Isä, millaista miehen mallia sinä näytät?

Kuinka usein sanot puolisollesi rakastavasi häntä? Entä lapsillesi? Mieleeni jäi muutama vuosi sitten yksillä vauvakutsuilla äidin kommentti, ettei ole varmaan koskaan sanonut lapsilleen ihan suoraan rakastavansa heitä. Hän jotenkin vain heräsi siihen, että eipä ole muutes tullut koskaan sanottua, koska kyllähän lapset tietävät vanhempiensa rakastavan heitä. Ja uskon, että tietävätkin. Meillä ei kuitenkaan tarvitse arvailla kuinka paljon kukakin ketä rakastaa. Olemme nimittäin aivan toisesta ääripäästä, ja meillä vannotaan rakkautta monta kertaa päivässä. Mitäpä sitä tunteitaan piilottamaan. Meillä on mieheni kanssa ollut seurustelun alkuajoista lähtien tapana lopettaa puhelut sanomalla ”mä rakastan sua!” Tämä ei ole vuosien varrella mihinkään muuttunut, joten emme ole myöskään lopettaneet sen sanomista. Supattelen Leon-vauvallekin monta kertaa päivässä kuinka paljon häntä rakastan. Rakkaus ei aina tarvitse sanoja, mutta ei niistä kolmesta pienestä sanasta mitään haittaa ainakaan voi olla.

Veljesrakkautta samisteluvaatteissa

Sanotaan, ettei suomalainen mies puhu eikä pussaa. Me toivomme kasvattavamme miehiä, jotka uskaltavat näyttää tunteensa, olipa kyseessä spontaani rakkaudentunnustus tai kunnon itkut menetetyn tilaisuuden takia. Meidän pojilla on tähän tarkoitukseen aivan loistava isä, joka ei pelkää näyttää tunteitaan sanoilla eikä teoilla. Hän on pojillemme loistava roolimalli. Hän ei vaivaannu jos esikoisemme itkee, ja on aina valmis sanoittamaan poikien tunteet heille kun he eivät vielä sitä itse osaa. En koskaan voisi hänen kuvitella päästävänsä suusta sellaisia törkeyksiä, kuten: ”Isot pojat eivät itke”, tai ”Älä käyttäydy kuin pikkutyttö”. Hän kannustaa poikaamme käymään tanssitunnilla, jolla kaikki muut ovat tyttöjä, ja olisi ollut silmänräpäyksessä valmis ostamaan hänelle pojan itse valitseman pinkin tanssimekon, jos kaupassa vain olisi ollut oikeaa kokoa jäljellä. Poikamme saavat kasvaa kotonamme vapaina ’valkoisen heteromiehen taakasta’, josta on viime päivät kohistu. Toivottavasti sama rento suhtautuminen miehuuteen, ja uskallus unohtaa ne pieneen laatikkoon ahdetut sukupuoliroolit  jatkuisi myös päiväkodissa ja kouluissa. Välillä harmittelen, ettei meillä ole yhtään tytärtä, sillä uskon mieheni kasvattavan vahvoja supernaisia, jotka tietävät oman arvonsa, ja että he pystyvät ihan mihin vain sortamatta samalla muita.

Kannustava hellyyskasvatuksemme on ilmeisesti tehnyt jo tehtävänsä, ja Joel on nyt uhmaikäisenäkin hyvin rakastava. Joel rakastaa kovasti pikkuveljeään, ja vuoden ikäinen Leon on koko pienen elämänsä saanut nauttia Joelin tahmaisista pusuista.  Joel tulee aina ensiksi pussaamaan veljeään kun tulee päiväkodista kotiin, vasta sitten on maman vuoro. Hän huolehtii aina myös muista, ja osaa jo sanoittaa meille Leonin tunteita jos emme joskus tunnu ymmärtävän miksi pikkuveli kiukuttelee tai itkee. Kolme kissaamme saa myös osansa kolmevuotiaan hellyydestä, mutta pääsevät onneksi omiin oloihinsa pakoon jos pikkumiehen suuret tunteet alkavat ahdistaa.

hyvää isänpäivää roolimallit!