Ihana, liian nopeasti ohikiitävä vauvavuosi
0
En ollut koskaan pitänyt vauvaa sylissä ennenkuin sain esikoiseni. Ei minulla mitään vauvoja vastaan ollut, en vain uskaltanut sillä ne tuntuivat niin hennoilta ja avuttomilta. Ja niinhän vauvat ovatkin, mutta tuskin olisin onnistunut kenenkään vauvaa sylissäni rikkomaan. Nyt kun olen saanut kunnian nauttia kahden ihanan, pienen pojan vauvavuodesta, en saa enää vauvoista tarpeekseni. Ensikohtaaminen, ensi-imetys, vauvan ensimmäinen hymy – kaikki ihania hetkiä, jotka tulen muistamaan aina. Elelen todella haikein mielin Leonin vauvavuoden viimeistä kuukautta. Sain ilmeisesti tänä vuonna syysflunssan sijaan vauvakuumeen, vaikka tiedän Leonin jäävän kuopukseksemme. On aivan selvää, että minusta tulee juuri se mummeli, joka yrittää aina salaa nuuhkia toisten vauvoja ja ilmeilee heille ratikassa.
Ne ihanat ensiviikot kun kumpikin opettelee vielä rooliaan, ja paras paikka siihen on rinnalla
Esikoisen ensimmäiset viikot menivät jännissä tunnelmissa, koska kaikki oli niin uutta enkä tosiaan ollut tottunut vauvoihin. Kuopuksen kanssa sukelsin vauvavuoden syövereihin suoraan ja pinnalle juurikaan nousematta. Kuten kerroin Leonin vauvavuoden alussa, kummankaan pojan vauvavuosi ei mennyt silti sumussa, ja olen olosuhteisiin nähden jopa pirteä. Melko itkuisen esikoisen kohdalla hormonit tekivät varmaan tehtävänsä ja pitivät minut virkeänä. Pidin myös vauvan kanssa kotona oleskelua ainakin henkisesti kevyempänä kuin työtäni, vaikka ennen lapsia saikin nukkua mielinmäärin. Esikoisen vauvavuodesta opin sen, että jokainen päivä vauvan kanssa on erilainen ja pian ohitse. Vauvalla tulee erilaisia kehitysvaiheita ja hulinoita, joten niistä on turha stressata. Myöskään vauvan rytmin kanssa ei kannata tuskailla, se muodostuu kyllä itsekseen vauvan kehittyessä. Tiesin, että pätkissä nukutut yöt jäävät pian taakse, ja se auttoi jaksamaan kuopuksen satunnaisesti huonosti nukkumat yöt.
Ihana, kylvynpuhdas vauveli
Vauvavuosi ihan oikeasti menee todella nopeasti ohi, oli miten klisee tahansa. Olen Leonin kanssa yrittänyt olla aidosti läsnä joka hetkessä, sillä tiedän kuinka vähän aikaa vauvani on vauva. Alitajunta muistuttelee, ettei minulla ole enää koskaan vauvaa, ja viimeinen imetys Leonin kanssa jää koko elämäni viimekseksi imetykseksi. Kaipaan jopa pienen itkuisen vauvan nukuttamista syliin, nyt kun Leon osaa jo nukahtaa itsekseen omaan sänkyynsä. Tiesin kuopuksen vauvavuoden alussa, että parikuukautinen sylissä tuhiseva vauva ei mahtuisi kauaa enää pötköttelemään mahallaan syliini eikä ilahtuisi suunnattomasti kun matkin lehmän ammumista. Vaikka pidän itseni melko kiireisenä, muistutan itseäni, että tällä hetkellä tärkein ja samalla palkitsevin tehtäväni on olla vauvani kanssa. Muut hommat ehtii kyllä myöhemminkin.
Vauvantuoksuisia hetkiä!
Ainoasta lapsesta esikoiseksi yhdessä yössä
Esikoisemme on syntymästään asti ollut silmäterämme, ja olemme aina näyttäneet sen hänelle. Joel oli todella toivottu vauva, yritimmehän saattaa häntä aluilleen usean vuoden ajan. Tämä varmasti näkyi siinä miten paljon vietimme aikaa kolmestaan ja miten menimme aina Joelin ehdoilla. Aloin odottamaan kuopustamme Leonia ainokaisemme ollessa vasta 1,5 -vuotias taapero. Vaikea kuvitella, että Joel oli tosiaan niin pieni vielä! Imetin Joelia yhteensä 21 kuukautta, ja hän lopetti aivan itsekseen maidottelun kun olin kuudennella kuulla raskaana. Sillä aikaa kun odotin kuopustamme, ainokaisemme valmisteli jo siirtymäänsä esikoiseksi. Tiesimme, että uuden vauvan tulo perheeseen ei koskaan ole esikoiselle helppoa ja halusimme auttaa Joelia mahdollisimman hyvin sopeutumaan uuteen perhekokoomme. Selitin jo raskausaikana Joelille, että hänestä tulee isoveli. Luimme paljon lastenkirjoja aiheesta, ja toimme vauvansängyn ja vaunut jo valmiiksi esille. Noin pientä lasta on kuitenkin aivan mahdotonta täysin valmistella tulevaan, mutta teimme parhaamme.
Ainokaiseni <3
Olimme todella tiivis kolmen hengen perhe viime vuoden marraskuuhun asti, jolloin Joelin pikkuveli Leon syntyi. Joel oli tällöin 2 vuotta ja 2 kuukautta. Veljensä syntymään asti Joel oli tottunut kummankin vanhempansa jakamattomaan huomioon. Marraskuisena aamuna kaikki muuttui kun vanhemmat toivat kotiin pienen, ruttuisen vauvan, joka vaatii myös vanhempien hoivaa. Joel oli innokas tutustumaan uuteen tulokkaaseen, ja katseli häntä ujosti ihaillen. Vielä hetki sitten pieneltä tuntunut poikamme näytti jättiläiseltä tuoreen pikkuveljensä vierellä. Muistutimme itseämme, että Joel on vielä aivan yhtä pieni taapero kuin pari päivää sitten, ja tarvitsee edelleen jakamatonta huomiotamme ja syliämme. Joel oli varmasti alussa hämillään, kun vauvaan ei saanut suunnilleen edes koskea, sillä Joel ei osannut säädellä kehonpainoaan kumartuessaan pussaamaan vauvaa. Lisäksi mama sulkeutui vauvan kanssa pitkäksi aikaa aina huoneeseen maidottelemaan, eikä Joel päässyt mukaan.
Kaksi pientä poikaa kotisohvalla
Joelin uhmaikä alkoi tuona samana päivänä kun toimme Leonin sairaalasta kotiin. Olin jo kuvitellut, ettei aina niin kiltistä Joelista edes tulekaan uhmaikäistä. Yhtäkkiä meidän ainosta lapsestamme oli kuitenkin tullut uhmainen isoveli. Tuntui, että Joel oli oppinut yhden sairaalassa vietetyn yön aikana sanan EI, ja siitä oli myös tullut hänen lempisanansa. Ensimmäiset päivät vastasyntyneen ja uhmaisen taaperon kanssa eivät menneet ihan kuin olisimme toivoneet. Emme osanneet kohdata uhmaikäistä oikein, emmekä ymmärtäneet mistä uhmassa oli kyse. Luimme aiheesta lisää, ja ennakoimme tilanteita jotka vaikuttivat erityisen hankalilta Joelille. Vaikkei uhmaa tärkeänä kehitysvaiheena voi kokonaan sivuttaa, loimme käyttäytymismalleja jotta pääsemme kaikki hieman helpommalla. Lisäksi järjestimme kahdenkeskistä aikaa meidän kummankin kanssa, ja yritimme osallistaa esikoistamme vauvan hoitoon mahdollisimman paljon. Tärkeintä oli, että Joel tiesi olevansa aivan yhtä tärkeä meille kuin ennen vauvan syntymää, ja että hän pystyi luottamaan siihen, että rakastamme häntä aivan yhtä paljon vaikka hän miten uhmaisi. Uskon, että hoidimme Leonin tulon uhmaikäisen perheeseen melko hyvin, eikä Joel missään vaiheessa osoittanut negatiiviisia tunteita vauvaa kohtaan.
Joel täytti juuri kolme vuotta, ja Leon on 10 kuukauden ikäinen. Joelin uhma on alkanut helpottamaan, ja tulee esille vain jos hän on todella nälkäinen tai väsynyt. Pojat ovat viimein alkaneet leikkimään yhdessä, ja heidät uskaltaa jo hetkeksi päästää keskenään pois näköpiiristä. Joel on jopa avannut huoneensa ovet Leonille, ja sanoo usein, että Leon saa tulla katsomaan junarataa. Saa nähdä sulkeutuvatko huoneen ovet uudelleen, kun Leon oppii kävelemään ja yltää sen myötä kaikkiin Joelin leluihin. Nyt olemme todella tiivis nelikko, ja olen todella tyytyväinen perhedynamiikkaamme. Joelista on kehkeytynyt maailman paras isoveli, joka rakastaa kovasti pikkuveljeään. Tunne on selkeästi molemminpuolinen. Kukaan ei saa Leonia kikattamaan yhtä kovasti kuin hänen isoveljensä, eikä kenenkään kotiinpaluu saa aikaan yhtä iloista hihkuntaa. Joel juoksee päiväkodista tullessaan sisälle ja kysyy heti missä Leon on, vauvan kuuluu nimittäin aina saada pusu kun Joel tulee kotiin.