Hae
Ruokaturisti
Kaupallinen yhteistyö

Lasten puolapuut innostavat lapsia liikkumaan

Kaupallinen yhteistyö: Dinox Sport Oy

Jokaisella tuntuu  nykyään olevan puolapuut lastenhuoneessa, joten mekin harkitsimme hankkivamme valkoiset perinteiset puolapuut poikien huoneeseen. Sitten törmäsin suomalaisen Dinox:n Pöö-nimisiin puolapuihin, ja tiesin että meidän on saatava ne. Kyseiset lasten puolapuut eroavat ulkonäoltään positiivisesti perinteisistä puolapuista ja niiden leikkisä muotokieli innostaa lapsia leikkimään. Dinox valmistaa myös perinteisen mallisia puolapuita valkoisena ja mustana.  Dinox Sport oy tekee Suomessa puolapuiden lisäksi puisia voimistelurenkaita, trapetseja, keinuja ja balettitankoja.  Lisäksi heiltä löytyy muilta merkeiltä lapsille esimerkiksi pallomeriä, keinuja, Puky-pyöriä, bObles tasapainoleluja, köysitikkaita ja palomiestankoja – siis aivan kaikkea lasten liikuntaan liittyvää mitä vaan voi toivoa.

 

2,5-vuotias Leon matkalla pandansa luo

 

Lasten puolapuut: Pöö!

 

En ollut aiemmin nähnyt mitään muita kuin perinteisen muotoisia suoria puolapuita, enkä osannut edes etsiä lapsille suunnattuja. Leikkisän muotoisissa Pöö puolapuissa voi kiipeillä, roikkua, tehdä kieppejä ja mennä sivuissa olevien aukkojen läpi. Pöön puolat ovat pyöreitä ja halkaisijaltaan vain 2,8 cm, joten niistä on hyvä ottaa kiinni tukevasti pienellä kädellä.  Puolapuiden puolat ja sivut on täysin pyöristetty, joten lasten ei tarvitse osata varoa kulmia! Pojat lähtivät todella ennakkoluulottomasti kiipeilemään puolapuihin, ja Joel kiipesi heti aivan ylös istuskelemaan puolapuiden päälle. Hänen lempipuuhaansa on heijata itseään roikkumalla pyöreässä kaaressa puolasta toiseen, apinoinniksi tätä vielä 90-luvulla sanottiin. Leon puolestaan tykkää kurkistella puolapuiden pyöreistä koloista ja roikkua niin että hänen varpaansa eivät ihan yletä maahan. Sitten hän kiljuu dramaattisesti ”Apua!”, päästää irti ja laskeutuu jaloilleen 5 cm pudotuksen jälkeen.

 

Lasten puolapuut innostavat leikkimään

 

Voit itse valita mille korkeudelle kiinnität Pöö puolapuut, isommille kannattaa kiinnittää hieman korkeammalla kuin ihan pienemmille. Jos puolapuut kiinnittää matalammalle kuin me, niin koloista voi vaikka heitellä palloa läpi. Me valitsimme Pöö puolapuiden korkeuden pian 5-vuotiaan Joelin mittojen mukaan. Kiinnitimme puolapuut sille korkeudelle, että Joel pääsee kiipeämään niihin itse mutta korkeus tuntuisi hänestä vielä hieman hurjalta. 2,5-vuotias Leon pääsee puolapuihin toistaiseksi vain avustettuna, mutta äkkiäkös hänkin kasvaa sen verran ettei tarvitse enää apuamme. Pidämme puolapuiden alla aina pehmustettua jumppamattoa, joten pojat voivat tarpeeksi alhaalla roikkuessaan hypätä itse alas.

 

 

Dinox:n Pöö puolapuut ovat 150 cm korkeat ja 70 cm leveät. Leveys on juuri sopiva kahdelle pienelle, niin että he mahtuvat siihen vierekkäin kiipeilemään. Pöö puolapuun puolat kestävät aikuisenkin painon hyvin, ja olen itse roikkunut niistä. Mieheni on ottanut tavakseen myös vetää puolapuissa leukoja, joka onnistuu niiden pyöreän puolakaaren ansiosta.

 

 

Dinox:n muu valikoima

Suuri osa Dinoxin tuotteista valmistetaan Hollolassa tai alihankkijoilla Päijät-Hämeessä. Dinox valmistaa tuotteita myös asiakkaan toiveiden mukaan, kannattaa siis rohkeasti ottaa yhteyttä! Todella monipuolisen lastenvalikoiman lisäksi Dinox myy verkkokaupassaan muiden brändien aikuisten kuntoiluvälineitä, kuten balettitankoja, kuntosalilaitteita, kahvakuulia, ja oikeastaan kaikkia liikuntaan käytettäviä välineitä.

 

 

Löytyykö teiltä jo puolapuut?

 

Lue myös: Leikkejä lasten kanssa –  Laiskan vanhemman top5 leikit

 

Kaupallinen yhteistyö

Suloisin vauvan peite: Yours Mine Designin merinovillainen pupuviltti (sis. arvonta)

Kaupallinen yhteistyö: Yours Mine Design

Moni teistä on varmaan nähnyt suloisen luppakorvaisen pupuviltin Instagramissa. Viltti on suomalaisen Yours Mine Designin käsialaa, ja se on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Upeaa löytää yritys, joka pystyy valmistamaan tuotteensa Suomessa! Luppakorvaista, töpöhäntäistä vilttiä saa puuvillasta tai merinovillasta neulottuna. Yours Mine Designin valikoimiin kuuluu pupuvilttien lisäksi muunmuassa muhkea jättineulepeitto, vauvan lämpöpussi, ja maailman ihanin unipesä Baby Birdnest. Tämä merinovillainen unipesä valmistetaan käsityönä tilauksesta parin viikon toimitusajalla. Unipesä valittiin brittiläisen House&Gardenin huhtikuu/2019 numeroon, eikä mikään ihme!

 

 

Sain Yours Mine Designilta Leonille ihanan helmenharmaan Mini-Helmi vauvan peiton. Viltti on aivan ihana! Sen lisäksi, että se on mielettömän suloinen, se on todella pehmeä. Viltissä yhdistyy vauvalle lämpöinen peitto ja unilelu. Pienet, ja vähän isommatkin vauvat rakastavat näprätä pienillä käsillään jotain hakiessaan unta. Leonilla on lempi leijonariepu, jonka häntää hän aina kieputtaa sormiensa ympärillä. Niinpä pupuviltti on aivan täydellinen pienille tuhisijoille. Pupuviltti olisi täydellinen lahja vastasyntyneelle, tai vaikka baby showereihin. Viltistä huomaa, että sen valmistukseen on käytetty paljon aikaa, ja pienet yksityiskohdat on otettu huomioon. Viltin pupun korvat ja hännän tupsu on viimeistelty käsin, joten ne kestävät pienten sormien räpeltämistä. Mini-Helmi vilttiä on saatavana harmaan lisäksi vaaleanpunaisena, vaaleansinisenä ja valkoisena.

 

Luppakorvainen Mini-Helmi harmaana

 

Villa on ihana luonnonmateriaali: se hengittää eikä hiosta. Villa tuntuu pehmeältä pienen ihoa vasten, ja lämmittää juuri sopivasti. Huomaa, että viltissä on käytetty korkealaatusta merinovillaa. Yours Mine Designin käyttämä merinovilla on mulesing-vapaata, joka tarkoittaa, että villa on keritty lampailta inhimillisemmin.  En ala tähän kuvailemaan mulesing-prosessia, mutta voit halutessasi googlata mitä ’mulesing’ tarkoittaa, ja jatkossa ostaa vain ’mulesing-free’ villaa. Viltti on niin silkkisen tuntuinen, että voisin kuvitella pitäväni sitä harteillani jopa toimistolla. Etenkin neukkareissa on niin kova ilmastointi, että palelen usein palavereissa. Tämä harmaa viltti on niin tyylikäs ja ylellisen oloinen, että voisin kantaa sitä hyvin toimistolla.

 

Pupuviltti sopii kauniisti sisutukseen silloin kun ei ole torkkupeittona

 

ARVONTA: LAPSIMESSUT 2019 -LIPUT

Yours Mine Design on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Lapsimessuilla. Heidät löytää osastolta 6f8 yhdessä toisen suomalaisen uuden merkin Arksien kanssa. Osallistu Instagram-tililläni pupuviltin kuvan alla kahden Lapsimessut 2019 -lipun arvontaan. Suoritan arvonnan sunnuntaina 7.4.2019.