Hae
Nina ja minit

Lasten kanssa yksin kotona kolme yötä, ja vielä kuumeisena

Mieheni lähti alkuviikosta kolmen päivän työmatkalle, ja jäin ensimmäistä kertaa yksin kummankin pojan kanssa. Koska Joel käy päiväkodissa, en ole juuri koskaan lasten kanssa yksin edes päivisin. Lisäksi vietämme pääsääntöisesti kaikki illat yhdessä perheenä. Olen tottunut siihen, että mieheni hoitaa esikoisen päiväkotiin viennit, auttaa päivällisessä, tekee osansa kotitöistä  ja hoitaa kanssani iltatoimet. Joudun siis nyt ensimmäistä kertaa olemaan yksin vastuussa pojista, ja on huvittavaa miten ison haasteen tein siitä etukäteen mielessäni. Kävin itsekin viime kuussa Pariisissa ilman poikia, jossa olin tosin vain yhden yön. Mieheni pärjäsi poikien kanssa vallan mainiosti, joten miksen minä muka pärjäisi?

 

Iskän pojat

 

Olemme tähän asti siis hoitaneet iltatoimet ja nukutukset mieheni kanssa yhdessä. Kuten kerroin viime viikolla, esikoisemme nukuttaminen on tällä hetkellä melko haastavaa. Vaikka Leon nukahtaakin kiltisti omaan sänkyyn riepunsa kanssa, odotin kauhulla niitä kolmea iltaa jolloin joudun hoitamaan nukutukset yksin. Kuulostaa varmaan vähän typerältä, sillä moni hoitaa lapsensa aina yksin. Olen itsekin yksinhuoltajan lapsi, joten tiedän paljon siitäkin puolesta. Tosin olen ainoa lapsi, ja kuulema kovin kiltti sellainen. Olen nyt jo kahtena iltana jo nukuttanut pojat yksin, ja kaikki on mennyt hyvin. Olen saanut Joelin nukahtamaan ihan ennätysajassa, kun olemme kuunnelleet ’Kani, joka tahtoi nukahtaa’ -äänikirjaa yhdessä. Vaikka Leonille nousi 38,5 asteen kuume toissailtana, ja minulla tänään, olemme silti pärjänneet ilman suurempia ongelmia. Ainoa harmi on, että emme ole voineet mennä iltaisin oikein mihinkään Leonin kuumeen takia. Onneksi äitini on käynyt viihdyttämässä poikia kun olen tehnyt meille kaikille illallista. Pojat tietysti ikävöivät isäänsä, ja Leon hokee aina ’papa, papa’ kun ovikello tai puhelin soi. Onneksi FaceTime on olemassa, niin pojat ovat päässet vaihtamaan kuulumisia.

 

Kolmestaan kotosalla

 

Tästä kokemuksesta opin, että olen tottunut ihan liian hyvään ja tullut siksi mukavuudenhaluiseksi. Harvassa perheessä kumpikin vanhempi on lasten nukkumaanmeno aikaan kotona. Ei kahden pienen pojan iltatoimien hoitaminen ja nukuttaminen yksin ole mikään maailman vaativin tehtävä, mutta kun on tottunut siihen että joku jakaa tämänkin homman, niin konsepti kuulosti aluksi haastavalta. Kaikki on mennyt kuitenkin todella hyvin, ja olen saanut Joelin päiväkotiin jo yhdeksään mennessä. Iltaisin yleensä melko vilkas Joel on ollut jopa tavallista kiltimpi, kun varmaan huomasi etten pysty pitämään samaa palvelutasoa yllä yksin. Leonin vauvavuotena olinkin melko avuton, kun Leon viihtyi koko ajan rinnalla ja uhmaikäinen isoveli oikutteli. Nyt olemme kuitenkin jo siinä tilanteessa, että Joel ja Leon pystyvät leikkimään keskenään ilman, että heitä koko ajan kyttää. Saan siis tehtyä ruokaa ihan hyvin yksinkin. Ehkä mieheni oppii tästä kokemuksesta, että hän voi ihan hyvällä omatunnolla käydä iltaisin treeneissä ilman morkkiksia siitä, että jättää minut nukuttamaan pojat yksin.

 

Lue myös: Uhmaikäistä ei nuku(te)ta ja Viikonloppu Pariisissa ilman lapsia (ja miestä). 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *