Hae
Nina ja minit

Tyttöjen viikonloppu: Tallinnan kivoimmat ravintolat ja ostospaikat

Meillä on jo vuosia ollut tapana lähteä ystäväporukan kanssa jonnekin Euroopan kaupunkiin viettämään viikonloppua. Olemme käyneet yhdessä ainakin Kööpenhaminassa, Riiassa ja Lontoossa. Nyt kun monella alkaa olemaan pieniä lapsia, suuntasimme tällä kertaa vain yhdeksi yöksi Tallinnaan. Lähdimme matkaan lauantaiaamuna, ja palasimme Helsinkiin sunnuntai-iltana. Oli ihanaa, että saimme aikataulut sovitettua yhteen niin, että porukastamme vain kaksi ei päässyt mukaan. Uskomatonta ruuhakavuosien keskellä, että saimme sovittua kuuden kanssa kuitenkin sopivan viikonlopun, ja pääsimme pitkästä aikaa viettämään aikaa yhdessä ja vaihtamaan kunnolla kuulumisia. Odotin reissulta hyvää ruokaa, jonka saan syödä kuumana, ja nauttia sen kanssa jopa viinilasillisen. Eniten odotin melkein sitä, että saisin nukkua yhden yön aivan yksin. Heräsin sunnuntai aamuna tosin jo klo 7.30, niin sitä vaan on ehdollistunut.

 

Suuntasimme suoraan laivasta lounaalle lempiravintolaani Tallinnassa. Vegan restoran V on todella suosittu, joten sinne kannattaa tehdä pöytävaraus. V on kokonaan vegaaninen ravintola, missä ruoan esillepanoon ja makuun on panostettu. Täällä kannattaisi jokaisen, joka epäilee että vegaaninen ruoka on tylsää ja mautonta, käydä syömässä kolmen ruokalajin illallinen. Otin alkuun ystäväni kanssa jaettavaksi snack platterin, pääruoaksi söin samettisen kurpitsakeiton, ja jälkiruoaksi pavlovan avokadovaahdolla ja mansikkasorbetilla. Olisipa Suomessa samanlainen ravintola, tässä olisi Björckille mahtava konsepti.

 

Kippis keväälle ja omituiselle sisustukselle!

 

Koska lauantaina oli melko sateinen päivä, suuntasimme lounaan jälkeen cocktaileille Manna La Roosaan.  Talo näyttää ulkoapäin aivan Huvikummulta, ja sisustuskin on sen näköinen kuin aikuinen Peppi Pitkätossu olisi sisustanut sen. Cocktailien jälkeen pyörimme hetken vanhassa kaupungissa ja Viru keskuksen kaupoissa. Olimme tehneet pöytävarauksen illalliselle Sfäär-nimiseen ravintolaan, jossa kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt. Olin vielä melko täynnä lounaasta, joten skippasin alkuruoan ja otin pääruoaksi nieriää. Jälkiruoaksi valitsin aivan ihanan Valrhona suklaamoussen vadelmilla. Illallisen jälkeen otimme Uberin, ja kävimme vielä Swissotel -hotellin 30. kerroksen baarissa juomassa yhdet cocktailit ja nauttimassa näköalasta koko kaupungin yli.

 

Loomelinnak, Telliskivi

 

Sunnuntaina söimme rauhassa aamupalan, jonka jälkeen suuntasimme Uberilla Telliskivi-alueelle. En tiedä miten en ole aiemmin käynyt siellä pyörimässä, mutta aluehan on aivan ihana! Telliskivi sijaitsee Kalamaja-asuinalueella, ja se on tunnelmaltaan tehdasmainen. Vertaisin sitä ehkä hieman Helsingin Teurastamon alueeseen, tosin Teurastamolta puuttuvat vaate- ja sisustusliikkeet.

 

 

Telliskiven alueella kannattaa ehdottomasti kurkata nämä kolme lastenvaate ja -tarvikeliikettä:

  1. Designnut – Uskomattoman suloinen lasten sisustusliike, jossa myynnissä toinen toistaan suloisempia esineitä, leluja ja tarvikkeita tunnetuilta merkeiltä.
  2. Dadamora design – Monelle ainakin Lapsimessut 2018 -tapahtumasta tuttu virolainen lastenvaatemerkki. Merkki on tunnettu suloisista eläinpainatuksistaan.
  3. T60 Kids – Lastenvaateliike, jossa myös Gugguuta. Liikkeessä oli mahtava valikoima laadukkaita leluja, ja erityisen paljon ranskalaisen Djecon valikoimista.

 

 

Telliskiven alueella on aivan ihania ravintoloita ja kahviloita. Sain yhden sisustuskaupan sisällä sijaitsevasta kahvilasta jopa matkan ainoan kunnollisen kauralaten. Jostain syystä Tallinnassa tehdään kauralatte tavalliseen kaurajuomaan, jolloin se maistuu aivan vetiseltä eikä siinä ole edes latelle ominaista vaahtoa pinnalla. Kävimme lounaalla F Hoone -nimisessä ravintolassa, jonne on myös hyvä varata pöytä etukäteen. Lounaan jälkeen kävimme hotellilla hakemassa loput tavaramme, ja suuntasimme satamaan.

 

F Hoone Telliskiven alueella

 

Osalla seurueestamme oli epäilyksiä Tallinnan suhteen, jotka karisivat kuitenkin melko pian. He eivät olleet käyneet Tallinnassa varmaan 10 vuoteen, ja olivat todella positiivisesti yllättyneitä siitä mihin suuntaan kaupunki on lähtenyt kehittymään. Etenkin sisustusliikkeistä olisi löytynyt vaikka mitä ihanaa kotiin sopivaa, ja suunnittelemmekin jo seuraavaa reissua autolla.

 

 

Sellainen vinkki vielä, että Uber-sovellus toimii myös Tallinnassa. Maksoimme Uber-matkat siis samalla sovelluksella kuin Suomessakin, ja kyydit maksoivat n. 5 euroa. Uber on siitä mahtava, että näet matkan hinta-arvion jo ennenkuin jätät tilauksen, ja näet sovelluksesta myös kuskisi saamaat asiakaspisteet, ja mikä auto hänellä on. Todella kätevän Uberistä tekee myös se, että syötät itse sovellukseen matkasi määränpään, jolloin ulkomaillakaan ei ole mitään väärinymmärryksen vaaraa.

 

Mitkä ovat lempipaikkojasi Tallinnassa?

 

Lue myös: Autolla Riikaan lasten kanssa

 

Yksi kommentti

  1. Pernilla kirjoitti:

    Jos nyt ette poikenneet kauppahalliin niin ensikerralla kannattaa piipahtaa, sieltä löytyy monen laista ruokapistettä suolaseen ja makeennälkään. Jos vanhastakaupungista kävelee telliskiveen niin kauppahalli osuu matkanvarrelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *