena lahjansaajalle.

 

Syö ulkona käymättä ulkona syömässä

Ravintolat on nyt suljettu toukokuun loppuun asti, mutta voit silti syödä ravintoloissa. Yksi tapa on tilata Woltin, Foodoran tai muun kuljetuspalvelun kautta. Moni ravintola on aloittanut myös oman kuljetuksen tietyille alueille, tai myy ravintolasta mukaan lounasta ja illallista. Mieti mitä lähialueen ravintoloita tulisit kaipaamaan, jos niitä ei enää olisi ja hae mahdollisuuksien mukaan heiltä ruokaa kotiisi. Moni ravintola ilmoittaa nyt omilla verkko- tai FB-sivuillaan poikkeusjärjestyistä, ja ovat kiitollisia jokaisesta asiakkaasta. Me ajoimme yksi ilta keskustaan ostamaan lempijäätelöpaikastamme kotiin 2 litraa jäätelöä, vaikkemme jäätelöä tarvitsekaan. Olisi todella sääli, jos emme enää ensi kesänä voisi käydä siellä herkuttelemassa!

 

 

voimia kaikille yrittäjille!

 

Lue myös Roosan blogista: Näin tuet ilmaiseksi vaikuttajaa rahallisesti

 

Miten hedelmät kuuluu puhdistaa – pöpöt ja torjunta-aineet pois

Nyt kun käsien pesu on äärimmäisen tärkeää, aloin ruokakaupassa piipahtaessani miettimään siellä myytävien hedelmien puhdistamista. Miten hedelmät oikeasti kuuluu puhdistaa?  Syömme paljon viinirypäleitä, joten aloin perehtymään miten ne kannattaisi puhdistaa mahdollisista torjunta-aine jäämistä. Tapoja on monia ja muutama urbaani legandakin mahtuu joukkoon. Tiesitkö esimerkiksi, että viinirypeleitä ei saisi liottaa vedessä? Moni on siinä uskossa, että viinirypäleet tulee nimenomaan uittaa vedessä, johon on lisätty ruokasoodaa tai etikkaa. Tämä myytti on kumottu useaan otteeseen, esim. Iltasanomat siteerasi amerikkalaista Self-lehteä tutkimusta. Lehden mukaan viinirypäleet tulisi huuhdella juoksevan veden alla, sillä jos yhdessä rypäleessä on bakteeri, se leviää vesikylvyssä muihinkin. Olen siis virheellisesti kylvettänyt viinirypäleeni. Auttaisikohan, jos ensin huuhtelisin ne juoksevan veden alla ja sitten vasta kylvettäisin?

 

 

Mutta ihan huuhaata ruokasoodalla kyllästetyllä vedellä huuhteleminen ei ole. Tiede-lehti kertoi nimittäin yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, joka tarkasteli sitä, miten eri pesutavat vaikuttavat omenoiden torjunta-ainejäämiin. Omenat olisi hyvä syödä kuorineen, ja tutkimuksen mukaan ruokasooda pesuvedessä poistaa kasvinsuojeluaineita tehokkaammin kuin pelkkä vesi. Tutkimuksessa Gala-omenoihin ruiskutettiin sienitauteja torjuvaa tiabendatsolia ja phosmet-hyönteismyrkkyä ja aineiden annettiin imeytyä vuorokauden. Kun omenoita huljutettiin ruokasoodavedessä 15 minuuttia vedellä, tiabendatsolista hävisi 80 prosenttia ja hyönteismyrkystä jopa 96 prosenttia. Hanavedellä huuhtelu ei tutkimuksen mukaan ollut yhtä tehokasta.

 

Miten hedelmät sitten kuuluu puhdistaa?

Ruokavirasto sanoo, että hedelmät ja vihannekset kannattaa pestä haalealla vedellä, vaikka pesun vaikutusta jäämiin on vaikea arvioida. On arvioitu, että omenan ja viinirypäleiden kasvinsuojeluainejäämät vähenevät noin 30 % huolellisella pesulla. Se mitä en ollut itse tullut edes ajatelleeksi, on että hedelmissä saattaa olla muiden asiakkaiden flunssapöpöjä. Eli ainakin nyt koronaviruksen aikakaudella ja pahimpaan influenssa-aikaan kannattaa aina pestä hedelmät ja kätensä sen jälkeen kun on käsitellyt hedelmiä.

 

Mansikka voi sisältää jäämiä penkonatsoli-nimisestä kasvinsuojeluaineesta, jonka sallittu enimmäismäärä on 0,5 mg/kg ja ADI-arvo 0,03 mg/kg rp/päivä. 15-kiloinen lapsi voi syödä niitä turvallisesti 0.9 kg joka päivä loppu elämänsä ajan, vaikka oletettaisiin, että kaikki mansikat sisältäisivät korkeimman sallitun enimmäismäärän verran tämän aineen jäämiä.

Lähde: Ruokavirasto

 

 

Marttaliitto vinkaa, ettei hedelmien ja vihannesten peseminen saippualla tai käsitiskiaineella kuitenkaan kannata. Tällöin puhdistat todennäköisesti bakteerit ja torjunta-aineet hedelmän pinnasta, mutta tuot tilalle puhdistuaineiden sisältämiä kemikaaleja. Melonin kuori esimerkiksi imee itseensä pesuainetta melko nopeasti. Kannattaa siis jynssätä sitrushedelmät ja melonit haalealla vedellä ja tiskiharjalla.

 

Jopa avokado tulee pestä listeriariskin takia ennen sen leikkaamista. Moni, kuten minä, jättää kuitenkin avokadon pesemättä, sillä eihän kukaan niitä kuoria syö tai edes koske niihin. Yhdysvaltalaisen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n mukaan listerian riski on kuitenkin avokadoissa yllättävän suuri. Viraston mukaan vuosina 2014–2016 tutkituista avokadoista peräti 17 prosenttia sisälsi listeriaa. Vaikka avokadon kuori on paksu ja suojaa hedelmää torjunta-ainelta, sen epätasaisessa pinnassa saattaa kuitenkin olla haitallisia bakteereja tai jämiä torjunta-aineista. Jos siis leikkaat avokadon halki pesemättä sitä, näitä bakteereja voi päästä veitsen kautta hedelmälihaan. Myös meloneihin pätee siinä mielessä sama kuin avokadoon, että sen kuori tulee pestä koska kuoren bakteerit siirtyvät leikkuuveitsen välityksellä hedelmälihaan.

 

Avokado suihkussa

 

Tein eilen iltapalaksi guacamolea, ja ensimmäistä kertaa koskaan pesin avokadot ja limet haalealla vedellä. Korianterin ja muut yrtit olenkin aina pessyt, en tiedä miten en ole tullut ajatelleeksi kuorellisten hedelmien pesua. Tämän pohdinnan voisi tiivistää niin, että kannattaa huuhdella juoksevan veden alla aivan kaikki hedelmät, vihannekset ja yrtit. Ja omenat, päärynät, luumut ja muut yksitellen ruokasoodakylpyyn pulahtavat saavat kylpeä jatkossakin.

 

Toivottavasti tekin opitte jotain uutta!

 

Lue myös: Vesimelonihai – Lastensynttäreiden näyttävä kestohitti