Hae
Ruokaturisti
Kaupallinen yhteistyö

Lapsen ensipuhelin – turvallinen ja monikäyttöinen Xplora

Kaupallinen yhteistyö: Xplora
*Sisältää mainoslinkkejä

Esikoisemme aloittaa syksyllä koulun ja on koko eskarivuotensa ajan toivonut itselleen puhelinta. Meille oli alusta asti selvää, ettemme tule ostamaan 7-vuotiaalle vielä kännykkää, sillä sen mukana tulevat monet ikävät lieveilmiöt. Olin lukenut Xploran lapsille suunnatuista kellopuhelimista, ja siinä näytti olevankin kaikki toiminnallisuudet mitä tuleva ekaluokkalainen kaipaa. Xplora X5 Play on turvallinen,  helppokäyttöinen ja kulkee ranteessa eikä siis huku repun pohjalle. Siinä on soitto- ja tekstiviestitoiminto, GPS, askelmittari, hälytys ja jopa kamera. Kun kerroimme eskarilaiselle kellopuhelimesta, hän oli hyvin innoissaan ajatuksesta, että saisi harjoitella yksin ulkona olemista kello ranteessaan soitto-ominaisuuden ja GPS:n ansiosta. Näin kolmen viikon testailun perusteella, Xplora on loistava lapsen ensipuhelin ja lykkää kännykän hankkimista muutamalla vuodella eteenpäin.

 

lapsen ensipuhelin: Käyttökokemuksia

 

 

Kysyin käyttökokemuksia näin kolmen viikon perusteella kellon omistajalta itseltään: mikä uudessa Xplorassa on kivointa. Syksyllä koulunsa aloittava vastasi, että soittaminen. Kun kysyin tarkennuksia, hän selvensi, että mamalle soittaminen yksin ulkoillessa on kivaa ja kavereille soittaminen kun kotona tulee tylsää. Ensimmäisinä päivinä hän tosiaan soitteli, ja paljon. Minä, isä ja mummit saivat puheluita melko kiivaaseen tahtiin. Xplora X5 Play on niin helppokäyttöinen, että lukutaidotonkin lapsi osaa sitä käyttää. Meillä on kellopuhelimeen tallennettu alle 10 nimeä kuvineen, ja lapsi osaa hyvin klikata kuvaa kun haluaa soittaa jollekin. Nyt vauhti on jo onneksi laantunut, ja puheluita tulee pari päivässä. Lisäksi eskarilaisen paras kaveri hankki Xploran meidän innoittamana, joten nyt kaverukset ovat päässeet soittelemaan myös toisilleen.

 

 

Vaikka Xlopra X5 Playssa ei ole pelejä, eskarilaisemme leikkii oikein mielellään sekuntikellolla. Hän mittaa ajan melkein mistä vaan: kauanko menee kun kävelee portaat ylös, kauanko kestää kun juoksee päiväkodin pihan ympäri tai kuanko hampaita pestään. Suosikkini taitaa olla sen mittaaminen kauanko aikaa kuluu lupaamisesta toteutukseen kun joku on sanonut ”kohta”.

Ensimmäisen kerran askelmittarin huomatessaan, esikoisemme kysyi miksi tuo numero kasvaa koko ajan. Kun kerroin, että kello mittaa hänen ottamansa askeleet, niin hän alkoi kiertää keittiön saareketta pikakävellen. Voi sitä pettymystä, kun mittari näyttikin seuraavana aamuna taas nollaa!

 

Miksi valitsimme xploran ensipuhelimeksi

 

Kellopuhelimen onnellinen omistaja

 

Meille oli tosiaan alusta asti selvää, ettemme tule ostamaan vielä ekaluokkalaiselle omaa kännykkää. Suurimpana syynä tähän on ettei hän vielä tarvitse kännykän monia ominaisuuksia, eikä varsinkaan pelejä ja nettiä. Kellopuhelimen avulla pystyimme torppaamaan kännykän mukana usein tulevat monet ikävät lieveilmiöt. Xlopra X5 Play kellopuhelimessa ei ole internettiä, eikä sen myötä pääsyä sosiaaliseen mediaan tai lapsille sopimattomaan sisältöön. Xplorassa on ainoastaan ne ominaisuudet, jotka ovat lapselle ensipuhelimessa tärkeitä: helppo yhteydenpito vanhempiin ja ystäviin, lapsen sijainnin jakaminen ja tietysti kello.

 

Olimme luvanneet eskarilaiselle, että kun hän saa oman kellopuhelimen, hän pääsee vihdoin ilman meitä lähipihalle leikkimään. Tämä oli iso ja tärkeä askel tulevalle koululaiselle itsenäistymisen polulla. Kellopuhelin antaa hänelle vapauden viihtyä lähialueella ilman meitä, turvallisesti. Näemme Xploran GPS-ominaisuuden avulla reaaliajassa missä poikamme kuljeskelee jolloin voimme olla varmoja, ettei hän mene sallitun alueen ulkopuolelle. Jos lapselle tulee ulkona yksin ollessaan jokin hätä, hän voi soittaa hetkessä meille. Lisäksi kellossa on SOS-painike, jonka soitto menee ennalta määriteltyyn numeroon. Ja kello pysyy kätevästi ranteessa, eikä unohdu hiekkalaatikon reunalle.

 

Kellon saa laitettua ns. kouluasetukselle, jolloin kellopuhelin muuttuu tavalliseksi kelloksi eli sillä ei voi tällöin soitella kuin SOS-painikkeella. Aikuinen voi kuitenkin soittaa lapselle ja nähdä myös hänen sijaintinsa. Minusta on myös ihanaa, kun Xploraan ei pysty soittamaan, ellei kellopuhelimeen ole tallennettuna jo kyseistä numeroa. Tämä estää epätoivotut kontaktit ja mahdolliset pilapuhelut joita vasta puhelimen käyttöä harjoittelevilla on ilmeisesti tapana soitella.

 

 

Xplora X5 play hylkii vettä ja on luotu kestämään lapsen aktiivista arkea. Olemme yrittäneet opettaa lastamme pitämään kellopuhelimesta hyvää huolta, ja naarmuitta ollaan säästytty toistaiseksi. Tosin meillä on vielä kellon näytössä kiinni mukana tullut muovikalvo. Xploran oston yhteydessä on myös myynnissä näytön panssarilasi, joka olisi varmasti ollut ihan hyvä investointi.

 

30 euroa alennusta lasten ensipuhelimesta

Jos uskot Xplora X5 Playn olevan parempi vaihtoehto ensipuhelimeksi lapsellesi kuin kännykkä, saat seuraavan linkin kautta tilaamalla 30 euroa alennusta tilauksestasi: https://refer.xplora.fi/c5nnc8

Xplora Mobilen SIM-kortti on esiasennettu ja vaatii liittymätilauksen aktivoinnin. Liittymä maksaa 10-12 euroa kuukaudessa.

 

Turvallisia hetkiä ensipuhelimen kanssa!

 

Lue myös: Miten kävi päätöksen olla antamatta lapsille älylaitetta käteen?

 

Kaupallinen yhteistyö

Hiihtolomalla Lappiin? Joulupukin Pajakylän top 5

Kaupallinen yhteistyö: Nova Skyland Hotel

Vietimme marraskuussa ikimuistoisen ja lumisen pitkän viikonlopun Rovaniemellä. Odotimme matkaltamme lunta, rentoa yhdessä oloa, joulupukin tapaamista, joulumielen löytämistä ja tietysti paikallisia herkkuja. Yövyimme Napapiirillä taianomaisen Joulupukin Pajakylän kupeessa Nova Skyland Hotelissa. Hotelli oli aivan ihana ja 4- ja 6-vuotiaat poikamme nauttivat joka hetkestä kotoisassa mökissämme. Jos suuntaat Hiihtolomalla Lappiin, suosittelen Joulupukin Pajakylää, joka sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä Rovaniemen keskustassa. Nova Skyland Hotelin aivan vieressä sijaitseva Joulupukin Pajakylä tarjosi  paljon tekemistä ulkona oman perheen kesken, emme edes kaavailleet käyvämme Rovaniemen keskustassa. Ulkoilmassa turvavälit pystyi säilyttämään erittäin hyvin ja porukkaa oli jopa surullisen vähän.

 

Hiihtolomalla Lappiin: pajakylän top 5

 

Nova Skyland Hotelin porot

 

1. Hotellin porot, pulkat ja takka

Aivan mökkimme edessä majailivat hotellin porot, joita lapset juoksivat innoissaan katsomaan jo aamulla matkalla aamupalalle. Oli kiva päästä katsomaan poroja rauhassa ilman hälinää, ihan mihin aikaan itse tahtoi.

Hotellin vastaanotossa oli iso pino pulkkia, joista sai valita mieleisensä lainattavaksi. Vaikka välimatkat on melko lyhyet koko Joulupukin Pajakylän alueella, oli ihanaa, kun saimme kuljettua reippaassa tahdissa eikä kellään ollut siirtymisien kanssa mitään haasteita. Mökkimme läheisyydessä oli 4- ja 6-vuotiaalle tarpeeksi hurja pulkkamäki, ja kävimme laskemassa siinä monta kertaa päivässä.

 

 

Iltaisin istuimme Metsänsyli-mökin rauhassa takkatulen ääressä, ja paahdoimme yksi ilta vaahtokarkkejakin kaakaon kanssa. Koska mökissä oli keittiö, meidän ei tarvinnut lähteä aina mökistä ulos syömään, vaan saimme istuskella takkatulen ääressä. Mäkin oma sauna kruunasi aina illan, ja löylyjen jälkeen pojat nukahtivat tyytyväisiä ilman mitään heille tyypillisiä iltahepuleita. Lue lisää mökistämme täältä.

 

 

2. tallitontun piha

Kävimme Tallitontun pihalla ruokkimassa poroja, silittelemässä lampaita, ihmettelemässä laamoja ja alpakoita, grillaamassa avotulella makkaraa ja laskemassa pulkkamäkeä. Vierailimme tallitontun pihalla myös toissa vuonna, ja paikka oli aivan yhtä ihana kuin muistelimme. Jos olet Rovaniemellä, suosittelen ehdottomasti käväisemään, aivan ihana paikka!

 

 

3. huskyajelu pajakylässä


Kävimme katsomassa Joulupukin Pajakylässä sijaitsevassa HuskyParkissa huskyja.  Saimme ensin tutustua huskyihin ja silitellä niitä. Kävimme tämän jälkeen kilometrin pituisella huskyvetoisella rekiajelulla. Pojat ihastuivat ihaniin huskyihin ja saivat kumpikin valita yhden huskypehmolelun muistoksi ihanasta matkasta. Tiesitkö, että myös Ryhmä Haun Halti on rodultaan husky?

 

 

4. sen ainoan oikean joulupukin tapaaminen

Koko Joulupukin Pajakylä on niin tunnelmallinen paikka, että vaikkei olisi lainkaan jouluihminen, mieli saattaisi muuttua Pajakylässä vierailun jälkeen. Alueella soi joululaulut, ja joka puolella on kauniisti valaistuja kuusia. Me virittäydyimme joulutunnelmaan tapaamalla sen ainoan, oikean Joulupukin. Joulupukin luokse pääsee ilman sisäänpääsymaksua, kuvasta joutuu toki muutaman kympin maksamaan.

 

 

5. lappilainen ruoka

 

Jälkiruoat Lapin tapaan

 

Kävimme lounaalla Ravintola Kotahovessa Pajakylän keskellä, Joulupukin porojen vieressä. Ravintola lupaili perinteisiä lappilaisia ja suomalaisia ruokia. Ravintolan sali oli aivan mielettömän tunnelmallinen, ja keskellä ravintolaa oli avotuli jonka äärellä oli ihan lämmitellä. Kotahoven listalta löytyi pojille kermaista lohikeittoa. Itse söin maukkaan katajanmarjalohen ja mieheni perinteisen poronkäristyksen. Mieleen jäi myös taivaallinen mustikkapiirakka, joka hävisi poikienkin lautaselta ennätysajassa. Lapin kahvi tarjoiltiin leipäjuuston ja lakkahillon kanssa, kuten kuuluukin.

 

Myös Nova Skyland Hotelin aamupala oli aivan ihana, ja aamupalalta löytyi usein myös paikallisia herkkuja. Aamupalassa oli hyvin variaatiota, ja kaikki olivat todella laadukkaita. Lapset arvostivat aamiaisella erityisesti nakkeja, munakasta, croisantteja ja tuoreita hedelmiä. Plussaa todella hyvistä itseleivotuista leivistä ja runsaasta jälkiruokapöydästä. 130-paikkainen ravintola on auki päivittäin klo 23.00 asti. Lounasaikaan on tarjolla runsas lounasbuffet, joka oli erittäin kohtuuhintainen, lämpimiä pääruokia oli kahta vaihtoehtoa, salaatteja monta ja jälkiruokapöytä vielä runsaampi kuin aamiaisella.

 

Lue lisää marraskuun Napapiirin matkastamme:

Ikimuistoinen Lapin loma: Nova Skyland Hotel Napapiirillä