Hae
Nina ja minit

Turhat säännöt, joita luomme itsellemme tietämättä edes miksi

Mietin yksi päivä miten jokaisessa talossa on omat sääntönsä. Enemmistö niistä on suurimmalle osalle meistä yhteisiä ns. normijuttuja, mutta niiden lisäksi perheillä on yleensä omat (välillä vähän omituiset) sääntönsä. Yksi esimerkki on aterimien järjestys vetolaatikossa. Useimmilla meistä on tietty järjestys lusikoille, haarukoille ja veitsille, jossa niiden vain kuuluu olla. Jotkut ovat järjestyksen suhteen vähän tarkempia kuin toiset. Jos sinulla on aterimille tietty järjestys, onko se sattumoisin sama kuin lapsuuden kodissasi? Kun asiaa miettii tarkemmin, sillähän ei oikeastaan ole mitään väliä missä järjestyksessä aterimiaan säilyttää. Tällaiset turhat säännöt olemme aivan itse keksineet ja silti niitä tulee jostain syystä koko perheen orjallisesti noudattaa. Suomi on sääntöjen luvattu maa, joten ei ihmekään että niitä tulee keksityksi aivan turhaan. Minulla ainakin näitä kirjoittamattomia sääntöjä on niin paljon että välillä itseänikin ahdistaa. Enemmän säälin tosin miestäni joka joutuu myös elämään niiden kanssa. 

 

 

Turhat säännöt – oma top 5

 

1. Uutta kirjaa ei voi aloittaa jos ei ole lukenut edellistä loppuun. Ja tietenkään kirjaa ei voi jättää kesken vaikka se olisi miten kuiva tahansa. Tämä yhdistettynä vilkkaaseen pikkulapsiarkeen takaa sen, etten oikeastaan koskaan saa kirjoja luettua. Ja tämä sääntö ei onneksi koske loppuperhettä.

2. Irtotavaroita ei saa olla tasoilla ja kaikki lasten rojut kerätään joka ilta pois. Vaikka tiedän tämän olevan täysin turhaa, en vain saa mielenrauhaa jos vähintään tasot eivät ole tyhjiä. Mieheni ei edes vaivaudu poimimaan leluja ja vaatteita enää pois, joten saan iltaisin noukkia niitä ihan itsekseni kun pojat ovat menneet nukkumaan. Koronakevään aikana ehkä raskainta oli kun joka puolella oli koko ajan lasten leluja, nyt kun he ovat päiväkodissa saan oman kotitoimistopäiväni aikana nauttia roinattomasta kodista.

3. Matkalle ei voi lähteä, jos kotia ei ole siivottu. Kun päivät ennen matkaa kuluu pakkaamisen parissa, voikin sitten viimeisen yön ennen matkaa käyttää koko kodin tehosiivoukseen. Varsinkin kun kotiin jää matkan ajaksi aina kolme kissaa karvoineen, ei siivoamisesta oikeasti edes ole mitään hyötyä.

 

 

 

4. Astioiden on oltava tietyissä kaapeissa ja tietyssä järjestyksessä. Haluan, että astiat ovat juuri siellä minne ne kuuluvat. Jostain syystä mieheni ei vieläkään tiedä mihin salaattikulhot, teemukit ja oikeastaan mitkään tarjoiluastiat kuuluvat, joten käytän aivan suunnattoman paljon aikaa astioiden uudelleen järjestelyyn. Ja tästä syystä tyhjennän astianpesukoneen itse, jotta astiat menevät varmasti omille paikoilleen. Bonuksena vaadin myös saada täyttää itse astianpesukoneen, sillä haluan astioiden olevan sielläkin tietyssä järjestyksessä. Ei ole helppoa ei.

5. Uusia purnukoita ei voi ostaa, jos vanhoja on vielä jäljellä. Kosmetiikan suhteen säännöt ovat vähän samat kuin kirjojen: uutta ei voi avata jos edellinen on edelleen kylppärissä lojumassa ja vanha on käytettävä loppuun. Tästä olen nyt pyrkinyt ihan tietoisesti pääsemään eroon, koska jos en ole vuoden sisällä käyttänyt jotainpäivävoidetta loppuun, tuskin tulen sitä käyttämäänkään. Kosmetiikka ei säily ikuisesti, ja elämä on liian lyhyt huonoille ihonhoitotuotteille.

 

Mitä itse keksimiäsi ”sääntöjä” sinä noudatat?

 

Seuraathan blogia jo Instagramissa?

 

Vaniljainen mustikkapiirakka tuoreista mustikoista

Loppukesään kuuluvat tuoreet suomalaiset mustikat ja niistä tehty mehevä mustikkapiirakka. Suurimman osan mustikoista syön tosin tuoreena, enkä raaski pakastaa yhtään. Pakastemustikoita saa onneksi kaupasta pitkin vuotta. Koska pakastimestani ei leivontainspiraation iskiessä löytynyt kaupan kauraista valmistaikinaa, tein pohjan taikinan itse. Mielestäni kaupan valmis kaurainen piirakkataikinapohja on aivan yhtä hyvää, ja täysin sallittu oikoreitti. Tein tällä kertaa piirakan valmiiseen vaniljarahkaan, ja piirakasta tuli niin hyvää, ettei se kaivannut seurakseen edes vaniljakastiketta. Yleensä läträän vaniljakastikkeen kanssa vähän liikaakin. Mustikkapiirakka tuoreista mustikoista maistuu aivan erilaiselta kuin pakastemustikoista, suosittelen kokeilemaan!

 

mustikkapiirakka tuoreista mustikoista

 

 

Mitä tarvitset:

 

 

kauraPohja:

  • 1 kananmuna
  • 100 g voita
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 0,75 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta

 

 

Täyte: 

  • 3 dl tuoreita mustikoita
  • 2 dl vaniljarahkaa
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl sokeria

 

Vaiheet:

  1. Tee taikina alla olevan ohjeen mukaan, tai käytä kauraa sisältävää valmistaikinaa.
    • Vatkaa sokeri ja huoneenlämpöinen voi vaahdoksi ja lisää kananmuna edelleen vatkaten.
    • Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää taikinan sekaan.
    • Vaivaa taikina tasaiseksi käsin ja painele se voideltuun piirakkavuokaan.
  2. Kaada puolet mustikoista pohjan päälle.
  3. Vispaa kananmunien rakenne kunnolla rikki, ja lisää munien joukkoon vaniljarahka ja sokeri.
  4. Kaada rahkaseos mustikoiden päälle, ja sirottele loput mustikat rahkan päälle.
  5. Paista piirakkaa 175-asteisen uunin keskitasolla 40 minuuttia.

 

Herkullista loppukesää!

 

Lue myös: Mustikkamuffinssit valkosuklaasydämellä