Hae
Nina ja minit

Miten äitiys on muuttanut minua?

Kun tulin raskaaksi ensimmäisen kerran vuonna 2015, en tiennyt mitä odottaa vanhemmuudelta. Olimme haaveilleet omasta vauvasta vuosia, mutta silti oman lapsen syntymään on mahdotonta valmistautua. Pelkäsin, että äitiys muuttaisi minua, sillä sellainen kuvan saa aina televisiosarjoista ja muusta mediasta. Sarjoissa äidin kuuluu olla huonomuistinen, puklupaitainen nainen, jolla ei ole edes omaa nimeä äiti-tittelin lisäksi. Olin aivan varma, etten uskaltaisi jättää vauvaani edes siksi aikaa kun käyn salilla, tai että en tekisi enää mitään muuta kuin puhuisi vauvastani.

 

Ihana esikoiseni, joka opetti minulle kärsivällisyyttä

 

Tein jopa Joelin ristiäiskutsukortit ennen kuin hän oli syntynytkään, koska minua pelotti etten enää välittäisi sellaista asioista kun minusta tulee äiti. Pelkäsin, ettei minua kiinnostaisi enää minkä värinen satiininauha sopii tietyn väriseen kartonkiin, kun on tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Pahin pelkoni oli, että lähetän ristiäiskutsun tekstiviestillä. Ja kuopuksen kohdalla näin kävikin. Mutta onneksi olen kasvanut sen verran ihmisenä, ettei se haitannut minua lainkaan.

 

Näin olen muuttunut äitiyden myötä:

  1. Ajattelen aina muita ensin, tai siis lapsiani. Olin ennen melko itsekeskeinen, ja tein asiat niinkuin itse halusin. Nyt poikien tarpeet menevät aina omieni edelle.
  2. Pystyn sivuuttamaan kotimme sotkuisuuden vakuutellen itselleni, että siivoan sitten kun lapset nukkuvat. Olen aina viihtynyt siistissä kodissa, ja tämä on vaatinut paljon totuttelua. Kun palaan töihin, teen ehdottomasti siivousfirman kanssa sopimuksen viikkosiivouksesta.
  3. Olen paljon kärsivällisempi kuin ennen lapsia. En vieläkään ole kärsivällinen, mutta maltan odottaa asioiden tapahtumista muutaman minuutin rauhassa. Hyväksyn nykyään sen, ettei minun kannata hermostua asioista joihin en voi itse vaikuttaa. Olen ihme kyllä oppinut, ettei lapsia pysty hoputtamaan, ja lopputuloksena olemme joka paikasta myöhässä.
  4. Ennen valitsin sopivaa ravintolaa kunnes löysin sen. Olen kävellyt mieheni kanssa jopa tunnin etsien sitä täydellistä ravintolaa NYC:n vilinässä ja Boracayn rantakatua laahustaen. Nykyään prioriteettina on saada lapsille mahdollisimman pian ruokaa, ja eksymme liian usein ennen paheksumiini sushibuffetteihin.
  5. Ennen matkustelimme todella paljon, teimme keskimäärin kolme reissua vuodessa. Esikoisen vauvavuotena jatkoimme samaa tahtia, mutta viimeksi olemme käyneet ulkomailla viime kesänä, ja sekin vain autolla Riikassa. Matkustelu on ihanaa, mutta pienten kanssa myös vaativaa.
  6. Minulla on hauskaa, kun lapsilla on hauskaa. Myös käsitykseni hauskasta viikonlopusta on todella erilainen kuin ennen lasten syntymää. Viihdyn aidosti Muumimaailmassa, kuuntelen Pikku-Papun orkesteria mielelläni ja lempilautapelini on Muumi-domino . HopLopista en sentään pidä vaikka pojat paikkaa rakastavatkin, rajansa kaikella.

 

 

On helpotus huomata, että olen silti pohjimmiltani sama ihminen kuin ennenkin. Nyt vain lisäksi paljon enemmän – olen kahden ihanan pojan äiti. Mielestäni on tärkeää pitää kiinni siitä kuka on ihmisenä. Joskus tuntuu ettei itselleen jää vain enää yhtään aikaa. Yritän kuitenkin muistaa tehdä niitä asioita mistä nautin myös ennen äidiksi tuloa. Se ei oikeasti haittaa ketään, jos olen parina iltana 1,5 tuntia salilla. Uskon, että koko perhe voi paremmin kun saan välillä omaa aikaa, ja voin olla tunnin miettimättä yhtään mitään tai murehtimatta kuka on nukkunut päikkärit, ja syönyt kunnolla.

 

Miten äitiys on muuttanut sinua?

 

Lue myös: 3 keinoa, jolla järjestämme parisuhdeaikaa. 

Onko isovanhemmilla oikeus hoitaa lapsenlastaan?

Moni toivoo, että isovanhemmat auttaisivat lasten hoidossa ainakin toisinaan. Joillain isovanhemmat asuvat niin kaukana etteivät tähän pysty, tai he kokevat saaneensa jo ihan tarpeekseen hoitaa pieniä lapsia ollessaan vanhempia. Mutta onko isovanhemmilla oikeus hoitaa lasta, jos vanhemmat eivät halua? Aloin pohtimaan tätä kun luin yhdestä Facebook-ryhmästä miten yhden Leonin ikäisen isovanhemmat vaativat lapsenlastaan yökylään. Isovanhemmat asuivat toisella paikkakunnalla, jonne ajaa kolme tuntia. Tämän naisen mies oli sopinut vanhempiensa kanssa, että tämä perheen 1v4 kk ikäinen tyttö lähtee isovanhempien luo kahdeksi yöksi, ja vanhemmat saavat hieman omaa aikaa. Nainen kyseli Facebook-ryhmässä, että onko aivan kohtuutonta kun hän ei missään nimessä halua päästää näin pientä vielä yökylään, varsinkin kun heillä ei ole mitään sovittua menoa.

 

 

Olin jutusta melko järkyttynyt, eniten sen takia että lapsen isä oli mennyt sopimaan asiasta vaimonsa selän takana vanhempiensa kanssa. Isovanhemmat halusivat kovasti lapsenlapsensa hoitoon, ja näkivät että heillä on siihen oikeus. Koska he asuivat niin kaukana, heidän mielestään lapsen kuului tulla heidän luokseen yökylään vähän pidemmäksi aikaa kerrankin. Ymmärrän, että isovanhemmat haluaisivat nähdä pientä mahdollisimman paljon, ja ihanaa että haluavat. Facebook-ryhmässä kommentoineet äidit jakaantuivat kahteen ryhmään: enemmistön mielestä naisen ei todellakaan tarvitse viedä lastaan yökylään jos ei ole siihen vielä valmis, ja osa oli sitä mieltä että koska isä on myös lapsen tasa-arvoinen vanhempi niin hän saa myös päättää. Onneksi tämä kyseinen keissi päättyi niin, että nainen oli selittänyt miehelleen, että ero vanhemmista ei ole noin pienelle vielä hyväksi ja ettei hän itse pystyisi nauttimaan jos lapsi olisi yökylässä. Mies oli onneksi ymmärtänyt vaimonsa kannan, ja sen että miehen vanhemmat saavat toki tulla aina katsomaan lapsenlastaan, ja saavat hänet joskus yökyläänkin kunhan tyttö on sen ikäinen, että vierailu on kaikille mieluinen.

 

Mummin tuomat naistenpäivän kukat tuoksuvat

 

En ymmärrä miksi lapsi pitäisi antaa hoitoon jos kumpikaan ei ole siihen vielä valmis. Suositushan on, että alle vuoden ikäinen ei olisi erossa kummastakin vanhemmastaan yön yli, ja yksivuotias voisi olla yhden yön, kaksivuotias kaksi yötä jne. Olemme noudattaneet tätä suositusta kummankin pojan kanssa, lähinnä siksi ettei meillä ole ollut mitään akuuttia menoa. Olin melko varovainen, enkä halunnut jättää esikoistamme edes tunniksi hoitoon ennen kuin hän osasi kävellä ilman jatkuvaa kaatuilun vaaraa. Kuopuksen uskalsin kuitenkin jättää äidille salin ajaksi jo viiden kuukauden ikäisenä, sillä äidilläni oli todistetusti jo kokemusta pienistä.  Olen hyvin kiitollinen lähellä asuvalle äidilleni, sillä tiedän että hän auttaa meitä aina kun apua tarvitsemme. Kun mieheni oli pari viikkoa sitten työmatkalla, ja Leonilla ja minulle nousi kuume, äitini haki Joelin päiväkodista luokseen ja käytti muskarissa. Lisäksi äitini tulee katsomaan Leonia kerran viikossa kun käyn salilla keskellä päivää. Leon nauttii todella paljon äitini seurasta, ja viikon paras hetki on kun saa mummin jakamattoman huomion tunniksi kun isoveli on päiväkodissa. Äitini asuu meitä todella lähellä, enkä tiedä olisinko eri mieltä yökyläilystä jos hän asuisi kauempana.

 

Onko isovanhemmilla mielestäsi oikeus hoitaa lasta?