Esikoisen vauva-aikana luin uutena äitinä todella paljon vauvakirjallisuutta, enimmäkseen uniasioista, mutta myös ravinnosta. Luin muiden kirjojen joukossa ihanan ”Omin sormin suuhun” (Gil Rapley & Tracey Murkett, 2010). Kirjan perustelut sormiruokailun luonnollisuudelle vakuuttivat minut täysin. Sormiruokailu on englanniksi Baby lead weaning (BLW) eli nimenomaan vauvantahtinen siirtyminen kiinteiden maailmaan. Olennaista on, että kiinteät aloitetaan vasta, kun vauva on valmis itse syömään ja tutkimaan uusia makumaailmoja. Täysin vapaasti tiivistettynä, sormiruokailussa vauva syö itse omin sormin omaan tahtiinsa, mitä haluaa ja niin paljon kuin itse haluaa. Kirjoitinkin jo syitä sormiruokailun aloittamiseen blogini aivan ensimmäiseen postaukseen vuonna 2016.

Aloitimme kiinteät sormiruokailulla Joelin ollessa viikon päälle kuusi kuukautta. Tähän asti olimme menneet pelkällä äidinmaidolla, ja Joel oli kasvanut loistavasti. Alussa toki pelotti, että Joel vetää henkitorveensa ruokaa haukatessaan liian ison palan. Näin ei onneksi koskaan käynyt, eikä Joel edes kertaakaan kakonut. Kakominenhan ei ole vaarallista, se on vauvan luontainen refleksi varmistaa ettei ruokaa mene henkitorveen. Silti jokaisella vanhemmalla pitäisi olla ensiaputaidot ajan tasalla, ja etenkin sormiruokailijan vanhemman tulee tietää miten vieras esine poistetaan hengitysteistä. Alla Joelin ensimmäinen kiinteä ateria: höyrytettyä parsakaalia, höyrytettyä porkkanaa ja banaania. Joel nappasi ensimmäiseksi parsakaalin suuhunsa, ja vähän kauhulla katselin että mitäköhän siitä tulee. Joel mutusteli nätisti kahdella alahampaallansa kukintoa ja siirtyi porkkanaan. Ensimmäisellä kerralla hän ei edes koskenut banaaniin, mutta rakkaussuhde parsakaaliin syntyi jo tuolloin ?.

Joudun usein perustelemaan valintaani. Harva tietää, että kiinteät voi aloittaa suoraan sormiruokailulla.

Niin siinä meillä kävi, että yhtään Pilttiä en koskaan ostanut. Joel nauttii syömisestä edelleen, ja on miltei kaikkiruokainen. Hän ei vierasta uusia makuja, ja suhtautuu ruokaan innostuneen kiinnostuneesti nyt 2,5-vuotiaanakin. Uskon, että osa tästä ja hänen paljon kehuttu sorminäppäryytensä on sormiruokailun ansiota. Aion siis mennä täysin samalla kaavalla Leonin kanssa, ja hän aloittaa sormiruokailun kolmen viikon päästä. Kunhan vain kaikki sormiruokailuun tarvittavat valmiudet täyttyvät siis. Joudun silti usein perustelemaan valintaani. Moni ei tiedä, että kiinteät voi aloittaa suoraan sormiruokailulla. Olen maininnut Leonin tulevasta sormiruokailusta neuvolassa kahdelle eri hoitajalle, ja neuvolalääkärille. He kaikki ovat onneksi kannustaneet tapaamme siirtyä kiinteisiin. Alussa sormiruokailu on enemmänkin ruokaan tutustumista, ja paljoakaan ei päädy mahaan asti. Äidinmaito jatkaa edelleen tärkeimpänä ravinnonlähteenä. Ja harvassa ruoka-aineessa on niin paljon ravintoaineitakaan. Pikku hiljaa ruokaa alkaa päätymään mahaan asti, sen huomaa kyllä kun vaihtaa vaipan.

Sormiruokailussa ruoalla saa ja pitää leikkiä!

Joskus sormiruokailua luullaan moderniksi muotivillitykseksi. Sitä se ei missään nimessä ole. Jos miettii ihmiskunnan historiaa, niin ei meillä ollut Pilttejä ja tehosekoittimia muutama tuhat vuosi sitten, eikä edes sata vuotta sitten. Silti olemme säilyneet hengissä ja jopa kukoistaneet. Lajillemme ei ole ominaista, että äidit pureskelevat pienokaisten ruoan valmiiksi ja tiputtavat suoraan suuhun. Omin sormin on se ruoka ollut saatava pieneen suuhun.

Jotkut myös ajattelevat, että sormiruokailu vaatii todella paljon aikaa ja vaivaa vanhemmilta. Itse olen toista mieltä: sormiruokailu on mukavuudenhaluisen vanhemman ratkaisu. Ei tarvitse tehdä soseita, eikä varsinkaan syöttää vauvaa. Muistan kun istuimme Joelin kanssa brunssilla hänen ollessaan 8 kuukauden ikäinen. Olin hakenut hänelle omalle lautaselle kaikkea jännittävää mutusteltavaa, ja söimme mieheni kanssa yhdessä hänen kanssaan. Viereisessä pöydässä perheen isä söi omaa ateriaansa, mutta hänen vaimonsa syötti heidän vauvaansa, kun hänen oma ruokansa jäähtyi hänen edessään. Silloin olin erityisen kickseissä, että olimme valinneet sormiruokailun!

Odotan innolla, että pääsen taas kokkailemaan pienelle sormiruokailijalleni. On ihana nähdä innostus hänen kasvoiltaan uusia makuja maistellessa, hajuja haistellessa ja eri tekstuureja näperrellessä. Sormiruokailussa ruoalla saa ja pitää leikkiä! Tervetuloa seuraamaan pian Leonin matkaa pieneksi kulinaristiksi! Tulen jakamaan kanssanne kokemuksiamme, reseptejä ja suloisen sottaisia kuvia.

Oletteko jo kokeilleet sormiruokailua?

Viikonloput ovat aina olleet meillä kummallakin vapaa-aikaa ja vietämme ne usein ihan vaan perheen kesken. Eilen kävimme aamupäivällä katsomassa ja halimassa herra Muumipeikkoa Pelican Storagen avajaisissa. Joel oli niin onnellinen, viimeksi hän pääsi halimaan Muumia maaliskuussa risteilyllämme ja seuraavan kerran Muumimaailmassa heinäkuussa. Alkuillan vietimme esikoisemme ikäisen kummityttöni perheen luona. Nyt vasta 2,5 vuoden iässä lapset ovat alkaneet kunnolla leikkimään keskenään,vaikka ovat tunteneet ihan minivauvoista. Meidän työmme on lähinnä katsoa ettei meno mene liian villiksi 😀 Leon katseli taaperoiden menoa silmät pyöreinä ja syventyi omien sukkiensa mutusteluun. Viikonlopun odotetuin hetki on silti brunssi kotona.

brunssi kotona

Sunnuntaibrunssi on meillä muodostunut jo omaksi perinteeksi ja viikonlopun kohokohdaksi. Tosin kaikki muut paitsi lapsiperheet sanoisivat sitä varmaan aikaisen ajankohdan takia aamiaiseksi. Mutta tykkäämme leikkiä olevamme brunssilla. Ja me nimenomaan tykkäämme kokata kotona brunssin. Joskus olemme menneet ravintolaan, mutta siitä on vilkkaan taaperon kanssa rentous kaukana. Ihan aidosti nautin myös enemmän itsetehdystä ja siitä että saa juuri sitä mitä haluaa. Pyrimme aina valmistelemaan brunssia lauantai-iltana kun lapset on saatu nukkumaan. Esimerkiksi mehut puristamme usein ennakkoon, ne säilyvät kyllä yön yli ihan hyvin jääkaapissa. Ostimme mehulingon muutama vuosi sitten, ja ilman brunssejamme se jäisi kyllä kokonaan kaappiin pölyyntymään. Myös vohveli- tai pannukakkutaikina on kiva tehdä edellisenä iltana valmiiksi. Ja taapero avustaa niissä tarjoiltavissa, jotka kokkaamme vasta aamulla. Joel on kovin innokas keittiöapuri, ja vatkaa mielellään mitä tahansa, pöllyttää jauhoja, ja lisää paaaljon voita kaikkeen. Hänen hommiinsa kuuluu myös aivan kaiken maistelu, joka on välillä hieman rasittavaa, etenkin kun kyseessä on raaka kala…

Koska meitä on toistaiseksi vain 2 aikuista ja yksi taapero syömässä, pitää hieman varoa ettei tule tehtyä liikaa ruokaa. Kuukauden päästä saamme syömisseuraksi myös sormiruokailevan Leonin. Hän olisi hyvin myös tänään löytänyt itselleen syötävää, tosin hänelle olisin tehnyt minimunakkaan ilman suolaista pekonia. Brunssipöydässä meillä on aina vakiovieraina jotain ihanaa leipää, juustoja, vihanneksia, jugurttia, hedelmiä, ja itsepuristettua mehua. Lisäksi brunssin vierailevana tähtenä on viikonlopusta ja mielihaluista riippuen jenkkipannukakut, vohvelit, uppomunat, kylmäsavustettu lohi tai espanjalainen munakas. Puuro tai murot eivät kuitenkaan koskaan saa kutsua brunssipöytäämme.

Tänään teimme taaperon johdolla minimunakkaita uunissa. Olen syönyt näitä joskus Hilton Kalastajantorpan aamiaisella, ja yritin jäljitellä näissä heidän makumaailmaansa. Tosin taapero päätti kokkaushetkellä, ettei tuore basilika ole tervetullut joukkoon, joten jätimme sen pois muutamasta minimunakkaasta. Nämä sopivat hyvin myös sormiruokailijalle, kunhan ei lisää suolaa lainkaan. Munakkaat on superhelppo tehdä, mutta kannattaa muistaa öljytä muffinivuoka kunnolla ennen munakasmassan kaatamista. Meiltä jäi tämä vaihe väliin, ja muffinssivuokaa on uskomattoman vaikea saada puhtaaksi.

Paprika-basilika minimunakkaat pekonilla/fetalla

Mitä tarvitset:

– 6 kananmunaa
– 1 dl kauramaitoa
– 1/2-pakettia kypsää luomupekonia tai fetaa
– Puolikas paprika
– 1 pieni punasipuli
– Ripaus pippuria ja suolaa

Vaiheet:

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Pilko punasipuli ja kuullota miedolla lämmöllä. Jos et käytä kypsää luomupekonia tai fetaa, paista pilkottu raaka pekoni sipulien kanssa.
3. Pilko paprika, basilikan lehdet, kypsä pekoni tai fetajuusto.
4. Voitele muffinivuoka kunnolla, ja jaa täytteet tasaisesti jokaiseen kennoon.
5. Vatkaa munat ja kauramaito yhteen.
6. Kaada munamaitoseos muffinivuoan kennoihin.
7. Laita munakkaat 200 asteiseen uuniin 15-18 minuutiksi, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä pintaan.

Miten te vietätte perheen kanssa viikonloppuja? Onko teillä jotain perinteitä?