Hae
Nina ja minit

Uhmaikäistä ei nuku(te)ta

Kuva lavastettu, sillä kun Joel oikeasti nukahtaa on jo melko pimeää

Tilanne on sen verran parantunut heinäkuusta, että Joel suostuu jäämään iltasadun jälkeen yksin huoneeseensa yövalonsa ja pehmolelujensa kanssa. Tämän jälkeen alkaa kuitenkin täysin mahdoton juoksutusrumba. Joel pelaa aikaa noin tunnin ajan huutelemalla koko ajan mitä älyttömimpiä pyyntöjä, ja kävelee olohuoneeseen jos emme välitä hänen pyynnöistään. Tässä lista vakiopyynnöistä, joita 3,5 -vuotiaamme keksii pyytää joka ilta, yleensä tässä järjestyksessä:

 

1. Saanko uutta vettä vesipulloon?
2. Voitko tulla peittelemaan?
3. Voitko tulla kääntämään peiton oikein päin?
4. Haluan kuunnella Elsaa (Frozenia)!
5. Voitko laittaa minulle sukat jalkaan?
6. Voitko laittaa minulle housut jalkaan?
7.  Voitko tulla peittelemaan?
8. Minä haluan Ihaan sänkyyn!
9. Voitko tulla peittelemään Ihaan?
10. Voitko laittaa minulle nämä sukat käsiin?
11. Minä en halua tätä musiikkia!
12. Voitko hieroa minun mahaa?
13. Peitto!!!
14. Voitko tulla nukkumaan minun kanssa?

 

Hyväuninen Leon päiväunillaan

 

Vielä on siis paljon työtä tehtävänä, olemme yrittäneet olla toteuttamatta näitä älyttömiä pyyntöjä. Joel on aika uhmakas, ja huutaa ”Peitto!!!!!” niin kauan kuin joku tulee huoneeseen. Olemme käyneet huoneessa siksi, ettei Leon heräisi Joelin pyyntöihin. Tiedän, että pitäisi vain olla johdonmukainen, kärsivällinen ja sietää sitä kiukuttelua. Tilanteesta koomisen tekee se, että pieni Leon nukahtaa todella kiltisti yöunille iltamaidon jälkeen puoli kahdeksan maissa. Imetän Leonin iltatoimien jälkeen, jonka jälkeen lasken hänet omassa huoneessaan pinnasänkyyn, annan kainaloon leijonarievun ja tutin suuhun, ja lähden vain pois huoneesta. Leon jää todella tyytyväisenä nukkumaan yksin, ja on viimeisen kuukauden herännyt vasta puoli kahdeksan aikaan aamulla. Vaikka Joel ei vauvanakaan nukahtanut koskaan näin helposti, niin silti pelkään sitä päivää jolloin nukutusrumba alkaa myös Leonin kanssa.

 

miten teillä nukutaan?

 

Lue myös: Taaperoa ei nuku(te)ta ja Saamani vinkit nukutusrumban selättämiseen.

 

Lasten sunnuntai: Ensimmäistä kertaa elokuvissa

Tärkeintä elokuvissa on tietysti popcorni

Havahduin siihen, että kolmevuotias esikoisemme on jo niin iso, että saattaisi jo viihtyä kanssani elokuvateatterissa. Finnkinon sivuilta huomasi, että tulevana sunnuntaina olisi Lasten Sunnuntai, jolloin liput on halvemmat ja lapsille on tarjolla oma popcorn-combo pillimehun kanssa. Elokuvaksi valikoitui Urpo ja Turpo: Johtolangan jäljillä (S). Ainoina kriteereinäni oli, että elokuva olisi mahdollisimman lyhyt ja eikä pyörisi päiväuniaikaan. Kerroin Joelille lauantaina, että menemme seuraavana päivänä elokuvateatteriin ja hän jaksoi kysellä siitä koko päivän. Joel odotti ensimmäistä elokuvanäytöstään innoissaan, etenkin kun lupasin hänelle että voimme mennä ratikalla, ja että elokuvissa kuuluu syödä popcornia.

Malttamatonta odottelua

 

Saavuimme Kinopalatsiin minulle epätyypillisen ajoissa, sillä halusin että meillä on tarpeeksi aikaa ostaa rauhassa leffamutusteltavat. Joel oli todella onnellinen saadessaan oman pillimehun ja popcornin, sillä emme koskaan juo kotona mehua. Kiva, että pillimehu on säilynyt tällaisenä spessujuttuna. Joel odotteli elokuvan alkua todella malttamattomana, ja kyseli koko ajan missä Urpo ja Turpo ovat. Hän ei tuntunut ihan ymmärtävän elokuvan konseptia, vaan luuli selkeästi että olemme tulleet johonkin konserttiin tai halailemaan nalleja. Kolmevuotiaasta oli todella jännää etsiä meidän omia paikkanumeroitamme, kun vihdoin pääsimme saliin. Elokuvan alussa näytettiin 15 minuuttia mainoksia, jonka olisin kyllä jättänyt Lasten sunnuntaina väliin. Jouduimme lopulta lähtemään elokuvasta nimittäin tuon vartin verran etuajassa, sillä Joel ei jaksanut enää yhtään keskittyä. No, pääsinpä selittämään myös mitä mainokset ovat, sillä nekään ei ole tuttu konsepti televisiosta ainoastaan Pikku-Kakkosta tuijottavalle esikoisellemme.

Lasten Sunnuntain combo-ateria: Pieni popcorn & pillimehu

 

”Urpo ja Turpo johtolangan jäljillä” oli kuitenkin oiva ensimmäinen elokuva, sillä se koostui neljästä vartin pätkästä, joissa kaikissa oli erillinen juoni. Joel jaksoi keskittyä todella hyvin kahden ensimmäisen pätkän ajan, ja kyseli kovasti mitä nallet milloinkin tekevät. Mietin elokuvissa istuessani, että käyn ihan liian harvoin leffassa, sillä tykkäsin nallejen touhuista ja jopa juonenkäänteistä. Se mistä en tosin pitänyt oli elokuvan ylikorostetut sukupuoliroolit Urpon ja Turpon ihmisperheen osalta. Teki melkein mieli peittää Joelin silmät kun perheen äiti itki vuolaasti, koska hänen permanenttinsa oli mennyt pilalle. Perheen reipas poika oli tietysti täysin puettu siniseen, ja arempi lettipäinen tyttö pinkkiin. Joel ei onneksi vielä mieti kenenkään sukupuolia, ja vastaa usein Leonin olevan tyttö jos joku häneltä asiasta kysyy. Meillä oli oikein onnistunut, ja hauska ensimmäinen leffakokemus, vaikka mieheni epäilikin etukäteen Joelin olevan vielä liian pieni.

 

Minkä ikäisenä teillä on käyty ensimmäistä kertaa elokuvissa?