Hae
Nina ja minit

Kotitöiden jakaminen: Sulle tiskit, mulle imuri

Olenkin joskus maininnut olevani melkoinen siisteysfriikki. Minulle kodin siisteys on tärkeä asia, enkä viihdy sotkuisessa ympäristössä. Minua ei onneksi häiritse niinkään lojuvat tavarat kuin hyllyille kertynyt pöly tai likaiset pinnat. Toki siivoan lasten lelut silti joka ilta olohuoneesta pois, mutta päiväsaikaan ne saavat lojua ihan rauhassa ympäriinsä. Välillä mietin, miten lapsiperheessä talon pitäminen siistinä edes onnistuu. Monellahan on käytäntönä lauantaisiivous, jolloin koko asunto siivotaan kunnolla ja puoliso vie lapset vaikkapa ulkoilemaan siksi aikaa. Meillä viikkosiivous ei kyllä riittäisi, kun on kolme kissaakin. Olen joutunut lasten myötä hölläämään siisteyskriteereistäni, mutta välillä kodin siisteystaso ahdistaa ja esimerkiksi ikkunat ovat meillä juuri nyt aivan luvattoman likaiset. Palaan pian töihin, ja toivon että mieheni ehtii Leonin kanssa kotona ollessaan ylläpitämään saman siisteystason kuin itse pidin. Odotan siinä mielessä jo syksyä, kun olemme molemmat palanneet työelämään ja voimme palkata siivoojaan käymään tekemässä viikkosiivouksen.

 

Kotimme siivoajan jäljiltä <3

 

Miten jaamme mieheni kanssa kotityöt?

 

Imuroin nyt äitiyslomalla ollessani koko asunnon joka toinen päivä, ja siistin ruokailutilan joka päivä. Siivoan keittiönpöydän aina ruokailun jälkeen, sillä minusta pöydän kuuluu olla toisessa päässä pöytää lojuvaa paperipinoa lukuunottamatta tyhjä. Imurointi on tällä hetkellä minun harteillani, sillä imuroin mielelläni päivisin kun Joel on päiväkodissa. Pyykkien pesu on toinen kotityö, jonka teen itse mielelläni enkä ole yhtään iloinen jos mieheni on erehtynyt pesemään pyykkiä. Olen meidän talossamme aina myös se, joka pyyhkii pölyt tasoilta ja vie tasoilla lojuvat tavarat paikoilleen. Välillä tuntuu, ettei mieheni edes näe kaikkialla lojuvia tavarakasoja, sillä ne eivät häiritse häntä lainkaan.

 

Puhtaalla pöydällä on kiva nuuskia ruusuja

 

Mieheni ei jaksa stressata kodin siisteydestä, ja hänen mielestään meillä on todella harvoin sotkuista. Onneksi hän osallistuu silti enemmän kuin tasapuolisesti kotitöihin, ja jotkut hommat ovat jääneet kokonaan hänen hoidettavikseen. Olen vienyt roskat varmaan kolme kertaa yhteisen elämämme aikana, sillä hän ehtii aina ensin. Miehelleni keittiön siisteys on lähellä sydäntä, ja hän täyttää (liian) innokkaasti pesukonetta, ja pitää huolta että tiskipöytä on siisti. Vitsailen välillä, että tiskaaminen on mieheni lempiharrastus sillä hän alkaa iltaisin aina tiskaamaan kissanruokakuppeja ja isompia astioita, jotka eivät ole mahtuneet pesukoneeseen. Mieheni pesee lisäksi aina kylpyhuoneemme ja pikkuvessan, joten olen näistäkin hommista päässyt laistamaan. Olen todella onnekas kun mieheni siivoilee oma-alotteisesti, enkä joudu nalkuttamaan hänelle. Hän ei tosin kestä kun voivottelen aina kotimme yleistä sotkua, etenkin vaatehuoneen kaaosta ja työhuoneemme sekasortoa. Olisin kuulema ehtinyt järjestämään nuo huoneet monta kertaa kuntoon siinä ajassa kun olen vain voivotellut.

 

Osallistuvatko lapset kotitöihin?

Mielestäni on tärkeää, että lapset osallistuvat mahdollisimman ajoissa kotitöihin. Poikamme ovat nyt 1,5 vuotta ja 3,5 vuotta, joten nuorempi ei osallistu vielä millään tavalla, päinvastoin. Esikoisemme haluaa aina auttaa imuroimisessa ja kissojen ruokkimisessa. Hän vie ruokailun päätteeksi omat astiansa aina pois. Lisäksi hän rakastaa auttaa minua pyykkien laittamisesta pesukoneeseen, ja niiden ripustamisessa kuivumaan. Haluamme ottaa pojat myös mukaan ruoanlaittoon, sillä elämämme pyörii niin paljon syömisen ympärillä. Meillä on keittiössä Suomen Voimistelutuotteen mainio Pikkuapuri-jakkara, johon kumpikin poika mahtuu seisomaan ja katselemaan mitä keittiösaarekkeellamme tapahtuu.

 

 

Toinen tärkeä asia on varmistaa, että lapset näkevät että kumpikin vanhemmista tekee kotitöitä. Tajusimme yksi päivä, että pojat näkevät vain minun aina siivoavan, sillä mieheni siivoaa keittiötä kun lapset ovat menneet nukkumaan, ja pesee vessatkin aina vasta iltaisin. Poikamme siis kuvittelevat, että teen yksin kaikki kotityöt. Tämä on ristiriidassa kasvatusperiaatteidemme kanssa, sillä haluamme kasvattaa poikia, jotka osaavat huolehtia itsestään ja ympäristöstään.

 

Miten teillä siivotaan? Ja millä ajalla?!?

 

Miten kävi päätöksen olla antamatta lapsille älylaitetta käteen?

Päätimme jo ennen esikoisemme syntymää, että yritämme välttää iPadin tai kännykän antamista lapsillemme mahdollisimman pitkään. Eihän meilläkään sellaisia ollut, piirretyt katsottiin telkkarista ja pelejä pelattiin vain laudalla. Vähän meitä jo silloin nauratti tuo lapsettomien tekemä periaatteellinen päätös, kun meillä ei vielä ollut pikkulapsiarjesta minkäänlaista käsitystä. Olin kuitenkin nähnyt kuinka alle kaksivuotiaalle annettiin padi käteen potalla, ruokapöydässä ja automatkoilla. Pieni tuijotteli näyttöä lasittunein katsein ymmärtämättä juuri mitään, ja päätin silloin etten halua totuttaa tulevaa lastani ruudun eteen. On tutkittu, ettei alle 1,5-vuotiaiden tulisi katsoa televisiota tai älylaitteita, sillä he eivät vielä ymmärrä lainkaan näkemäänsä, mutta se vaikuttaa negatiivisesti puheen oppimiseen ja lyhytaikaiseen muistiin (lähde). On melko mahdotonta välttää sitä, ettei Leon olisi katsellut televisiota kun isoveli katsoo Pikku-Kakkosen päivittäin, mutta olen yrittänyt etten pidä televisiota päällä kun olemme kahdestaan päivisin kotona.

 

 

Esikoisemme on nyt 3,5-vuotias, eikä hän ole vielä koskaan käyttänyt iPadiamme. Olemme ladanneet yhden Dublo-pelin mieheni kännykkään, ja Joel pelaa sitä tilanteissa, joissa joutuu istumaan kauan paikoillaan. Yksi tällainen tilanne on kun hän odottaa ravintolassa nälkäisenä ruokaansa kohtuuttoman kauan. Olemme tarkoituksella ladanneet vain yhden pelin, eikä hän ole tässä parin vuoden aikana siihen kyllästynyt, koska pelaa sitä äärimmäisen harvoin. En kuitenkaan koe rajoittavani esikoisemme ruutuaikaa turhaan, sillä hänellä ei ole sellaista konseptia lainkaan. Joel ei ole tottunut istumaan ruudulla, joten hän ei osaa kaivatakaan sitä. Hän on päiväkodissa pelannut padilla jotain opetuspeliä, mutta ei ole koskaan pyytänyt sitä kotona. Leon ei ole koskaan myöskään räpläillyt älylaitteita, vaikka onkin kännykästäni äärimmäisen kiinnostunut. Näppäinlukkoni takaa kuitenkin sen ettei hän pääse näyttökuvaa pidemmälle.

 

 

Kun aloin odottamaan kuopustamme, ajattelin että nyt sitten alkaa ne ajat kun on pakko lätkäistä Joelille ruutu käteen, että saa vaihdettua pienemmän vaipat. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan olemme melko kiitettävästi pysyneet päätöksessämme vältää ruutujen edessä istuskelua. Tiedän, että tämä muuttuu viimeistään kun Joel menee kouluun, mutta haluan taata hänelle mahdollisimman aktiivisen lapsuuden, leikkien ja liikkuen. Toivon, että lapseni mielummin piirtäisivät, katselisivat kirjoja tai rakentelisivat palapelejä. Tiedän, että näitä kaikkia voi tehdä myös puhelimella tai padilla, mutta en itsekään tykkää lukea kirjoja ruudulta, ja sininen valo vaikuttaa unen laatua heikentävästi kaiken ikäisillä.

 

Kuulostaako ihan hullulta? Onko muita amish-henkisiä vanhempia?